Siirry pääsisältöön

NYBD Blue



                                                               Kissani kävelee päältäni ja jättää tassunjäljet sydämeeni.


Feeling blue, looking blue, NYBD Blue... No, ei aivan. Pelkästään Oulun poliisi. On se nyt alta pois hoidettu ainakin. Siinä kävi sitten niin, että sain uudestaan kiinni kyttäkolmosen, joka ei edelleenkään ollut yhteistyöhaluinen kuulemisen siirtämiseksi tuonnemmaksi, post-korona-aikaan. Ehdin jo suivaantuneena soittaa Iltalehdelle tarjotakseni heille juttuvihjettä siitä, kuinka poliisi pakottaa ihmisiä tulemaan kuulusteluun, vaikka se voi olla mahdollinen tartutustilanne - poliisi on kuitenkin paljon tekemisissä ihmisten kanssa ja kaikkihan eivät oireile. Tämä poliisi myös jo valmiiksi ryki puhelimessa ja kieltäytyi käyttämästä kasvosuojainta, kun kysyin pitäisikö hän sellaista, jos paikalle sellaisen toisin. Minä silti yötä myöten ompelin pari sellaista mukaan otettavaksi, itselleni ja kuulustelijalle.

Sitten keksin soittaa lakitoimistoon, onko minulla mahdollisuus saada oikeusavustaja. Ja kyllähän minulla oli! Selitin tapauksen ja sanoivat aamulla alkavansa selvittää tilannetta. Ja kiitos siitä! Kuulemista ei suostuttu siirtämään, mutta asiaa hoitava poliisi vaihdettiin - huomattavasti yhteistyöhaluisempi tapaus, joka ymmärsi koronahuoleni. Lopulta hän itse ehdotti, että voisiko kuulemisen toteuttaa puhelimitse ja näin sitten tapahtui. Kaikki hyvin so far. Älä vittuile Miitsulille väärässä asiassa. Ihminen se lakiakin rikkonut on.

Ja aurinko paistoi ulkosalla, joskaan en ollut nukkunut pariin yöhön hyvin, syynä nämä laitokselle menemis kuumotukset. Toissa-aamuna sen ensimmäisen poliisin soitto herätti aikaisin ja tänään oikeusavustajan. Viime yön nukuin kyllä todella vähän ja huonosti, kiitos huolen (ja sen, että hengityssuojainten ompelussa meni aikaa oletettua pidempään). En ottanut päiväunia, laitoin karvaturriliivin syystakin alle ja lähdin sinisissäni kävelylle jossain kohdin auringon aikaan. Pitkästä aikaa D:tä muualta, kuin purkista. Puhun siis siitä auringon tuottamasta vitamiinista.

Ja ulkona oli lämmintä ja kaunista ja paljon hyviä ajatuksia. Löysin pitkästä aikaa uuden kiven kokoelmiini, vaikkakaan se ei päässyt vielä esiin, se saa mennä karanteenin kautta. Se löytyi tehtaalle johtavan junaradan varrelta, se on punainen ja siinä on niin tasaisia sileitä pintoja, että ne aivan kiilsivät auringossa. Vesi oli kaunista, ylitin erkkolansillan ja kävelin Värtön puolen rantaa, jossa mietin Laguz-riimua ja intuitiota - matalahkon veden alta erotin auringonvalossa hämärästi kiven ja mietin syvän veden meiltä piilotettuja asioita. Sellainen mielikuva minulla on intuitiosta. Jotain, jota emme voi nähdä, vaikka se siellä on, kuin kivi pohjassa jossain hyvin syvällä...

Rautasillan kohdalla ylitin sillan päästen taas takaisin pohjoispuolelle. Siinä rautasillan kupeessa, myllytullin puolella, puhuin jopa livenä pitkästä aikaa kavereiden kanssa, kun Oulujoen varrella oli muutama (2) maistelemassa rommia. En uskaltanut lähelle kyllä mennä ja selitin sen, että tässä isoimpia pelkojani kohtaamassa. Ja hyvä etten mennyt, selitän siitä sitten seuraavaksi. Mutta ulkoilu oli hyvä.

Kuitenkin loppubluesit päivälle ehtivät tulla. Kyllä tämä minun kurkkuni taitaa olla kipeä. Psykosomaattisesti oireilevana hulluna niin hankala sanoa, mutta.... Katsoin kuitenkin niitä koronaoireita kurkkukivusta ja tajusin, että bronkiitti on alahengitystieinfektio, joka on juuri se juttu, joka voi johtaa keuhkokuumeeseen.. Minun pitänee pysyä kai nyt oikeasti sisällä, jos tämä ei ole nukkumalla helpottanut vaan on ihan todellista. Ulkoilla korkeintaan öisin ja hengityssuoja rapussa lie sitten pakollinen, etten jätä partikkeleita matkan varrelle. Tai sitten minä olen taas nukkunut liian vähän ja alan saada paniikkia aikaan.. En tiedä, mutta vähän reilu viikko sitten minä istuin siellä ambulanssissa ja sairaalatyöntekijät saattavat uutisten mukaan olla aika infektoituneita... Olisipa tämä nyt vain minun päässäni, mutta ne syvät vedet ja kivet, intuitio... Jotenkin minula on huono tunne - vaikka yleensähän se itsellä on, kun taudeista puhutaan. No, jos tämä blogi (ja elämä, hehheh..) ei jää niin lyhyeen ja tuotan vaan neuroosioireita tai jos koronabronkiittini paraneekin itsekseen ilman keuhkokuumetta niin saatan kirjoittaa lisää neurooseistani. Käsittelin niitä aika paljon tänään pitkällä kävelylläni, sitä mitä minä niiden takana todella tunnen ja miksi ne tuntemukset ovat oikeastaan aika turhia..

Katsokaa vaatteita, niistä tulee parempi mieli ja niistä on mukavampi kirjoittaakin.



yksityiskohtia

1. hame made by me; leikkaukset edestä (tasku sivussa vyötärökaitaleeseen alapuolelle kiinnittymään ommeltuna)

2. hameen leikkauksia sivusta ja aivan ihanan sävyiset tummanpetroolinsiniset lämpölegginsit, sähköääää
3. yllärikaupanpäällisenä saatu toppi keijukirppikseltä vuonna nakki ja pottu, jonkun keijulin itse tuunailema luultavasti (oikein soma pitsi yläosassa, helma mahdollisesti tuunailtu myös)
4. takki (ja hengityssuoja - kärsin edelleen rappukammosta) made by me; hupun kaavoitus ei onnistunein, etenkään sen jälkeen, kun pää pieneni rastojen pois leikkaamisen myötä / onnistuneita yksityiskohtia pitsit hihansuissa, silmunapitus (ihan itse vuoratut napit hupun vuorikankaasta!) ja taskujen leikkaukset sekä helmikirjailut
5. muilta saatua ihanaa; mummon ja "englannintädin" pashminaa sisältävä superlämmin ja -pehmeä sininen kaulahuivi 27- tai 28-vuotislahjana (käy myös shaalina, niinkuin nyt huivit yleensäki) ja kaverin antama kirppislöytö karvatakki - aika 70's Baby -lookia ja superlämmin välikerroksena, kiitti Ama <3
 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Gypsy Variations

Witchy vai gypsy? Mixing both! Tällä viikolla tajuttua: tämä blogihan on juuri sitä työskentelyä, että olen omalla epämukavuusalueellani. Olen esillä. Minullakin on ihan samanlainen oikeus olla esillä ja ylipäätään tulla nähdyksi. Tässä nyt sitten opetellaan oikein kunnolla kohtaamaan sitä näkyvillä oloa ja on kai se terapeuttista myös poistaa häpeää julkisesti kirjoittamalla se ulos. Vaikka täytyy sanoa, että aika turvallinen olo tässä sinänsä, kun tätä ei näytä näkemiskertojen perusteella kai kukaan lukevan, enkä ole ihan lähipäivinä jakamassa julkisesti osoitetta blogiini (jaoin sen facebookissa erään päivitykseni kommenteissa, mistä se ei ole päässyt paljoa esille, ja näin on ihan hyvä aloittaa). Ja nyt minä lakkaan kaikki ajatukset, että esillä oleminen on huomiohuorausta ja pitää piiloutua mahdollisimman pienimpään ja pimeimpään nurkkaan. Enhän minä kuitenkaan sinänsä ole katseilta ja korvilta turvassa värikkään tyylini ja tanssi- ja lauluintohimoni kanssa. Että mitäkähän vi

Headache

Antibioottikuuri ei purrut. Otsalohkoon sattuu. Huomenna lääkäriin. Tämä väsymys lamauttaa ja ikävää kun ei voi jumpata eikä pääkivun ollessa kova voi oikein myöskään laulaa. Ja ranteetkin raksuu ihan viimoisen päälle, hankaloittaa kitaraharjoituksia. Kiva kiva. Pohdintoja Turquoise postauksesta jatkaen siis: Onko se merkki, ettei ihminen pärjää itsekseen, jos hän kaipaa huomiota?  Koronanaikaan olen huomannut tosiaan olevani enemmän esillä ja suorastaan halua jakaa pienempiäkin asioitani. Mietin siis yllämainittua kysymystäni. Enkö ole eheä jos tarvin muiden mielipiteitä ja hyväksyntää? Vaikka niitäkin enemmän haluan oikeastaan kohtaamista, jota kautta nuo kaksi sitten täyttyvät. Eikä karanteenin aikaan vuorovaikutusta niin paljoa ole, vaikka välillä jaksan olla aktiivisempi videopuheluiden ja soittelemisen kanssa, niin välillä se jää tai netti pätkii tai milloin mitäkin. Eikä tekstipohjainen viestittely tai edes Discordin puheohjelma toista näkemättä korvaa vuorovaikutusta

Wyrd-viikko

Turkoosit päivät ja off shouldet -paidat Ohoi, rakas runsas lukijakuntani, johon kuulut ehkä sinä, siskoni Mona :D Terveisiä Espanjaan Suomen karanteenista.  Fb-kaverini on lanseerannut käyttööni aktiivisesti päätyneen sanan koronteeni, sekä termin koronteenipäiväkirjat.  Minun koronteenipäiväkirjat nyt jatkuvat vähän pidemmällä postauksella tai ainakin lukuihin jaetulla.  Eli ihan näin ensialkuun: jos sinua kiinnostavat riimut, jatka lukemista ja lopeta, kun aiheet eivät enää  kiinnosta. Jos sinua kiinnostavat hiljaisuus ja syventyminen omaan itseensä (sekä minun kamppailuni kyseisellä saralla), lue luku Silent Sunday.  Jos pukeutuminen resonoi niin hyppää suoraan loppuun lukuun 'Turkoosit päivät'.  Niin ja olen muuten pahoillani, että tekstin fontista on tullut tällainen jumboiso. Se ei miellytä ainakaan minun silmääni, mutta tahdoin vaihtaa blogin ulkoasua ja en millään saa tekstin kokoa tottelemaan tahtoani. Jossain kohtaa saatan konsultoida jotakuta tietokone- j

Sadonkorjuu

Minä ja kissa Mietin tässä tänään tovin ongelmiani koronanpelon suhteen vähän metaforisesti. Ajatus lähti Kai Aaltosen kirjasta Sanat ovat lohikäärmeitä luvun Odotuksen riimut lukiessani. Tämän riimuneuvonpidon taustalla on riimuna Jera, joka merkitsee sadonkorjuuta. Jos lähdemme miettimään ympäristöä peltona, niin millainen se on? Minun peltoni on maailma täynnä kaaosta sen suurine ja tiheästi asuttuine kaupunkeineen, vaikka minun peltoni onkin vähän hiljaisemmassa, rauhallisessa periferiassa tätä suurta, kaikenkattavaa peltoa, jota maailmaksi sanottakoon. Jos ajatuksia ajatellaan siemeninä, niin minulla on ollut koura täynnä pelon siemeniä. Kylvöä ajattelen tässä nyt tekoina. Mutta minä en ole tehnyt siemenilleni mitään, kerrassaan mitään tämän kyseisen pandemiapelkoni selätykseen. Olen jättänyt peltoni siltä osin edes kylvämättä, jemmannut pelonsiemenet jonnekkin laatikon perälle piiloon, niitä tarpeeksi ensin katseltuani. Miettinyt, että poissa silmistä on poissa miele

Noidanvihreä pandemiaelämä

Miau! Pääsin taas pihalle :) Virkistää tuo ulkoilu.  Silti tuppaa särkemään päätä tämä näytöntuijotus, niin, tai toivottavasti vain se... Näitä psykosomaattisia oireita on tässä kärsitty jo helmikuun lopusta, milloin on kurkku kipeä ja milloin huoli keuhkoissa. Nyt on ainakin hengityssuoja tuon rapun ajaksi pihalle lähtiessä (kumihanskat olen nyt jättänyt suosiolla kotiin, pesen kädet tultuani kävelyltä) mutta silmäsuojia en ole laittanut rappuun... Sen sijaan pidän silmiä sirrillään matkan ajan rapusta ulos ja hississä kokonaan kiinni. Varmasti on huvittavan näköistä, mutta minä en millään haluaisi sitä virusta silmieni kautta elimistöön... Emo eli emäntä eli äiti toi ovelle hengityssuojan ja silmäsuojan, jotta pääsen poliisin kuulemiseen ensi viikolla. Kammottaa jo etukäteen se kuulusteluhuone, jossa ravaa koko ajan porukkaa. Sinne en mene ilman kunnon suojausta. Yritin saada siirrettyä sitä tapaamista mutta eipä tietenkään onnistunut. Tai no, aamukymmenestä kello kolmeentois

Mustalaisromantiikka kohtaa Raidhon

Hyvää iltaa, mahdolliset lukijat, ja hyvää turkoosinviolettia päivää karanteenilandiasta. Viereisessä kuvassa näkyy tapaa, jolla asuni usein muodostuvat. Hengariin eksyvät vaatteet näyttävät hyvältä väriyhdistelmältä vierekkäin ja siitä se sitten lähtee, sinne vähän lisää samaa värimaailmaa sekaan (tässä tapauksessa turkoosi sulka) ja kappas, takana olevassa hengarissa ollut hamehan sopisi oivallisesti yhdistelmään ja nuo villasukat myös; asu on valmis. Kuvan taustalla näkyy myös kankaalle maalattuna hindujumala Hanuman. En ole niin hindujen uskontoon syvällisesti perehtynyt, mutta maalaus, etenkin tuo aurinko tuolla yläkulmassa, on todella kaunis.  Tiesittekö muuten, että mustalaiset ovat lähteneet alkujaan Intiasta? Kun puhun mustalaisista, niin en tarkoita tällä mitään loukkaavaa tai alentavaa. Tarkoitan sellaista minun romantisoitua tyylikuvaa noista ennenmuinoin vaeltaneista kauppakaravaaneista ja muista. Minulla ylipäätään on useita ns. nimiä tyylilleni eri päivänä. Pääte

Noitakävely ja ambulanssi

(Pysyisiköhän tämä fonttikoko nyt hyvänä, kun ensimmäiseen se meni vituiksi.. Ei muokkaantunut tuosta kärpäsenpaskakoosta isommaksi. Sen lukeaksenne painakaa koneesta ctrl ja +  niin varmaan suurentaa. T. anti-atk) Niin. 18.03.2020 minä sain viimein vaattehet päälle tovin jälkeen. Siis muunkin, kuin yöpaidan, pikkuhousut, sukkikset ja jonkun neuleen tai hupparin lämmikkeeksi tarpeen vaatiessa. Juurikin tämän blogin motivoimana. Lähdin antamaan happea aivoilleni ja puhdistelemaan keuhkoja sisäilmasta, jotta ne olisivat voimakkaat koronaa vastaan. Oli kiva pukeutua pitkästä aikaa, minä pidän vaatteista ja väreistä ja värimaailmoista. Ja tällaista minä sitten puin: valkoinen läpinäkyvä pitsibody, jonka alla ihonväriset mitkälie urheiluliivit (hyvä efekti, iho näkyy mutta nännit ei :D ) STEP 2 : lämpimän violetit legginsit, ihan lempivärejä (lämpölegginsit ja body (2015) H&M) STEP 3 : äärettömän taitavan neulojan, pikkusiskoni, tekemä

Pyhä pillerinsuodattaja

Kuva oikealla osoitus kieroontaipuvaisesta huumoristani, kuvat löytyvät seinältäni. Iloinen hymy on helposti tarttuvaa. Enpä siis hymyile. Ahdistaa. Kävin lääkärissä, kalliisti yksityisellä, oli koronaton olo kun flunssaoireettomana sain mennä ei-influenssaoireisten puolelle. Nyt on koronainen ja ihmisiä tappanut olo. Kissakin kävelee pois (kuva vasemmalla). Ruskeaa ja violettia toissapäivänä, tänään lääkärijazzien ja itsensä kontaminaatiosta puunaamisen jälkeen oranssia ja punaista, pillerinsuodatusta ja iltakoronabluesia. Yskittääkö minua vai onko se taas luulosairaus? Tapoinko äitini, kun näin hänet? Pitäisikö minun vaan nukkua ja antaa ajan näyttää? Suodattaa antibioottikuuri toisensa jälkeen, vaivasta toiseen, odottaa loppumattoman kulkutaudin päättymistä kotona hamaan tappiin asti, vailla muuta seuraa, kuin kissani? Tyttö sulkainen, vielä aiemmin päivällä iloinen Olen yksin. Olen surullinen. Tahtoisin itkeä mutta atopia silmänympärysiholla kuivuisi lisää ja

Ei voi kohtaloaan väistää

Eilisiä huoliryppyjä ennen kauppaan lähtöä Blues iski minuun uudestaan eilen, kun kauppareissujen jälkeen perehdyin vähän aerosoleihin (en voi vieläkään väittää tietäväni niistä paljoa tai ylipäätään kunnolla ymmärtäväni, mistä on kyse) ja airborneen. Korona leijuu ilmassa siis jo hengityksen mukana. Kumoan tämän tiedon myöhemmin, jos se osoittautuu vääräksi (ja jos pysyn tolpillani ylipäätään). Ja jos olen vielä kahden viikon päästä terve, niin haen kissanruokani suojautuen omilla askarteluillani silmiä myöten. Mutta nyt täytyy katsoa mihin olo etenee. Minulla on taas tunne sairaudesta. Naapurini yskii, on yskinyt jo viikon. Voihan se olla influenssaakin, mutta sitähän ei tiedä. Ja tämä on iso talo. Olen kulkenut rappua suojautumatta kunnolla. Eilen kävin kolmessa paikassa; hain paketin yhdestä kaupasta, Sinolin (desinfioimiseen) huoltoasemalta ja ruuat kaupasta, joka sentään oli melkein tyhjä. Silti tunsin oloni likaiseksi jo ennen lukemistani WHO:n sivulta että pitääkö ne

Hallaneito variaatiot

Harmaiden päivien hallaneitona olen oleskellut nyt muutaman päivän, outoja unia nähden ja siksi aika aamublueseissa fiiliksiltäni. Goldberg variaatiot [  https://www.youtube.com/watchv=15ezpwCHtJs  ] ovat piristäneet aamujani, jotka ovat sijoittuneet tavan kansan ilta-aikaan, sinne 17-18 tietämille. Tai ehkä jopa 19 aikoihin, sillä sain kuulla, että puhelimeni kello on väärässä ajassa. Viikon vaihteessa vaihtui siis kesäaikaan kello. Mutta minusta on oikeastaan mukavampi pitää se tunti, joten en ole vielä siirtänyt kelloani. Kyllä minä eilen (neljäs päivä kellon siirtymisen jälkeen) vähän ihmettelin, että kello olikin niin vähän. Olin katsonut läppärini kelloa aiemmin. Se on siirtynyt automaattisesti oikeaan aikaan. Ylipäätään aikaa on ollut huomattavasti enemmän, kun ei ole ollut sitä kaikkea sosialisoimista ihmisten kanssa. Sosialisoitua on voinut kotoa käsin viestimien ja puhelimen välityksellä. Mietin eilen, että onko muut ihmiset se linkki, jonka poistamalla minä saisin aik