Noidanvihreä pandemiaelämä

Miau! Pääsin taas pihalle :) Virkistää tuo ulkoilu. 

Silti tuppaa särkemään päätä tämä näytöntuijotus, niin, tai toivottavasti vain se... Näitä psykosomaattisia oireita on tässä kärsitty jo helmikuun lopusta, milloin on kurkku kipeä ja milloin huoli keuhkoissa. Nyt on ainakin hengityssuoja tuon rapun ajaksi pihalle lähtiessä (kumihanskat olen nyt jättänyt suosiolla kotiin, pesen kädet tultuani kävelyltä) mutta silmäsuojia en ole laittanut rappuun... Sen sijaan pidän silmiä sirrillään matkan ajan rapusta ulos ja hississä kokonaan kiinni. Varmasti on huvittavan näköistä, mutta minä en millään haluaisi sitä virusta silmieni kautta elimistöön...

Emo eli emäntä eli äiti toi ovelle hengityssuojan ja silmäsuojan, jotta pääsen poliisin kuulemiseen ensi viikolla. Kammottaa jo etukäteen se kuulusteluhuone, jossa ravaa koko ajan porukkaa. Sinne en mene ilman kunnon suojausta. Yritin saada siirrettyä sitä tapaamista mutta eipä tietenkään onnistunut. Tai no, aamukymmenestä kello kolmeentoista sain itkettyä (kirjaimellisesti) sen ajan, sen verran tuli nuorempi konstaapeli vastaan. Minkä taakseen jättää sen edestään löytää... Mutta tämä tapaus, josta minun laitoksella pitää käydä on tapahtunut siis vuonna 2018. Ja nyt mahdollisimman ikävään aikaan se minua vastaan kävelee. En jaksa alkaa selittää siitä tapauksesta mutta sen verran sanon, että ihan väkivallattomasta teosta on kyse.

Mietin muuten tuossa illemmalla Oulun kristalliyötä 1990, kun nuoriso alkoi mellakoimaan lähes tyhjästä. Lainasin tämän kommentin kyseisen tapauksen wikipedia-artikkelista, läsnäollut nuori kertoo (ihanasti oulun murteella) tapahtumien taustasyytä haastattelijalle: "»Musta tuntuu, että kaikkia alko niinkö tympiä se poliisin toiminta. Koulut alkoi ja kaikki oli jotenki vähän stressin päällä, että pitää jotaki… Kun ei o oikein mittää tekemistä niin kai se sitte pitää niitä ikkunoita särkiä, että emmä oikeen tiiä...»" Tämän tiimoilta mietin, miten todella muuttunut maamme on nykyään tähän nähden, kun tekemistä on niin paljon, etteivät ihmiset osaa pysähtyä, ääripäästä toiseen. Kyllä minä näen myös positiivisia puolia tässä karanteenissa, vaikka sen taustasyy onkin pelottava ja kurja. Yksi näistä positiivisista asioista on tosiaan se, että ihmiset saavat hengähdystauon kaikesta häseltämisestä. Ehkä sen kokiessa on helpompi tajuta, mikä oikeasti merkitsee ja on tärkeää. Vuonna 1990 oli niin vähän tekemistä ja harrastuksia nuorille, että lauma heitä vain sekosi rettelöimään. Nykyään kaikkea harrastustoimintaa ja muuta suoritettavaa on niin paljon, ettemme edes välttämättä näe läheisiämme - emme ehkä ole edes tajunneet, ketkä todella ovat meidän läheisiämme ja ketkä haluavat olla rinnallamme myös hankalina aikoina.

Mutta kelataampa takaisin aamupuuroon. Rytmi on edelleen aivan sekaisin ja aamupuuron ajankohta oli, noh, myöhäinen. Ja edelleenkin koitan pitää kroppani taisteluvalmiudessa ravinnolla! Jos se kohtaisikin koronan, vaikka lähtökohtainen ideani on väistää koko tauti ainakin tältä erää. Varmaan sen kokeminen ja voittaminen voisi olla vastustuskyvylleni uusi lisä tulevaisuuden tautien suhteen, mutta kun ei tiedä varmasti, etteikö kuuluisi siihen kymmeneen prosenttiin, joka tarvitsee sairaalahoitoa resurssien ollessa ylibuukattu niin en ota riskiä. Sotaevääni aamupalalla siis olivat aika rutiininomaisesti puuro. Sen lisänä purkkien sisältöä; riisiproteiinijauhetta, vedessä turvotettuja chiasiemeniä ja lasillinen c-vitamiinia. Noissa sinisissä lääkekipoissa eli klikkikupeissa on D-vitamiini + sinkki aamupalalle ja yhden pillerin K2 + kalkki + D iltapalalle. Kun ei näe aurinkoa niin D:tä tarvitsee purkista vähän reilummin... :/ Puurossa myös mansikkamehukeittoa, runsas vedenjuonti on tärkeää - ja huumeesi saattavat edelleen olla jonkun perseestä (viitaten tarraan leivänpaahtimessa). Läppäri oli keittiön pöydällä niin kuvaan sisällytin sitten tuon DVD:nkin, joka tuolta sisältä pilkottaa. Kirjastosta löytyy mielenkiintoisia dokumentteja ja minun vanha rouvani eli läppärini - jonka olen nimennyt Galadrieliksi, läppärin iässä tämäkin on Galadrielin tapaan older than the moon - pyörittää! Kyllä CD-asema on hyvä asia! Harmi että ne sarjaa jatkavat uskontodokumentit jäivät kirjastoon varaukseen ennen kuin se sulki ovensa. Mutta ainahan minä voin luupata sata kertaa tuota protestanttidokkaria. Se on niin tiukka tiivistelmäpaketti, että vaikka olen katsonut sen jo kolmesti tai neljästi niin vieläkin saa silmä kovana katsoa, että pysyy mitenkään kärryillä. Toinen dokumentti kertoo tiivistelmän islaminuskosta.

Vielä vähän lisää puurosta, koska samaistun puuron olemukseen. Olen kirjoittanut siitä runojakin, onnistuneesta ja pohjaanpalaneesta (aivo)puurosta. Pää on monesti tuntunut puurolta. Seuraava on ehkä puuroisin runoni, se on kirjoitettu 2018 masennuksen kourissa. Se menee näin:

Puuronkeitto-ohje

------------------------

Keitin itsestäni puuron

Olin kypsää kauraa

Unohdin suolan

enkä omistanut sokeria

Laitoin vettä liian vähän

ja olin yhtä sementtiä

Minusta olisi rakentanut

muurin kestävän

Mutta en tahtonut

olla sementtiä

Läpipääsemätöntä massaa

Tahdoin näyttää tunteeni

jotka muuri kätki sisuksiinsa

Itkin niin kovasti

Kyyneleistäni muuri murtui

Itkin lisää

Itkin liikaa

Muutuin mauttomaksi velliksi

----

Löysin muuten myös tällaisen runon, jota en edes muistanut kirjoittaneeni:

09072019 [kirjoittamispäivämäärä]

kuka veisi minut norjaan?

kuka asuisi kanssani rivarissa?

kuka maksaisi sen kaksikerroksisen vuokran

ja kävisi töissä

minun antauessa audiensseja

kahden viikon välein

mielenterveystoimistolle?

kuka jaksaisi ainaista

Pohjoisen perinteen kantaja; mjolnir.fi

ailahtelua elämänhalussa

- ja sen, millaisen

elämän milloinkin

mieleeni rakentelen

Kas, kuinka monta on niitä päivää

joina en haluakkaan asua

rivitaloasunnossa

kolme koota; kissantassuja ja kirjoja ja kiviä

 Minua alkoi tuossa vuosi sitten kiinnostaa riimut. Sitä kautta olen löytänyt viimein, pitkän pata-agnostismin jälkeen itselleni resonoivat symbolit. En ala tässä avaamaan asiaa enempää, sillä riimut ovat jokaisen henkilökohtaisen ajatusprosessin ja ymmärryksen summa. Tänään kuitenkin ottaessani Raidhoa esiin, syventääkseni tietymystäni siihen liittyvistä asioista, sopi se tämän hetken maailmantilaan ja minun prosesseihini melko mielenkiintoisella tavalla. Raidho on alkanut kasvaa päässäni, muuttanut muotoaan, ymmärrän ehkä enemmän matkaa - eikä matkaaminen todellakaan ole aina helppoa.

Niin ja kuviahan saa klikkaamalla isommaksi muuten. Vasemmalla ylhäällä Noidankoto [ http://noidankoto.blogspot.com/ ], sen alapuolella (jälleen) erittäin kauniisti aukaisee Thuleian tupa [ https://www.thuleia.com ] ja oikealla sivu Kai Aaltosen kirjasta Sanat ovat lohikäärmeitä. On tämä melkoinen matka läpi pelkojensa tämä pandemia.

 

 Sitten viimein sinne noidanvihreään elikkäs pukeutumiseen! Tänään ruskea ja vihreä kohtasivat maanläheisesti, lisänä myös maailman parasta vihreänsävyä, jonka olen nimennyt noidanvihreäksi. Se on kuin tummempi ja sähköisempi pine green, hrrrr, löysin sen Espanjasta alusvaate- ja sukkahousukaupan näyteikkunasta siskoni luona käydessä vuosi sitten. Viimeisenä reissupäivänä kävin sitten poistamassa itselleni kyseiset sukkahousut - jotka muuten olivat kaupan viimeiset, joten sain niitä vain yhdet ja nekin mallinuken päältä juuri siitä näyteikkunasta. En valitettavasti saanut väriä talletettua kameraan niin hirveän hyvin.. Mutta tässäpä kuvat kuvateksteineen!

ylhäällä: koko asu hattuineen ja kissoja, paidat taitaa molemmat olla keijukirppikseltä, hatun lahjoitti joku mies lähibaarissa joskus vuosi tai puolitoistavuotta takaperin ("en mää tätä käytä, pidä vaan", ihme että loiskammoisena uskalsin sitä edes päähän sovittaa, mutta hyvä että uskalsin, se on hieno)

alhaalla: afrikahame (omeebashop nettikaupasta vuonna 2013 - ainoita materiaalisia järkevyyksiä, joita ostin takautuneilla opintolainoillani, jotka tuon hameen sekä yhden vyölaukun ja 2kpl festarilippuja lukuunottamatta meni rahoittamaan hyvin alkanutta päihdeongelmaamme silloisen poikakaverin kanssa), vyö melko uusi jopa, keijukirppikseltä (...vyöt on kivoja :) ) ja lämpölegginsit muistaakseni tokmannilta

asukokonaisuus jotain pikkurokahtavaa menninkäistä

 Noidanvihreää pitsiä, pikkuhousuista asti värimaailma kunnossa ;) Uloslähtiessä lämpölegginsien päälle juurikin ne Espanjasta ostetut sukkikset, mistä juuri kirjoitin. Kuvissa alhaalla taas maailman parhaat kengät, jotka ovat palvelleet vuosikaupalla ja käyneet myös tiesmissä reivimetiköissä - ja sen kyllä huomaa.. Kivasti voi pitää noita karvaosia ylhäällä tai kääntää alemmaksi mutta ovathan nuo jo aika aikansa eläneet - moneen kertaan neulalla ja langalla itse olen paikkaillut ja pohjatkin puhkikuluneet ja reivinotskissa joskus pariinkin otteeseen sulatettu ohuemmiksi.

                                                                                                

Alapuolella kuvat ulkovaatetuksesta. 2013 joulukuusta asti palvellut ybermakea ruskea hiippahuppufleece, helman ja hihojen leikkaukset ja helmet hupun nauhoissa tuomassa persoonallisuutta. Se narkkauspoikaystävä osti tämän minulle joululahjaksi 80e hinnalla, kun minulla oli ne takautuvat opintolainat mitä käyttää, niin ei ollu rahasta pula... Mutta tuo on ollut erittäin uskollinen ja hyvä vaate, suomalaista käsityötä ( harajuku.fi ). Ihana villakaulahuivi jostain kotosalta, siskojen perua. Ja päälle vielä FairyFactorin megaisohuppuinen menninkäisunelma kietaisutakki (lähikuvassa hihan leikkauksia), jonka luokkakaverini artesaanikoulussa antoi minulle lähes pitämättömänä ILMAISEKSI! Festariostos, joka ei ollut tullut käyttöön. Ja nuohan ovat ainakin tukienkelille, kuten minä olen, kallista tavaraa!

Ja kun jotkut kauhistelevat, että eikö minua palele syystakissa kuljeksia talvipakkasilla niin this is what I'm talking about when I talk about kerrospukeutuminen ;) 

     

Ja mitäpä vielä.. Ei mitään! Minä laitan nyt iltapalaa ja pesen hampaita ja lueskelen vähän jättiläiskirjaa nimeltä Norjan kuningassaagat, jos tämä pää ei ole liian kipeä. Ja muistan juoda sitä vettä. Ja kuuntelen ilmankostuttimen turvallista pulinaa hetken ennen nukahtamista. Tämä taisi olla aamun ahinoista päästyä sitten kuitenkin ihan hyvä karanteenipäivä.

Norjan kuningassaagat ja hurjan paljon muita jänniä opuksia, kiviä, vitamiinikuppeja ja yksi yöpaitainen peilikuva