Siirry pääsisältöön

Wyrd-viikko

Turkoosit päivät ja off shouldet -paidat
Ohoi, rakas runsas lukijakuntani, johon kuulut ehkä sinä, siskoni Mona :D Terveisiä Espanjaan Suomen karanteenista. Fb-kaverini on lanseerannut käyttööni aktiivisesti päätyneen sanan koronteeni, sekä termin koronteenipäiväkirjat. Minun koronteenipäiväkirjat nyt jatkuvat vähän pidemmällä postauksella tai ainakin lukuihin jaetulla. Eli ihan näin ensialkuun: jos sinua kiinnostavat riimut, jatka lukemista ja lopeta, kun aiheet eivät enää kiinnosta. Jos sinua kiinnostavat hiljaisuus ja syventyminen omaan itseensä (sekä minun kamppailuni kyseisellä saralla), lue luku Silent Sunday. Jos pukeutuminen resonoi niin hyppää suoraan loppuun lukuun 'Turkoosit päivät'. 

Niin ja olen muuten pahoillani, että tekstin fontista on tullut tällainen jumboiso. Se ei miellytä ainakaan minun silmääni, mutta tahdoin vaihtaa blogin ulkoasua ja en millään saa tekstin kokoa tottelemaan tahtoani. Jossain kohtaa saatan konsultoida jotakuta tietokone- ja koodausorientuituneempaa kaveriani avuksi.


Wyrd-viikko

Niin minä Wyrdistä innostuin, kun sitä aloin tutkimaan! Mistä kyseessä siis on joidenkin riimustojen sisältävässä riimussa Wyrd? Tämä siis ei ole kaikissa riimustoissa ja sen todenperäisyydestä on jopa kiistelty - mikä myös oli osasyy siihen, etten siihen heti ollut perehtymässä (vaan skippasin sen), mutta edellisessä postauksessani valotinkin, miten se matkalleni eksyi. Kaikkea en voi Wyrdistä kertoa ja siitäkin, mitä kerron, sanon vain oman kokemukseni. Riimut eivät toimi niin, että ne voi vaan toiselle antaa. Mutta tässä jotain tietoa Wyrdistä ja minun kokemuksiani siitä.

Wyrd on tyhjä riimu. Sillä ei sinänsä ole symbolia. Sen symboli on se, että se on tyhjä kuin katatonisen katse. Se on nornien (muistuttaa Kreikan taruston moiria) eli kohtalottarien riimu ja wyrd on nimeltään se verkko, jota nornat kutovat ja johon kaikki - me, kohtalomme ja koko maailma - limittyy ja lomittuu. Wyrdissä yhdistyy monia piirteitä, jotka ovat tuttuja jo muista riimuista. Suluissa olen maininnut sen riimun, johon minä kyseisen piirteen olen yhdistänyt.

Wyrd on kuin järjestys kaaoksessa, kaaos järjestyksessä (Thurisaz ja Tiwaz). Menneisyyttä ei voi muuttaa ja tulevaisuutta ei voi ennustaa, mutta tämän hetken elämänlanka on käsissämme ja nyt voi vaikuttaa siihen, mitä tulee tapahtumaan (Perthro). Tämän hetken tapahtumiin toki voi vaikuttaa myös menneet tekemämme asiat (Jera) sekä muu maailmanmeno. Wyrd puhuu myös siitä, kuinka kaikkia aisteja käyttämällä voimme "merkkejä" (kuten esim. unet, tunteet, tilanteen yms.) oikein tulkitsemalla "nähdä tulevaisuuteen", mikä taas kuvastaa herkkää intuitiota (Laguz). Tulevaisuutta ei voi kuitenkaan muuttuvien tekijöiden johdosta täysin varmaksi ennustaa, ja onhan meillä siellä jokaisella odottamassa myös kuolema (Ehwaz ja Mannaz).  Ennustus ei ole varma, ennusteet voivat  muuttua. Muutos on kokemukseni mukaan yksi yleisimpiä riimuissa toistuvia teemoja.

Kyllähän noitulilta kissoja löytyy!
Karanteenikaveri2, Suri, kohta jo 8v
mutta ikipieni
Wyrdin voima on juuri tässä nimenomaisessa hetkessä. Tästä käsin voimme nähdä eteenpäin. Ja sitä varten meidän tulee osata ensinnäkin olla tässä, näillä sijoillamme, tarkkailijana eikä pelkästään tekijänä (mikä tosin on myös tärkeää, mutta minulla on enemmän opittavaa ensimmäiseksi mainitusta). Wyrd-viikko on siis pysähtymisen (Isa) viikko. Mainitusta Isasta se kuitenkin eroaa monella tapaa. Ei ole tarkoitus jäätyä, supistua tai tiivistyä. Wyrd on tekemistä omaan tahtiin (Berkana) ja minulle henkilökohtaisesti se merkitsee myös lomaa, kun jättää laatimatta listan tehtävistä asioista. En nyt kirjoita listastani ainakaan tässä pidemmälti mutta voin sanoa, että se on aika oleellinen osa elämääni hyvässä ja pahassa ja minä myös tarvin siitä lomaa, jottei se ota minua liiaksi haltuunsa ja saa tasaisin väliajoin kaikkea maistumaan suorittamiselta.

Wyrd-viikko olisi siis minun seuraava yritys tasapainottaa suorittamista, ellen nyt kuole koronaan (..tai muuhun) kovinkin pian. Tässä kirjoittaessa minulla nimittäin on tullut vähän kipeä olo mutta mielessäni ensimmäisenä kyllä on jonkinlainen poskiontelutulehdus, koska eilen ommellessani totesin sovitusnukkeni aika homeiseksi ja puuhastelin sen parissa kuitenkin tuntikaupalla. Sain siitä myös ihoreaktion. No, seurataan oloa ja jatketaan kirjoittamista. Taitaa skippautua jumpat nyt tältä iltaa ja lenkillä käyn vain pikaisen keuhkoja puhdistavan happihyppelun, jos en aivan väsähdä, sillä myös sisäilma osaa sairastuttaa ja olen kolmatta päivää sisällä...

Pysähtymisviikkoina on tietenkin ok tehdä välttämättömyydet (Nauthiz; se edustaa myös puutetta, nälkää, raskasta työtä yms. mutta positiivisessa mielessä se opettaa [tässä  tapauksessa voimia säästääkseni]  näyttämään mikä on välttämätöntä ja minkä tekemisen voi jättää [myöhemmäksi]), joihin kuuluu siivous, jumppa ja pakolliset menot. Ja kyllä, jumppa on pakollinen, sillä koen nyt myös tuloksia siitä, että karanteenin alkuun ahdistuksissani jätin jumpat väliin ja nyt olen taas aivan selkä- tai oikeastaan kokovartalovammainen raksumisineni, poksumisineni, jumeineni ja kipuineni.

Tarvin tätä Wyrd-viikkoa palautumiseen ja pysähtymiseen, koska en ehdi oikein palautua elämässäni kaikesta tekemästäni ja lisäksi olen vielä herkkä kuormittumaan ja kova stressaamaan. Ja taidan tarvita palautumiseenkin tosiaan suunnitelman, sillä ilman sitä unohdan pian koko homman ja alan taas suorittaa, kunnes jälleen uuvun. Tiedän, että alta voisi purkaa itse juurisyitä mutta jotenkin tämä arki pitäisi saada toimimaan sitä tehdessä, kun en kuitenkaan osaa luovuttaa sillä saralla, että pysähtyisin kokonaan. Minä nimittäin myös haluan tehdä ja saada aikaan asioita. Minua ahdistaa, jos vain katson passiivisena vierestä, kun elämäni lipuu ohitseni, enkä toteuta intohimojani ollenkaan. Suorituskeskeisyydellä on puolensa ja haittansa. Tämä on nyt minun tasapainotusyritykseni elämään seuraavaksi. Ellei se korona korjaa.

Kolmen viikon väli Wyrd-viikkojen välissä kuulostaisi korvaani sopivalta, koska jaksanen ehkä kolme viikkoa tehdä asioita, jos neljännen käytän palautumiseen. Lisäksi tämän syklin puitteissa se on kerran kuukaudessa ja kahden riimun välein. Tutustelen riimuja edelleen (f)utharkin järjestyksessä, noin yhdeksän päivän verran. Saatan pitää välipäiviä niiden aikana sekä välillä, riimut  eivät ole suoritus.

Silent Sunday

Väsyneen ja sekaisan ompelijan
luomukset; topin yksityiskohtana
kiinteästi toppiin kuuluva puinen
koru oli oma lempijuttu näissä.
Ja mikä sitten on Silent Sunday? Se on kaverini lanseeraama fb-juttu nyt tässä ihan vasta. Sen ideana on ottaa päivä ilman viestintävälineitä (puhelinta, somea, televisiota, läppäriä, musiikkia) tai mitään tehtävälistaa ja keskittyä ihan vain itseensä. Minä ajattelin tästä sellaista omanlaistani variaatiota, jossa sallin itselleni siivoukset, jos niitä on listalla (kissanhiekkojen siivoukset ja imuroinnit ovat aika rutinoituneet sunnuntaille) ja mahdollisesti myös blogin kirjoituksen (ainakin tänä sunnuntaina), sillä itsekseen miettiessä vai avautua asioita, jotka tahtoo saada ylös. Niin kävi ainakin nyt, julkaisen ne tekstit myöhemmin. Sallin myös mahdollisesti äänikirjan kuuntelun, sillä siihen keskittyminen usein helpottaa untani, jotten patjallani ala sitten nukahtamisen sijaan kuunnella ahdistusajatuksiani ja menetä siksi uniani. Juu, asiat ilmeisesti täytyy kohdata ja työstää. Mutta nukkumaanmenoaika ei ole oikea aika siihen. Kirjoitan tämän syvällä insomnian rintaäänellä.

Idea hiljaiseen sunnuntaihin oikeastaan lähti eilen, kun homma lähti taas vähän lapasesta. Mainitsinkin ommelleeni tuntikausia. Noh, oikeastaan 20 tuntia, melkein ilman pausseja. Söin välissä kaksi mokkapalaa ja ruokin kissat. Ja koska olin alkanut ommella lauantaina kello 22 aikoihin (ompelukoneeni on hiljainen) niin valvomiseni venyi lopulta sinne 33:n tunnin mittaisiksi. Olin lopulta aika kierroksilla ja se on tuntunut kyllä vielä tänäänkin. Mietin vielä eilen pitäväni Wyrd sunnuntain, asetin ko. kiven listani päälle, jotta muistan; herätessäni listaa katsoessa tulin tulokseen, että saan katsoa sen vasta illalla seuraavan kerran ja sekin käytännön syistä, jotta muistan oikeasti muistettavat asiat. Kuitenkin jossain vaiheessa herättyäni mietin, että ehkä voisin pitää sen hiljaisen sunnuntain, antaa pään levätä muistakin äänistä - vaikka siinä vaiheessa olin ehtinyt aamulla sängyn pohjalla jo kuunnella äänikirjaa, mutta ei se mitään, se ei ollut suorituskeskeistä vaan rentouttavaa. Kuuntelin sen ajan, minkä huvitti ja suljin laitteen. Joskus kaikki voi mennä suorittamiseksi, ja se on vähän minua hävettänytkin, että saatan alkaa suorittamaan asioita, joista nautin ja joita oikeasti myös haluan tehdä mutta mentaliteetti kiepsahtaa helposti suorittamisen puolelle. No, nyt on tämäkin synti nyt uunista ulkona.

Ompelijan valinta: mokkapalat. Täytyy kyllä sanoa,
että koskaan ei ole mikään leipomus onnistunut
näin hyvin, vaikka täytteet meinasivat luiskahtaa liian
väljän vuoan takia; tämä ikävä juttu estyi
noiden veitsien ja muiden apuvälineiden avulla.
Huomaa nomparella anarkia-A.
Wyrd sai siis kokonaisen viikon ja sunnuntai hiljaisuutensa. Toimettomuus ehkä vähän jäi, kun jumahdin niin kovin kirjoittamaan. Mutta huomenna alkaakin Wyrd-viikko! Joka tosin alkaa pyykin pesulla mutta sekin täytyy välillä tehdä ja puhtaat pikkuhousut alkavat loppua. Eli Nauthiz (välttämättömyys) on kehissä. Toivattavasti koko viikko ei menisi sairastaessa tai jos meneekin niin toivottavasti tauti ainakaan ei olisi tappava.



Turkoosit päivät

Ja viimein; Lady Diva vaatteineen! Turkoosit päivät ovat tulleet. Turkoosi ja sen yhdistelmät eri värien kanssa ovat minua kiehtoneet viime vuodesta lähtien erityisesti. Nyt on ollut turkoosin väriyhdistelmäkaverina sininen. Lisäksi turkoosi tuo mieleeni maana Turkin, Turkki taas tuo mieleeni Istanbulin ja tänäänhän olikin yhtä harmaata ja sateista, kuin helmikuussa 2016 sinne saapuessamme silloisen poikaystävän kanssa. Mutta ei se mitään, vaikka kämppään vetää! Vilpoinen keli ei ole rajoitus; se on mahdollisuus pukea vielä villapaita päälle kevätkuumassa kämpässä, jossa muuten olen ollut jo napapaidassa ja ilman villasukkia. Eli kylmää ja lämmintä, turkoosia ja sinistä.

PS: Kevät koittaa, maa näkyy. Olen jo kerennyt raahata monta kiveä arkiviikon kävelyiltä kotiini. Sieltä ne nyt ovat ekosysteeminsä parista pois, minun keittiönpöydälläni, mutta  ovathan ne kauniita. Vain parhaat pääsevät mukaan, on hyvä osata rajoittaa. Toisin kävi sen ompelun kanssa...


1. Villasukatta ja aurinko paistaa kuvaankin! Gypsy-henkinen turkoosi paita on joskus 2013-2014 pyydystetty H&M:ltä, kuvassa aivan postauksen alussa se on off shoulderina, mihin paita myöskin taipuu. Kuviolegginsit tokmannilta ja hame (edelleen) omaa käsialaani.
2. Vilpoisamman päivän villapaita sisältää megapitkän pitsineuloshiippahupun ja on suomalaista käsityötä, fb:n keijukirppiksen kautta löysin tekijän ja jos jotakuta kiinnostaa niin voin etsiä nimen. Käsitöiksi myy huokeaan hintaankin vielä tällaisia keiju-unelmia.
3. Tältä minä näytän edestä.
4. Yksityiskohtia; hihojen pitsineulosta, hameen sivutasku ja asuun sopivat villasukat.
5. Tuliaisena itselle Thaimaanreissulta turkoosi sydänkaulakoru; pääsee liian harvoin kaapista ulkoilemaan.
6. Miten hiukset on minäkin päivänä kuuluu myös asiaan! Huomaa myös hupun pituus vapaana ollessaan. Itse olen 160cm.







Kommentit

  1. Heheh, täällähän minä! *heiluttaa kättä*
    Rakastuin tohon gypsy-paitaan <3 <3 <3. Kävis omaanki tyyliin ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Gypsy Variations

Witchy vai gypsy? Mixing both! Tällä viikolla tajuttua: tämä blogihan on juuri sitä työskentelyä, että olen omalla epämukavuusalueellani. Olen esillä. Minullakin on ihan samanlainen oikeus olla esillä ja ylipäätään tulla nähdyksi. Tässä nyt sitten opetellaan oikein kunnolla kohtaamaan sitä näkyvillä oloa ja on kai se terapeuttista myös poistaa häpeää julkisesti kirjoittamalla se ulos. Vaikka täytyy sanoa, että aika turvallinen olo tässä sinänsä, kun tätä ei näytä näkemiskertojen perusteella kai kukaan lukevan, enkä ole ihan lähipäivinä jakamassa julkisesti osoitetta blogiini (jaoin sen facebookissa erään päivitykseni kommenteissa, mistä se ei ole päässyt paljoa esille, ja näin on ihan hyvä aloittaa). Ja nyt minä lakkaan kaikki ajatukset, että esillä oleminen on huomiohuorausta ja pitää piiloutua mahdollisimman pienimpään ja pimeimpään nurkkaan. Enhän minä kuitenkaan sinänsä ole katseilta ja korvilta turvassa värikkään tyylini ja tanssi- ja lauluintohimoni kanssa. Että mitäkähän vi

Sadonkorjuu

Minä ja kissa Mietin tässä tänään tovin ongelmiani koronanpelon suhteen vähän metaforisesti. Ajatus lähti Kai Aaltosen kirjasta Sanat ovat lohikäärmeitä luvun Odotuksen riimut lukiessani. Tämän riimuneuvonpidon taustalla on riimuna Jera, joka merkitsee sadonkorjuuta. Jos lähdemme miettimään ympäristöä peltona, niin millainen se on? Minun peltoni on maailma täynnä kaaosta sen suurine ja tiheästi asuttuine kaupunkeineen, vaikka minun peltoni onkin vähän hiljaisemmassa, rauhallisessa periferiassa tätä suurta, kaikenkattavaa peltoa, jota maailmaksi sanottakoon. Jos ajatuksia ajatellaan siemeninä, niin minulla on ollut koura täynnä pelon siemeniä. Kylvöä ajattelen tässä nyt tekoina. Mutta minä en ole tehnyt siemenilleni mitään, kerrassaan mitään tämän kyseisen pandemiapelkoni selätykseen. Olen jättänyt peltoni siltä osin edes kylvämättä, jemmannut pelonsiemenet jonnekkin laatikon perälle piiloon, niitä tarpeeksi ensin katseltuani. Miettinyt, että poissa silmistä on poissa miele

Noitakävely ja ambulanssi

(Pysyisiköhän tämä fonttikoko nyt hyvänä, kun ensimmäiseen se meni vituiksi.. Ei muokkaantunut tuosta kärpäsenpaskakoosta isommaksi. Sen lukeaksenne painakaa koneesta ctrl ja +  niin varmaan suurentaa. T. anti-atk) Niin. 18.03.2020 minä sain viimein vaattehet päälle tovin jälkeen. Siis muunkin, kuin yöpaidan, pikkuhousut, sukkikset ja jonkun neuleen tai hupparin lämmikkeeksi tarpeen vaatiessa. Juurikin tämän blogin motivoimana. Lähdin antamaan happea aivoilleni ja puhdistelemaan keuhkoja sisäilmasta, jotta ne olisivat voimakkaat koronaa vastaan. Oli kiva pukeutua pitkästä aikaa, minä pidän vaatteista ja väreistä ja värimaailmoista. Ja tällaista minä sitten puin: valkoinen läpinäkyvä pitsibody, jonka alla ihonväriset mitkälie urheiluliivit (hyvä efekti, iho näkyy mutta nännit ei :D ) STEP 2 : lämpimän violetit legginsit, ihan lempivärejä (lämpölegginsit ja body (2015) H&M) STEP 3 : äärettömän taitavan neulojan, pikkusiskoni, tekemä

Headache

Antibioottikuuri ei purrut. Otsalohkoon sattuu. Huomenna lääkäriin. Tämä väsymys lamauttaa ja ikävää kun ei voi jumpata eikä pääkivun ollessa kova voi oikein myöskään laulaa. Ja ranteetkin raksuu ihan viimoisen päälle, hankaloittaa kitaraharjoituksia. Kiva kiva. Pohdintoja Turquoise postauksesta jatkaen siis: Onko se merkki, ettei ihminen pärjää itsekseen, jos hän kaipaa huomiota?  Koronanaikaan olen huomannut tosiaan olevani enemmän esillä ja suorastaan halua jakaa pienempiäkin asioitani. Mietin siis yllämainittua kysymystäni. Enkö ole eheä jos tarvin muiden mielipiteitä ja hyväksyntää? Vaikka niitäkin enemmän haluan oikeastaan kohtaamista, jota kautta nuo kaksi sitten täyttyvät. Eikä karanteenin aikaan vuorovaikutusta niin paljoa ole, vaikka välillä jaksan olla aktiivisempi videopuheluiden ja soittelemisen kanssa, niin välillä se jää tai netti pätkii tai milloin mitäkin. Eikä tekstipohjainen viestittely tai edes Discordin puheohjelma toista näkemättä korvaa vuorovaikutusta

Mustalaisromantiikka kohtaa Raidhon

Hyvää iltaa, mahdolliset lukijat, ja hyvää turkoosinviolettia päivää karanteenilandiasta. Viereisessä kuvassa näkyy tapaa, jolla asuni usein muodostuvat. Hengariin eksyvät vaatteet näyttävät hyvältä väriyhdistelmältä vierekkäin ja siitä se sitten lähtee, sinne vähän lisää samaa värimaailmaa sekaan (tässä tapauksessa turkoosi sulka) ja kappas, takana olevassa hengarissa ollut hamehan sopisi oivallisesti yhdistelmään ja nuo villasukat myös; asu on valmis. Kuvan taustalla näkyy myös kankaalle maalattuna hindujumala Hanuman. En ole niin hindujen uskontoon syvällisesti perehtynyt, mutta maalaus, etenkin tuo aurinko tuolla yläkulmassa, on todella kaunis.  Tiesittekö muuten, että mustalaiset ovat lähteneet alkujaan Intiasta? Kun puhun mustalaisista, niin en tarkoita tällä mitään loukkaavaa tai alentavaa. Tarkoitan sellaista minun romantisoitua tyylikuvaa noista ennenmuinoin vaeltaneista kauppakaravaaneista ja muista. Minulla ylipäätään on useita ns. nimiä tyylilleni eri päivänä. Pääte

Koti-intiaani

sulkakorvakorut <3 Kello on puoli kuusi aamulla. Yhden yön valvomisella skipattu unirytmini kesti kunnollisena ehkä puoli vuorokautta. Keittiön ikkunasta näkyy usvasta nousevan auringon punerrus. Jaffapallero lepää vielä vähän horisontin alapuolella. Kauniita aamuja on tullut taas tähysteltyä samoin silmin. Ja on tässä tullut muutakin puuhasteltua. Eräänä päivänä kävin kiertämässä tuon läheisen järven, osittain metsiköissä ja osittain jäällä. Mielikuvitusmatkailin Keski-Maan Kalmansoille, kaaduin kerran tai pari ja nautin metsän sulaneista poluista ja raittiista ilmasta. Korona on ollut tulilla kai vain kerran tässä tämän ja edellisen postauksen välillä. Mielenterveys voi paremmin, siitä edelleen tulossa pidempi postaus kunhan jaksan sellaisen kirjoittaa. Elämäni kamalin aika on monessa tapaa kääntynyt elämän tuotteliaaksi ajaksi. Olen löytänyt kitarasta uusia melodioita, työstänyt uusia ja vanhoja biisejä (vaikka taidan edelleen olla mestari jättämään niitä kesken, keske

Ei voi kohtaloaan väistää

Eilisiä huoliryppyjä ennen kauppaan lähtöä Blues iski minuun uudestaan eilen, kun kauppareissujen jälkeen perehdyin vähän aerosoleihin (en voi vieläkään väittää tietäväni niistä paljoa tai ylipäätään kunnolla ymmärtäväni, mistä on kyse) ja airborneen. Korona leijuu ilmassa siis jo hengityksen mukana. Kumoan tämän tiedon myöhemmin, jos se osoittautuu vääräksi (ja jos pysyn tolpillani ylipäätään). Ja jos olen vielä kahden viikon päästä terve, niin haen kissanruokani suojautuen omilla askarteluillani silmiä myöten. Mutta nyt täytyy katsoa mihin olo etenee. Minulla on taas tunne sairaudesta. Naapurini yskii, on yskinyt jo viikon. Voihan se olla influenssaakin, mutta sitähän ei tiedä. Ja tämä on iso talo. Olen kulkenut rappua suojautumatta kunnolla. Eilen kävin kolmessa paikassa; hain paketin yhdestä kaupasta, Sinolin (desinfioimiseen) huoltoasemalta ja ruuat kaupasta, joka sentään oli melkein tyhjä. Silti tunsin oloni likaiseksi jo ennen lukemistani WHO:n sivulta että pitääkö ne

Pyhä pillerinsuodattaja

Kuva oikealla osoitus kieroontaipuvaisesta huumoristani, kuvat löytyvät seinältäni. Iloinen hymy on helposti tarttuvaa. Enpä siis hymyile. Ahdistaa. Kävin lääkärissä, kalliisti yksityisellä, oli koronaton olo kun flunssaoireettomana sain mennä ei-influenssaoireisten puolelle. Nyt on koronainen ja ihmisiä tappanut olo. Kissakin kävelee pois (kuva vasemmalla). Ruskeaa ja violettia toissapäivänä, tänään lääkärijazzien ja itsensä kontaminaatiosta puunaamisen jälkeen oranssia ja punaista, pillerinsuodatusta ja iltakoronabluesia. Yskittääkö minua vai onko se taas luulosairaus? Tapoinko äitini, kun näin hänet? Pitäisikö minun vaan nukkua ja antaa ajan näyttää? Suodattaa antibioottikuuri toisensa jälkeen, vaivasta toiseen, odottaa loppumattoman kulkutaudin päättymistä kotona hamaan tappiin asti, vailla muuta seuraa, kuin kissani? Tyttö sulkainen, vielä aiemmin päivällä iloinen Olen yksin. Olen surullinen. Tahtoisin itkeä mutta atopia silmänympärysiholla kuivuisi lisää ja

NYBD Blue

                                                               Kissani kävelee päältäni ja jättää tassunjäljet sydämeeni. Feeling blue, looking blue, NYBD Blue... No, ei aivan. Pelkästään Oulun poliisi. On se nyt alta pois hoidettu ainakin. Siinä kävi sitten niin, että sain uudestaan kiinni kyttäkolmosen, joka ei edelleenkään ollut yhteistyöhaluinen kuulemisen siirtämiseksi tuonnemmaksi, post-korona-aikaan. Ehdin jo suivaantuneena soittaa Iltalehdelle tarjotakseni heille juttuvihjettä siitä, kuinka poliisi pakottaa ihmisiä tulemaan kuulusteluun, vaikka se voi olla mahdollinen tartutustilanne - poliisi on kuitenkin paljon tekemisissä ihmisten kanssa ja kaikkihan eivät oireile. Tämä poliisi myös jo valmiiksi ryki puhelimessa ja kieltäytyi käyttämästä kasvosuojainta, kun kysyin pitäisikö hän sellaista, jos paikalle sellaisen toisin. Minä silti yötä myöten ompelin pari sellaista mukaan otettavaksi, itselleni ja kuulustelijalle. Sitten keksin soittaa lakitoimistoon, onko minul