Kissani kävelee päältäni ja jättää tassunjäljet sydämeeni.
Feeling blue, looking blue, NYBD Blue... No, ei aivan. Pelkästään Oulun poliisi. On se nyt alta pois hoidettu ainakin. Siinä kävi sitten niin, että sain uudestaan kiinni kyttäkolmosen, joka ei edelleenkään ollut yhteistyöhaluinen kuulemisen siirtämiseksi tuonnemmaksi, post-korona-aikaan. Ehdin jo suivaantuneena soittaa Iltalehdelle tarjotakseni heille juttuvihjettä siitä, kuinka poliisi pakottaa ihmisiä tulemaan kuulusteluun, vaikka se voi olla mahdollinen tartutustilanne - poliisi on kuitenkin paljon tekemisissä ihmisten kanssa ja kaikkihan eivät oireile. Tämä poliisi myös jo valmiiksi ryki puhelimessa ja kieltäytyi käyttämästä kasvosuojainta, kun kysyin pitäisikö hän sellaista, jos paikalle sellaisen toisin. Minä silti yötä myöten ompelin pari sellaista mukaan otettavaksi, itselleni ja kuulustelijalle.
Sitten keksin soittaa lakitoimistoon, onko minulla mahdollisuus saada oikeusavustaja. Ja kyllähän minulla oli! Selitin tapauksen ja sanoivat aamulla alkavansa selvittää tilannetta. Ja kiitos siitä! Kuulemista ei suostuttu siirtämään, mutta asiaa hoitava poliisi vaihdettiin - huomattavasti yhteistyöhaluisempi tapaus, joka ymmärsi koronahuoleni. Lopulta hän itse ehdotti, että voisiko kuulemisen toteuttaa puhelimitse ja näin sitten tapahtui. Kaikki hyvin so far. Älä vittuile Miitsulille väärässä asiassa. Ihminen se lakiakin rikkonut on.
Ja aurinko paistoi ulkosalla, joskaan en ollut nukkunut pariin yöhön hyvin, syynä nämä laitokselle menemis kuumotukset. Toissa-aamuna sen ensimmäisen poliisin soitto herätti aikaisin ja tänään oikeusavustajan. Viime yön nukuin kyllä todella vähän ja huonosti, kiitos huolen (ja sen, että hengityssuojainten ompelussa meni aikaa oletettua pidempään). En ottanut päiväunia, laitoin karvaturriliivin syystakin alle ja lähdin sinisissäni kävelylle jossain kohdin auringon aikaan. Pitkästä aikaa D:tä muualta, kuin purkista. Puhun siis siitä auringon tuottamasta vitamiinista.
Ja ulkona oli lämmintä ja kaunista ja paljon hyviä ajatuksia. Löysin pitkästä aikaa uuden kiven kokoelmiini, vaikkakaan se ei päässyt vielä esiin, se saa mennä karanteenin kautta. Se löytyi tehtaalle johtavan junaradan varrelta, se on punainen ja siinä on niin tasaisia sileitä pintoja, että ne aivan kiilsivät auringossa. Vesi oli kaunista, ylitin erkkolansillan ja kävelin Värtön puolen rantaa, jossa mietin Laguz-riimua ja intuitiota - matalahkon veden alta erotin auringonvalossa hämärästi kiven ja mietin syvän veden meiltä piilotettuja asioita. Sellainen mielikuva minulla on intuitiosta. Jotain, jota emme voi nähdä, vaikka se siellä on, kuin kivi pohjassa jossain hyvin syvällä...
Rautasillan kohdalla ylitin sillan päästen taas takaisin pohjoispuolelle. Siinä rautasillan kupeessa, myllytullin puolella, puhuin jopa livenä pitkästä aikaa kavereiden kanssa, kun Oulujoen varrella oli muutama (2) maistelemassa rommia. En uskaltanut lähelle kyllä mennä ja selitin sen, että tässä isoimpia pelkojani kohtaamassa. Ja hyvä etten mennyt, selitän siitä sitten seuraavaksi. Mutta ulkoilu oli hyvä.
Kuitenkin loppubluesit päivälle ehtivät tulla. Kyllä tämä minun kurkkuni taitaa olla kipeä. Psykosomaattisesti oireilevana hulluna niin hankala sanoa, mutta.... Katsoin kuitenkin niitä koronaoireita kurkkukivusta ja tajusin, että bronkiitti on alahengitystieinfektio, joka on juuri se juttu, joka voi johtaa keuhkokuumeeseen.. Minun pitänee pysyä kai nyt oikeasti sisällä, jos tämä ei ole nukkumalla helpottanut vaan on ihan todellista. Ulkoilla korkeintaan öisin ja hengityssuoja rapussa lie sitten pakollinen, etten jätä partikkeleita matkan varrelle. Tai sitten minä olen taas nukkunut liian vähän ja alan saada paniikkia aikaan.. En tiedä, mutta vähän reilu viikko sitten minä istuin siellä ambulanssissa ja sairaalatyöntekijät saattavat uutisten mukaan olla aika infektoituneita... Olisipa tämä nyt vain minun päässäni, mutta ne syvät vedet ja kivet, intuitio... Jotenkin minula on huono tunne - vaikka yleensähän se itsellä on, kun taudeista puhutaan. No, jos tämä blogi (ja elämä, hehheh..) ei jää niin lyhyeen ja tuotan vaan neuroosioireita tai jos koronabronkiittini paraneekin itsekseen ilman keuhkokuumetta niin saatan kirjoittaa lisää neurooseistani. Käsittelin niitä aika paljon tänään pitkällä kävelylläni, sitä mitä minä niiden takana todella tunnen ja miksi ne tuntemukset ovat oikeastaan aika turhia..
Kuitenkin loppubluesit päivälle ehtivät tulla. Kyllä tämä minun kurkkuni taitaa olla kipeä. Psykosomaattisesti oireilevana hulluna niin hankala sanoa, mutta.... Katsoin kuitenkin niitä koronaoireita kurkkukivusta ja tajusin, että bronkiitti on alahengitystieinfektio, joka on juuri se juttu, joka voi johtaa keuhkokuumeeseen.. Minun pitänee pysyä kai nyt oikeasti sisällä, jos tämä ei ole nukkumalla helpottanut vaan on ihan todellista. Ulkoilla korkeintaan öisin ja hengityssuoja rapussa lie sitten pakollinen, etten jätä partikkeleita matkan varrelle. Tai sitten minä olen taas nukkunut liian vähän ja alan saada paniikkia aikaan.. En tiedä, mutta vähän reilu viikko sitten minä istuin siellä ambulanssissa ja sairaalatyöntekijät saattavat uutisten mukaan olla aika infektoituneita... Olisipa tämä nyt vain minun päässäni, mutta ne syvät vedet ja kivet, intuitio... Jotenkin minula on huono tunne - vaikka yleensähän se itsellä on, kun taudeista puhutaan. No, jos tämä blogi (ja elämä, hehheh..) ei jää niin lyhyeen ja tuotan vaan neuroosioireita tai jos koronabronkiittini paraneekin itsekseen ilman keuhkokuumetta niin saatan kirjoittaa lisää neurooseistani. Käsittelin niitä aika paljon tänään pitkällä kävelylläni, sitä mitä minä niiden takana todella tunnen ja miksi ne tuntemukset ovat oikeastaan aika turhia..
Katsokaa vaatteita, niistä tulee parempi mieli ja niistä on mukavampi kirjoittaakin.
yksityiskohtia
1. hame made by me; leikkaukset edestä (tasku sivussa vyötärökaitaleeseen alapuolelle kiinnittymään ommeltuna)
2. hameen leikkauksia sivusta ja aivan ihanan sävyiset tummanpetroolinsiniset lämpölegginsit, sähköääää
3. yllärikaupanpäällisenä saatu toppi keijukirppikseltä vuonna nakki ja pottu, jonkun keijulin itse tuunailema luultavasti (oikein soma pitsi yläosassa, helma mahdollisesti tuunailtu myös)
4. takki (ja hengityssuoja - kärsin edelleen rappukammosta) made by me; hupun kaavoitus ei onnistunein, etenkään sen jälkeen, kun pää pieneni rastojen pois leikkaamisen myötä / onnistuneita yksityiskohtia pitsit hihansuissa, silmunapitus (ihan itse vuoratut napit hupun vuorikankaasta!) ja taskujen leikkaukset sekä helmikirjailut
5. muilta saatua ihanaa; mummon ja "englannintädin" pashminaa sisältävä superlämmin ja -pehmeä sininen kaulahuivi 27- tai 28-vuotislahjana (käy myös shaalina, niinkuin nyt huivit yleensäki) ja kaverin antama kirppislöytö karvatakki - aika 70's Baby -lookia ja superlämmin välikerroksena, kiitti Ama <3
Kommentit
Lähetä kommentti