Valoa pimeään?

minä, vanne ja likainen peilikuvani

Hei. Minä olen Mia.

Minä olen itkenyt. Olen ollut huolissani itsestäni ja läheisistäni. Ja minä olen ollut paljon yksin yöpuvussa viime aikoina. Joku ehkä kysyy, että kuka tällaiseen aikaan laittaa blogin pystyyn, kun jokainen postaus voi jäädä viimeiseksi. Minä laitan ja kerron vielä miksikin. Minä tarvin syyn laittaa vaatteet päälle, etten ole koko päivää yöpaidassa. Ja ne vaatteet tarvin päälle siksi, että pääsisin ulos tuulettamaan keuhkojani ja päätäni. Ja jotta olisin kiinni jonkinlaisessa arjessa. Ja siinä taas haluan pysyä kiinni siksi, että en olisi huolissani koko aikaa. Ja sitä kautta minulla olisi enemmän voimaa pitää huolta itsestäni, jos minuun pesii se nimeltämainitsematon virus, joka esiintyy tuossa blogin nimessäkin.

Tämän on siis tarkoitus tuoda minulle motivaatiota, esim. saada ne vaatteet päälle, näistä kaikista hyvistä syistä. Kyllähän minä pukeudun itseänikin varten mutta enää en ole jaksanut. Olen ollut todella syvällä pelossa ja huolessa. Ja ehkä myös kirjoittaminen voisi siihen auttaa. En ole saanut kynää käteeni, vaikka yleensä olen tykännyt kirjoitella kynällä paperilla (vaikka tässä vuoden tai parin aikana oppinut myös kirjoittelemaan koneelle, mutta lähinnä puhtaaksi runoja, joita ensin olen käsin kirjoitellut).

Millainen blogi tämä sitten tulee olemaan..? Minäkään en tiedä. En sitä, enkä myöskään kuinka pitkään tämä jatkuu. Kukaan ei päiviänsä tunne, niiden lukua. Mutta on minulla jotain perusajatuksia tämän takana. Ensinnäkin tahdon tämän olevan aito. En tahdo muokata kuvia tai lavastella tilanteita. En halua suoltaa nettiin lisää muovimaailmaa. En aio peittää naamani virheitä (atopiaa, näppyjä, yms.) tai muokata kuvia. Enhän minä edes osaa muokata ja hyvä kun meikatakkaan (vaikka en meikkaamista mitenkään väheksy itseilmaisun muotona, se vaan ei ole minun eikä myöskään atooppisen ihoni juttu). En voi luvata, etten kuviin kuitenkaan parantaisi ryhtiäni tai vetäisi joskus mahaani sisäänpäin... Seuraava periaate blogille on se, että minä en halua hävetä. En enää koskaan turhia, jäivätpä päiväni vähäisiksi tai pidemmiksi. Minä olen hävennyt elämässäni aivan liikaa asioita, joita ei pitäisi. Ja myös siksi haluan tehdä tämän omin kasvoineni ja omalla nimelläni.

Mitkä tämän blogin aihepiiri ja toteutustapa sitten ovat? Minä kirjoitan, kun siltä tuntuu. En aio ottaa tästä stressiä. Teen tätä itselleni, mutta on hienoa, jos joku tämän löytää ja vielä hienompaa jos tämä voi auttaa jotakuta toistakin jossain. Lähtökohtaisesti kuitenkin tämä tulee olemaan hyvin vapaamuotoinen. Joskus saatan vain kirjoittaa, joskus laittaa vain kuvia, joskus molempia. Sellaista olen ajatellut. Aihepiiri lahtökohtaisesti on pukeutuminen mutta lopulta se voi olla mitä vaan. Näkisin itseni kirjoittamassa helposti ruuasta, ajatuksistani, tunteistani, kirjoista joita olen lukenut.. Kaikki maan ja taivaan välillä on vapaasti valittavissa kirjoitusteni kohteeksi.

toinen karanteenikavereistani, tottelee nimeä Savu, 9,5v ja kissoille on valmiudessa ruuat ja paljon vettä, jos tulisi lähtö sairaalaan (voi kissaparkoja, viattomia kärsijöitä tähän kaikkeen)

Entä sitten tuo nimi.. Joku voi miettiä, että pitääkö siitä loputtomasti siitä koronasta puhua. Se virus on kaikissa uutisissa, rajoittaa elämää pitkin maailmaa, tappaa pitkin Eurooppaa ja jakaa mielipiteitä.  Minäkin olen riitaantunut erimielisyyksien vuoksi, kun en ole ymmärtänyt tapaa olla ottamatta tätä tosissaan. Koska minä olen ottanut tämän hyvin tosissani seuratessa eri maiden tilannetta viruksen tuhon ja sen vastaisen toiminnan osalta. Ja minun rakas äitini on +50-vuotiaana ja keuhkosairaana erityisen riskiryhmää. Rakkaat isäni vanhemmat ovat ikänsä (ja mummo astmansa) puolesta myös. Siskoni poikaystävä, jonka kanssa hänellä on lapsi, on astmaatikko ja joutui viimeksi influenssaa sairastaessaan jo sairaalaan. Siskoni ja hänen lapsensa tarvitsevat häntä. Ja isosiskoni asuu Espanjassa, jossa tauti on päässyt leviämään niin pahasti, että siellä vallitsee ulkonaliikkumiskielto kokonaan. Vain töihin ja kauppaan saa mennä, virkavalta ahdistelee ihmisiä niin, että lakia toteltaisiin.  Ja kaiken tämän keskellä minua huolettaa myös oma selviytymiseni ja kuolemanpelko, sillä en olisi vielä valmis lähtemään. Välillä pääsen tästä tunteesta ja tajuan kaiken olevan väliaikaista, mutta välillä nämä tunteet vain ryöpsähtelevät pintaan niin vahvoina, että sydämeeni kirjaimellisesti sattuu. Ja välillä huolesta ja surusta ja epätietoisuudesta olen pelännyt sen murtuvan kokonaan. Ja sitten on hyvät karanteenipäivät. Niin, minä aloitin karanteenini 28.02.2020, jonka jälkeen olen käynyt vain ruokakaupassa joitakin kertoja, lankakaupassa ja kangaskaupassa kerran. Ja toivon, etten näiltä reissuiltani tai viimeisimmältä käynniltä yliopistokavereideni luona ole poiminut itseeni itämään "sitä tautia". Ja minä olen myös neuroottinen näiden asioiden puolelta ja vanhimpia pelkojani on helposti tarttuva, tappava pandemia (tappavaa on myös terveydenhuollon pettäminen ylikuormituksen vuoksi, mutta ei tästä enempää). Siitä asti, kun joskus vielä kotona asuessani, 15-17-vuotiaana näin dokumentin, jossa kuvattiin hyvin tappavan ja helposti tarttuvan taudin vaikutuksia sivilisaatioon, on tämä pelko ollut. Siitä dokumentista opin sanan pandemia. Enää muutamaan vuoteen sen pelko ei ole ollut mielessä, SARSIN aikaan se oli hyvin vahvana. Ja nyt kohtaan sen todellisuudessa, pandemian, pelkoni ja SARSIN sisaruksen..

Ja minä olen ollut vihainen! Niin vihainen, etten enää löydä juuri läheisiä perheeni ulkopuolelta. En kestä heidän ajatusmaailmaansa kitistä kaikista kielloista ja tavastaan olla itsekäs, vaikka moni maa on näyttänyt, miten tämä etenee. Kieltämistilassa ihmiset ovat tartuttaneet tautia pitkin poikin Suomea itämään ja toivon olevani väärässä sanoessani, että kriisitilan sato kerätään tulevina viikkoina. Ehkä viikon päästä, ehkä kuukauden.. Mutta kellonaika on liian myöhä miettimään sitä. Minä en nyt ala iltaa vasten huolestumaan ja itkemään taas. Tarkoitukseni oli sanoa, että minä olen yksin. Minä asun yksin. Toki seuranani on kaksi kissaa ja ilman niitä tämä olisi todella paljon kamalampaa. Mutta silti minulla on niin paljon aikaa ajatella tätä kaikkea.  Sitä, että onko meidän perhe koskaan enää yhdessä. Sitä, että halaanko koskaan äitiäni. Sitä, että patjani viereen laittamassa espanjansiskon postikortissa, jossa on perheemme kuvia, hän kysyy milloinkahan on seuraava kerta, kun taas tavataan ja minä mietin, että onko sellaista..  Ja ei, minä en myöskään halua alkaa itkemään iltaa vasten. Atooppinen silmänympärysihoni on jo aivan kriisitilan alulla eilisestä (siinä se muistuttaa Suomea, hehheh). Sitä kutisevaa atopiahelvettiä ei tarvisi tähän lisäksi, etenkään kun kasvojen koskettelua olisi hyvä välttää, ettei virus pääsisi elimistöön (silmät, nenä, suu, sen pikkupaskiaisen kulkureitit elimistöön).

hämärä perhekuva, vanhimpia lempipehmolelujani
(Viilinalle, koska se on mansikkaviiliksen värinen)
ja kuumemittarikin päässyt kuvaan

Eli palataampa siihen, että pitääkö sen koronan olla jopa blogin nimessä. Kyllä sen pitää. Näissä tunnelmissa minä olen tämän aloittanut. Mutta tiesittekö, että korona on muutakin, kuin virus? Se on myös auringon uloin kerros, jopa sisäpuoltaan lämpimämpi. Ja "voimakkaimmat revontulet näkyvät yleensä voimakkaiden Auringon koronassa tapahtuneiden purkausten jälkeen." Minä tarkistin tämän wikipediasta. Kun auringonpimennys peittää  auringon, niin silloin on näkyvissä auringon korona, se liekehtivä, kuuma kaasu.

Ja eikö tämä olekkin aika pimeää aikaa, johon tarvisi hieman valoa, hieman lämpöä? Tämän blogin kautta koitan sitä etsiä.
PS. En toivo kommentteihin koronavirus aiheisia viestejä kuitenkaan. En seuraa enää uutisia asian tiimoilta, koska tahtoisin koittaa vain olla, jotta tuo tauti kaikkine lieveilmiöineen ei olisi elämässäni koko ajan.  Tahdon vähentää huoltani, en syventää sitä. 

Eräänä kauniina päivänä ennen koronan tuloa Suomeen

 



Kyseiset vaatteet facebookin keijukirppikseltä löytynyt elämään, asuun kuului vielä ruskeat kaverilta saadut villasukat. Koru on Alchemilla Artsin suomalaista käsityötä. Facebook sivun kautta löytyi koru, mutta nettikauppa taisi löytyä myös Etsystä. Vanne huuppailijakaverin käsialaa, sitä on mukava flown kanssa pyöritellä, vaikka tempuissa en niin ole masteroitunut. Liikeradat kiehtovat. Niin, ja sukkahousuthan on aivan H&M kamaa. Lähinnä sukkahousuja ja pikkuhousuja ostelen uutena, joskus käsitöitä. Muuten koitan välttää kuluttamista vaatteiden osalta. Eikä se kyllä tiukkaa ole tehnyt kun kirpputorit ja muut on täynnä kaikkea ja kaverit ovat puskeneet vaatteita - kaapit pullollaan vähän sitä sun tätä. Huomatkaa myös hieno kamerani, pääsin jossain vaiheessa (2019?) valokuvaamiseen asti. En ole halunnut hommata älypuhelinta.

Seuraavissa kuvissa maailman paras villatakki! Käy myös toisen takin päälle, kerrostamalla erinäisistä huppareista, takeista ja neuleista saa kyllä takin kaikenvärisiin vaatteisiin... Värit ovat tärkeitä :) Niin, ja olen muuten kova nimeämään asujani. Tämä kyseinen resonoi jonnekkin vihreään menninkäiseen.

niin ja vielä yksi kuva, en tiedä saanko tekstiä säädettyä isommaksi, teknisiä ongelmia..

ps. kaikkea kivaa saa työmaatikapuista aikaan :) naulakko/kirjahylly patjani vieressä,
se oli aiemmin tukijalkana mahtavalle majalleni, joka kuitenkin meni rikki siinä
vajaan kahden vuoden kohdalla