Tähdenlento

Turkoosit päivät jatkuvat jatkumistaa, nyt kera
lämpimän violetin.

Päikkäripohdinnat saavat jatkua seuravissa numeroissa, nyt tulee tällainen välipostaus. Se ei lie ketään harmita, sillä olen aika varma, että en oikein omista niitä blogini lukijoitakaan välttämättä. :D

Se poskiontelotulehdukseksi epäilemäni ei sitten ole helpottanut ja olen ollut vähän raatoinen. Päätä särki eilen illalla todella kovasti ja aamulla soitin terveyskeskukseen kuullakseni, että kaikki ylähengitystiepotilaat menevät koronapäivystykseen eri vastaanotolle. Onneksi puhelimen välityksellä onnistui saada Duact ja nenäsumute. Nyt vaan sitten taudinvoittomielialaa ja sairastamista aka lepäilyä ja rentoilua kehiin, että tämä paranisi ilman, että pitää lähteä päivystyksestä korona hakemaan jo valmiiksi kipeään kroppaan. Minä tosiaan epäilen, että tämä ei taida olla koronaa, vaikka varmahan en voi olla tietenkään. Otsaontelotulehdus ei sekään itsessään kuulosta silti hyvältä. Minä siis pakkolomautan nyt itseni jumpasta, sillä tervehtyminen on nyt tärkeintä. Muutama toisto tiibetiläisiä riittejä päivittäin voi olla ihan ok, jotta selän kunto ei romahda mutta aktiivisemmat joogajumpat saavat nyt jäädä - olin aivan poikki tänään jo niistä tiibetiläisistä, kun kuitenkin aloin niitä tekemään ja sen jälkeen tulinkin lopputulokseen, että 'ei, Miitsu, nyt ei jumppailla, jos koskaan tahdot parantua'. Pienet venyttelyt kuitenkin sallittakoon jossain kohti viikkoa, jottei mene aivan kankeaksi; paino on sanalla pienet. Mielen perukoilla pitää myös pitää, ettei nyt ala korvaamaan jumppien luomaa tyhjää tilaa muulla ylipuuhastelulla. Opetellaampas nyt lisää sitä wyrd-viikon aloittamaa rauhoittumista, kun tauti sitä kerran pyytelee. Jotta olisi elämää taudin jälkeenkin, niin annanpas itselleni ns. släkkiä touhotuksesta ja kaikenmaailman suorittamisesta. Ja pyhästi vannon, että koitan kaikkeni, jotten alkaisi huijaamaan levon kustannuksella! Nyt täytyy opetella sitä tasapainoista itsensä kuuntelua!

sairaspäivän menninkäinen;
hiippahuppuinen pitsineuleyksityiskohtainen
turkoosi  villa(seos?)neulepaita, keijukirppis
(tarkempia tietoja kysymällä), suomalaista
käsityötä / hameena edellisen päivän toppi
(jos oikeanväristä hametta asuun
ei löydy niin hätä ei ole tämännäköinen: käytä
jotain paitaa tai toppia hameena), kirppislöytö /
lämpimän violetit legginseiksi leikatut sukkahousut,
H&M vuonna nakki / villasukat (joiden värin vain
täytyy aina sopia asukokonaisuuteen, minkä vuoksi
niitä on jokuset kertynyt kaappiin..), kirpparilta /
koru Mona Lisa Macramé

Iltakävelyilläni olen alkanut vaivihkaa katsella sillä silmällä muita taloja. Olen vähän ehkä kyllästynyt jo asumaan tässä samassa meluisassa talossa, vaikka minulla sinänsä on todella hyvä asunto. Olen asunut tässä kolme syksyä mutta nyt olen vähän ajatellut jopa rivitaloasumista tai jotain sellaista, rauhallisempaa muotoa kerrostaloon verraten. Ihan äänien puolesta siis, sillä ne osaavat välillä stressata vähän liiaksikin. Olen katsellut uusin silmin vanhoja paikkoja ja eksynyt myös teille, joita en ole koskaan tai ainakaan vuosikausiin kulkenut - asuin tällä seudulla esikouluiästä täysi-ikäiseksi, kunnes harhaiduin vahingossa uudestaan asumaan tässä samassa kaupunginosassa - siihen vaikutti se, että silloinen poikakaverini asui täällä. Eli on tämä jo melkoisen nähty alue, vaikka olenkin kävellyt läpi monia pihoja ensi kertaa ja nähnyt paikkoja muutenkin uusin silmin. Mielessäni on pyörinyt sellainen kolmen h:n kämppä; halpa, hiljainen ja homeeton. Neljäntenä h:na voisi olla, että hyvä.

Tänä iltana sitten mielessä pyöri vähän vakaammin ajatus, joka on ollut kesästä asti mielessäni. Mitäpä jos muuttaisin välillä pois tästä kaupungista, mitäpä jos etsisinkin sen asunnon vaikka... Kuopiosta? Enhän minä sieltä ketään tunne mutta jokin sinne vetää; savolainen sukurasitteeni isän puolelta ja sopivanlainen kierous kenties? Tämä Kuopio-ajatus tuli uudestaan mieleeni, kun kuulin pappani kautta serkkuni harkitsevan muuttoa sinne. Ja nyt kun minulla tuntuu olevan tällainen vaihe, että voisin työstää omiani - mielenterveyttä, erinäisiä projekteja musiikista runoiluihin, kehoni fyysisiä vaivoja - niin Kuopio voisi olla tarpeeksi hiljainen ja rauhallinen paikka minulle. Tampereelle muutosta olen välillä elämässäni haaveillut mutta aina se on jäänyt, eikä se tällä hetkellä tuntuisi edes siltä kaupungilta, joka tukisi hyvinvointiani ja sitä mitä haluan. Tampere on kovin hektinen ja täynnä houkutuksia. Minä haluan olla selvinpäin ja työstää, itseäni ja projektejani. Ehtii kai siellä Tampereella myöhemminkin asua, jos siltä sitten joskus tuntuu. Vaihtoehtoisena asuinkaupunkina se on pyörinyt muutenkin mielessä lähinnä siksi, että tunnen sieltä jo entuudestaan jonkin verran ihmisiä.

Äärimmäisen taitava siskoni tekee kauniita ja
persoonallisia makramee-koruja. Hänen töitään
löytyy facebookista Mona Lisa Macramé,  suosittelen
tutustumaan hänen uniikkeihin taideteoksiinsa!

Ja onhan Kuopiossakin omat konemusiikkipiirinsä. Se ei kuitenkaan tunnu liian hektiseltä, se tuntuu enemmän mahdollisuudelta. Tutustua toisen kaupungin toimintaan sillä saralla - jos ei vaan porukka ole aivan liian sisäänpäin sulkeutunutta, sitähän minä en tiedä, kun siellä päin en ole liikuskellut niissä meiningeissä. Savossa olen kyllä viettänyt aikaani mutta lähinnä Iisalmessa, jolta seuduin mummo ja pappa ovat kotoisin. Isänkin kyllä Kuopiossa kovasti muistelen syntyneen mutta Oulussa hän on elämänsä viettänyt.

Jos vain saisin tukiasiani, kuntoutussuunnitelmat ja sensellaiset valmiiksi, niin repäisisinkö itseni irti tästä tutusta ja turvallisesta Oulusta? Tästä asunnosta olen ajatellut muuttavani suuren Marseille-saippuani loputtua ja sen tiimoilta en ole oikein osannut päättää, muuttaisinko koko kaupungista ja jos muuttaisin, niin minne. No, se saippua on kulunut vähän nopeampaa nyt koronan vuoksi mutta minulla on vahva ajatus nyt, että koronasuomen helpottaessa minä vaihdan vähintään asuntoa - ja jos jään Ouluun niin suureen kerrostaloon en ainakaan muuta, ellei sen eristykset ja sisäilma ole priimaa ja asunto mielellään näköalakorkeidella ja -paikalla.

Villasukat; talvella lämpimät,
kesällä viileät, ja koskaan
ei resoreiltaan kiristävät!

Lenkin puolessa välissä pimeällä, katuvalottomalla tiellä kävellessäni myös jotain kirkasta tipahti taivaalta. Taisin nähdä ensimmäisen tähdenlentoni. Ja toivoa minulla on. Nyt opetellaan sitä sairastamista ja tervettä positiivisuutta kohdata asioita. Ei sitä toksista paskaa, jota hipit syöttävät välillä kilpaa toisillensa ja joka helposti päätyy tunteidensa (henkisten ja fyysisten) lakaisemiseen maton alle ja sitä kautta oireiluun. Jospa tämä tällä kertaa menisi vähän paremmalla kaavalla. Ja jospa minä en kuolisi koronaan tai otsaontelotulehdukseen kumpaankaan. Armo itseä kohtaan on myös arvokas taito, jota kohti koitan porskuttaa. Kiitoksia ja hyvät yöt.