Auringon korona

Kuva oikealla osoitus kieroontaipuvaisesta huumoristani, kuvat löytyvät seinältäni. Iloinen hymy on helposti tarttuvaa. Enpä siis hymyile. Ahdistaa. Kävin lääkärissä, kalliisti yksityisellä, oli koronaton olo kun flunssaoireettomana sain mennä ei-influenssaoireisten puolelle. Nyt on koronainen ja ihmisiä tappanut olo. Kissakin kävelee pois (kuva vasemmalla). Ruskeaa ja violettia toissapäivänä, tänään lääkärijazzien ja itsensä kontaminaatiosta puunaamisen jälkeen oranssia ja punaista, pillerinsuodatusta ja iltakoronabluesia. Yskittääkö minua vai onko se taas luulosairaus? Tapoinko äitini, kun näin hänet? Pitäisikö minun vaan nukkua ja antaa ajan näyttää? Suodattaa antibioottikuuri toisensa jälkeen, vaivasta toiseen, odottaa loppumattoman kulkutaudin päättymistä kotona hamaan tappiin asti, vailla muuta seuraa, kuin kissani? Tyttö sulkainen, vielä aiemmin päivällä iloinen Olen yksin. Olen surullinen. Tahtoisin itkeä mutta atopia silmänympärysiholla kuivuisi lisää ja

Lyhyesti virsi kaunis. Korona pelottaa ja turkoosi miellyttää. Lisää turkoosin variaatioita, yksi kipeä kroppa, kireät hermot ja huono päivä. Jatketaan harjoituksia. Eli sitä, mihin toissapostauksessa jäätiin. Onko nöyrää haluta huomiota tai olla esillä? Minusta on (ehkä peruskristillisesti?) tuntunut siltä, että ei ole. Olen myös pelännyt pursuttavani egoani liikaa muiden silmille. En ole kirjoittanut syväluotaavia henkilökohtaisia tilapäivityksiä facebookiin tai jakanut kuvia itsestäni tiuhaan. En oikeastaan ole edes uskaltanut mennä tietoisesti esille teatteriharrastuksen  (2000-2009)  lopettamisen jälkeen ja tehdessäni asioita, jotka ovat saaneet huomiota olen usein hävennyt. En ole halunnut vaikuttaa huomionhakuiselta. Vaikka eihän se siinä näy, onko nöyrä vai ei, että miten paljon on esillä. Vaikka on nöyrä, ei kynttiläänsä vakan alle tarvitse piilottaa. Vaikka nykyisin minulta puuttuu myös rohkeus ja osittain myös halu esiintymiseen. Sitten toisaalta myös haluaisi

Turkoosit päivät jatkuvat jatkumistaa, nyt kera lämpimän violetin. Päikkäripohdinnat saavat jatkua seuravissa numeroissa, nyt tulee tällainen välipostaus. Se ei lie ketään harmita, sillä  olen aika varma, että en oikein omista niitä blogini lukijoitakaan välttämättä. :D Se poskiontelotulehdukseksi epäilemäni ei sitten ole helpottanut ja olen ollut vähän raatoinen. Päätä särki eilen illalla  todella kovasti ja aamulla soitin terveyskeskukseen kuullakseni, että kaikki ylähengitystiepotilaat menevät koronapäivystykseen  eri vastaanotolle. Onneksi puhelimen välityksellä onnistui saada Duact ja nenäsumute. Nyt vaan sitten taudinvoittomielialaa  ja sairastamista aka lepäilyä ja rentoilua kehiin, että tämä paranisi ilman, että pitää lähteä päivystyksestä korona hakemaan jo valmiiksi kipeään  kroppaan. Minä tosiaan epäilen, että tämä ei taida olla koronaa, vaikka varmahan en voi olla tietenkään.  Otsaontelotulehdus ei sekään itsessään kuulosta silti hyvältä. Minä siis pakkolomautan ny

Kiitä terveestä ihostasi; se ei ole itsestäänselvyys. Ei merirosvoleikkiä vaan ihonhoitoa käärinliinoin. Noh, Wyrd-viikko meni miten meni. Loppuviikkoa kohti aloin jo osata rentoutuakin vaikka vielä minulla on siitä paljon opittavaa. Näin lyhyenä koosteena; maanantai meni kokonaan pyykkäyksien ja kaikenlaisen 'to do':n parissa ja pää oli helisemässä. Tiistaista en nopeasti enää edes muista mitään. Keskiviikkona heräsin kelatädin soittoon, enkä ehtinyt nukkua kunnolla ennen kuin ostokset saapuivat oven taakse ja tämä väsymys laukaisi kolmen-neljän tunnin OCD-rallin, kun järjestelin ostoksia, hinkkasin kaikki kaappien veto-osat, ovenkahvat, lattiat niistä kohti jossa ruokakassit olivat olleet... Lopulta olin aivan itkun partaalla, mietin etten ole ehtinyt olla yhtään ns. vapaalla vapaaviikollani - niin siinähän se tiistai menikin, kun jätin tiibetiläiset riittini iltaan ja olin niitä koko ajan tekemässä enkä pysähtynyt hetkeen vain olemaan, kun ainoat suoritukseni eli ne rii

Turkoosit päivät ja off shouldet -paidat Ohoi, rakas runsas lukijakuntani, johon kuulut ehkä sinä, siskoni Mona :D Terveisiä Espanjaan Suomen karanteenista.  Fb-kaverini on lanseerannut käyttööni aktiivisesti päätyneen sanan koronteeni, sekä termin koronteenipäiväkirjat.  Minun koronteenipäiväkirjat nyt jatkuvat vähän pidemmällä postauksella tai ainakin lukuihin jaetulla.  Eli ihan näin ensialkuun: jos sinua kiinnostavat riimut, jatka lukemista ja lopeta, kun aiheet eivät enää  kiinnosta. Jos sinua kiinnostavat hiljaisuus ja syventyminen omaan itseensä (sekä minun kamppailuni kyseisellä saralla), lue luku Silent Sunday.  Jos pukeutuminen resonoi niin hyppää suoraan loppuun lukuun 'Turkoosit päivät'.  Niin ja olen muuten pahoillani, että tekstin fontista on tullut tällainen jumboiso. Se ei miellytä ainakaan minun silmääni, mutta tahdoin vaihtaa blogin ulkoasua ja en millään saa tekstin kokoa tottelemaan tahtoani. Jossain kohtaa saatan konsultoida jotakuta tietokone- j