Siirry pääsisältöön

Tähdenlento

Turkoosit päivät jatkuvat jatkumistaa, nyt kera
lämpimän violetin.
Päikkäripohdinnat saavat jatkua seuravissa numeroissa, nyt tulee tällainen välipostaus. Se ei lie ketään harmita, sillä olen aika varma, että en oikein omista niitä blogini lukijoitakaan välttämättä. :D

Se poskiontelotulehdukseksi epäilemäni ei sitten ole helpottanut ja olen ollut vähän raatoinen. Päätä särki eilen illalla todella kovasti ja aamulla soitin terveyskeskukseen kuullakseni, että kaikki ylähengitystiepotilaat menevät koronapäivystykseen eri vastaanotolle. Onneksi puhelimen välityksellä onnistui saada Duact ja nenäsumute. Nyt vaan sitten taudinvoittomielialaa ja sairastamista aka lepäilyä ja rentoilua kehiin, että tämä paranisi ilman, että pitää lähteä päivystyksestä korona hakemaan jo valmiiksi kipeään kroppaan. Minä tosiaan epäilen, että tämä ei taida olla koronaa, vaikka varmahan en voi olla tietenkään. Otsaontelotulehdus ei sekään itsessään kuulosta silti hyvältä. Minä siis pakkolomautan nyt itseni jumpasta, sillä tervehtyminen on nyt tärkeintä. Muutama toisto tiibetiläisiä riittejä päivittäin voi olla ihan ok, jotta selän kunto ei romahda mutta aktiivisemmat joogajumpat saavat nyt jäädä - olin aivan poikki tänään jo niistä tiibetiläisistä, kun kuitenkin aloin niitä tekemään ja sen jälkeen tulinkin lopputulokseen, että 'ei, Miitsu, nyt ei jumppailla, jos koskaan tahdot parantua'. Pienet venyttelyt kuitenkin sallittakoon jossain kohti viikkoa, jottei mene aivan kankeaksi; paino on sanalla pienet. Mielen perukoilla pitää myös pitää, ettei nyt ala korvaamaan jumppien luomaa tyhjää tilaa muulla ylipuuhastelulla. Opetellaampas nyt lisää sitä wyrd-viikon aloittamaa rauhoittumista, kun tauti sitä kerran pyytelee. Jotta olisi elämää taudin jälkeenkin, niin annanpas itselleni ns. släkkiä touhotuksesta ja kaikenmaailman suorittamisesta. Ja pyhästi vannon, että koitan kaikkeni, jotten alkaisi huijaamaan levon kustannuksella! Nyt täytyy opetella sitä tasapainoista itsensä kuuntelua!


sairaspäivän menninkäinen;
hiippahuppuinen pitsineuleyksityiskohtainen
turkoosi  villa(seos?)neulepaita, keijukirppis
(tarkempia tietoja kysymällä), suomalaista
käsityötä / hameena edellisen päivän toppi
(jos oikeanväristä hametta asuun
ei löydy niin hätä ei ole tämännäköinen: käytä
jotain paitaa tai toppia hameena), kirppislöytö /
lämpimän violetit legginseiksi leikatut sukkahousut,
H&M vuonna nakki / villasukat (joiden värin vain
täytyy aina sopia asukokonaisuuteen, minkä vuoksi
niitä on jokuset kertynyt kaappiin..), kirpparilta /
koru Mona Lisa Macramé
Iltakävelyilläni olen alkanut vaivihkaa katsella sillä silmällä muita taloja. Olen vähän ehkä kyllästynyt jo asumaan tässä samassa meluisassa talossa, vaikka minulla sinänsä on todella hyvä asunto. Olen asunut tässä kolme syksyä mutta nyt olen vähän ajatellut jopa rivitaloasumista tai jotain sellaista, rauhallisempaa muotoa kerrostaloon verraten. Ihan äänien puolesta siis, sillä ne osaavat välillä stressata vähän liiaksikin. Olen katsellut uusin silmin vanhoja paikkoja ja eksynyt myös teille, joita en ole koskaan tai ainakaan vuosikausiin kulkenut - asuin tällä seudulla esikouluiästä täysi-ikäiseksi, kunnes harhaiduin vahingossa uudestaan asumaan tässä samassa kaupunginosassa - siihen vaikutti se, että silloinen poikakaverini asui täällä. Eli on tämä jo melkoisen nähty alue, vaikka olenkin kävellyt läpi monia pihoja ensi kertaa ja nähnyt paikkoja muutenkin uusin silmin. Mielessäni on pyörinyt sellainen kolmen h:n kämppä; halpa, hiljainen ja homeeton. Neljäntenä h:na voisi olla, että hyvä.

Tänä iltana sitten mielessä pyöri vähän vakaammin ajatus, joka on ollut kesästä asti mielessäni. Mitäpä jos muuttaisin välillä pois tästä kaupungista, mitäpä jos etsisinkin sen asunnon vaikka... Kuopiosta? Enhän minä sieltä ketään tunne mutta jokin sinne vetää; savolainen sukurasitteeni isän puolelta ja sopivanlainen kierous kenties? Tämä Kuopio-ajatus tuli uudestaan mieleeni, kun kuulin pappani kautta serkkuni harkitsevan muuttoa sinne. Ja nyt kun minulla tuntuu olevan tällainen vaihe, että voisin työstää omiani - mielenterveyttä, erinäisiä projekteja musiikista runoiluihin, kehoni fyysisiä vaivoja - niin Kuopio voisi olla tarpeeksi hiljainen ja rauhallinen paikka minulle. Tampereelle muutosta olen välillä elämässäni haaveillut mutta aina se on jäänyt, eikä se tällä hetkellä tuntuisi edes siltä kaupungilta, joka tukisi hyvinvointiani ja sitä mitä haluan. Tampere on kovin hektinen ja täynnä houkutuksia. Minä haluan olla selvinpäin ja työstää, itseäni ja projektejani. Ehtii kai siellä Tampereella myöhemminkin asua, jos siltä sitten joskus tuntuu. Vaihtoehtoisena asuinkaupunkina se on pyörinyt muutenkin mielessä lähinnä siksi, että tunnen sieltä jo entuudestaan jonkin verran ihmisiä.

Äärimmäisen taitava siskoni tekee kauniita ja
persoonallisia makramee-koruja. Hänen töitään
löytyy facebookista Mona Lisa Macramé,  suosittelen
tutustumaan hänen uniikkeihin taideteoksiinsa!
Ja onhan Kuopiossakin omat konemusiikkipiirinsä. Se ei kuitenkaan tunnu liian hektiseltä, se tuntuu enemmän mahdollisuudelta. Tutustua toisen kaupungin toimintaan sillä saralla - jos ei vaan porukka ole aivan liian sisäänpäin sulkeutunutta, sitähän minä en tiedä, kun siellä päin en ole liikuskellut niissä meiningeissä. Savossa olen kyllä viettänyt aikaani mutta lähinnä Iisalmessa, jolta seuduin mummo ja pappa ovat kotoisin. Isänkin kyllä Kuopiossa kovasti muistelen syntyneen mutta Oulussa hän on elämänsä viettänyt.

Jos vain saisin tukiasiani, kuntoutussuunnitelmat ja sensellaiset valmiiksi, niin repäisisinkö itseni irti tästä tutusta ja turvallisesta Oulusta? Tästä asunnosta olen ajatellut muuttavani suuren Marseille-saippuani loputtua ja sen tiimoilta en ole oikein osannut päättää, muuttaisinko koko kaupungista ja jos muuttaisin, niin minne. No, se saippua on kulunut vähän nopeampaa nyt koronan vuoksi mutta minulla on vahva ajatus nyt, että koronasuomen helpottaessa minä vaihdan vähintään asuntoa - ja jos jään Ouluun niin suureen kerrostaloon en ainakaan muuta, ellei sen eristykset ja sisäilma ole priimaa ja asunto mielellään näköalakorkeidella ja -paikalla.

Villasukat; talvella lämpimät,
kesällä viileät, ja koskaan
ei resoreiltaan kiristävät!
Lenkin puolessa välissä pimeällä, katuvalottomalla tiellä kävellessäni myös jotain kirkasta tipahti taivaalta. Taisin nähdä ensimmäisen tähdenlentoni. Ja toivoa minulla on. Nyt opetellaan sitä sairastamista ja tervettä positiivisuutta kohdata asioita. Ei sitä toksista paskaa, jota hipit syöttävät välillä kilpaa toisillensa ja joka helposti päätyy tunteidensa (henkisten ja fyysisten) lakaisemiseen maton alle ja sitä kautta oireiluun. Jospa tämä tällä kertaa menisi vähän paremmalla kaavalla. Ja jospa minä en kuolisi koronaan tai otsaontelotulehdukseen kumpaankaan. Armo itseä kohtaan on myös arvokas taito, jota kohti koitan porskuttaa. Kiitoksia ja hyvät yöt.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Gypsy Variations

Witchy vai gypsy? Mixing both! Tällä viikolla tajuttua: tämä blogihan on juuri sitä työskentelyä, että olen omalla epämukavuusalueellani. Olen esillä. Minullakin on ihan samanlainen oikeus olla esillä ja ylipäätään tulla nähdyksi. Tässä nyt sitten opetellaan oikein kunnolla kohtaamaan sitä näkyvillä oloa ja on kai se terapeuttista myös poistaa häpeää julkisesti kirjoittamalla se ulos. Vaikka täytyy sanoa, että aika turvallinen olo tässä sinänsä, kun tätä ei näytä näkemiskertojen perusteella kai kukaan lukevan, enkä ole ihan lähipäivinä jakamassa julkisesti osoitetta blogiini (jaoin sen facebookissa erään päivitykseni kommenteissa, mistä se ei ole päässyt paljoa esille, ja näin on ihan hyvä aloittaa). Ja nyt minä lakkaan kaikki ajatukset, että esillä oleminen on huomiohuorausta ja pitää piiloutua mahdollisimman pienimpään ja pimeimpään nurkkaan. Enhän minä kuitenkaan sinänsä ole katseilta ja korvilta turvassa värikkään tyylini ja tanssi- ja lauluintohimoni kanssa. Että mitäkähän vi

Sadonkorjuu

Minä ja kissa Mietin tässä tänään tovin ongelmiani koronanpelon suhteen vähän metaforisesti. Ajatus lähti Kai Aaltosen kirjasta Sanat ovat lohikäärmeitä luvun Odotuksen riimut lukiessani. Tämän riimuneuvonpidon taustalla on riimuna Jera, joka merkitsee sadonkorjuuta. Jos lähdemme miettimään ympäristöä peltona, niin millainen se on? Minun peltoni on maailma täynnä kaaosta sen suurine ja tiheästi asuttuine kaupunkeineen, vaikka minun peltoni onkin vähän hiljaisemmassa, rauhallisessa periferiassa tätä suurta, kaikenkattavaa peltoa, jota maailmaksi sanottakoon. Jos ajatuksia ajatellaan siemeninä, niin minulla on ollut koura täynnä pelon siemeniä. Kylvöä ajattelen tässä nyt tekoina. Mutta minä en ole tehnyt siemenilleni mitään, kerrassaan mitään tämän kyseisen pandemiapelkoni selätykseen. Olen jättänyt peltoni siltä osin edes kylvämättä, jemmannut pelonsiemenet jonnekkin laatikon perälle piiloon, niitä tarpeeksi ensin katseltuani. Miettinyt, että poissa silmistä on poissa miele

Noitakävely ja ambulanssi

(Pysyisiköhän tämä fonttikoko nyt hyvänä, kun ensimmäiseen se meni vituiksi.. Ei muokkaantunut tuosta kärpäsenpaskakoosta isommaksi. Sen lukeaksenne painakaa koneesta ctrl ja +  niin varmaan suurentaa. T. anti-atk) Niin. 18.03.2020 minä sain viimein vaattehet päälle tovin jälkeen. Siis muunkin, kuin yöpaidan, pikkuhousut, sukkikset ja jonkun neuleen tai hupparin lämmikkeeksi tarpeen vaatiessa. Juurikin tämän blogin motivoimana. Lähdin antamaan happea aivoilleni ja puhdistelemaan keuhkoja sisäilmasta, jotta ne olisivat voimakkaat koronaa vastaan. Oli kiva pukeutua pitkästä aikaa, minä pidän vaatteista ja väreistä ja värimaailmoista. Ja tällaista minä sitten puin: valkoinen läpinäkyvä pitsibody, jonka alla ihonväriset mitkälie urheiluliivit (hyvä efekti, iho näkyy mutta nännit ei :D ) STEP 2 : lämpimän violetit legginsit, ihan lempivärejä (lämpölegginsit ja body (2015) H&M) STEP 3 : äärettömän taitavan neulojan, pikkusiskoni, tekemä

Headache

Antibioottikuuri ei purrut. Otsalohkoon sattuu. Huomenna lääkäriin. Tämä väsymys lamauttaa ja ikävää kun ei voi jumpata eikä pääkivun ollessa kova voi oikein myöskään laulaa. Ja ranteetkin raksuu ihan viimoisen päälle, hankaloittaa kitaraharjoituksia. Kiva kiva. Pohdintoja Turquoise postauksesta jatkaen siis: Onko se merkki, ettei ihminen pärjää itsekseen, jos hän kaipaa huomiota?  Koronanaikaan olen huomannut tosiaan olevani enemmän esillä ja suorastaan halua jakaa pienempiäkin asioitani. Mietin siis yllämainittua kysymystäni. Enkö ole eheä jos tarvin muiden mielipiteitä ja hyväksyntää? Vaikka niitäkin enemmän haluan oikeastaan kohtaamista, jota kautta nuo kaksi sitten täyttyvät. Eikä karanteenin aikaan vuorovaikutusta niin paljoa ole, vaikka välillä jaksan olla aktiivisempi videopuheluiden ja soittelemisen kanssa, niin välillä se jää tai netti pätkii tai milloin mitäkin. Eikä tekstipohjainen viestittely tai edes Discordin puheohjelma toista näkemättä korvaa vuorovaikutusta

Mustalaisromantiikka kohtaa Raidhon

Hyvää iltaa, mahdolliset lukijat, ja hyvää turkoosinviolettia päivää karanteenilandiasta. Viereisessä kuvassa näkyy tapaa, jolla asuni usein muodostuvat. Hengariin eksyvät vaatteet näyttävät hyvältä väriyhdistelmältä vierekkäin ja siitä se sitten lähtee, sinne vähän lisää samaa värimaailmaa sekaan (tässä tapauksessa turkoosi sulka) ja kappas, takana olevassa hengarissa ollut hamehan sopisi oivallisesti yhdistelmään ja nuo villasukat myös; asu on valmis. Kuvan taustalla näkyy myös kankaalle maalattuna hindujumala Hanuman. En ole niin hindujen uskontoon syvällisesti perehtynyt, mutta maalaus, etenkin tuo aurinko tuolla yläkulmassa, on todella kaunis.  Tiesittekö muuten, että mustalaiset ovat lähteneet alkujaan Intiasta? Kun puhun mustalaisista, niin en tarkoita tällä mitään loukkaavaa tai alentavaa. Tarkoitan sellaista minun romantisoitua tyylikuvaa noista ennenmuinoin vaeltaneista kauppakaravaaneista ja muista. Minulla ylipäätään on useita ns. nimiä tyylilleni eri päivänä. Pääte

Koti-intiaani

sulkakorvakorut <3 Kello on puoli kuusi aamulla. Yhden yön valvomisella skipattu unirytmini kesti kunnollisena ehkä puoli vuorokautta. Keittiön ikkunasta näkyy usvasta nousevan auringon punerrus. Jaffapallero lepää vielä vähän horisontin alapuolella. Kauniita aamuja on tullut taas tähysteltyä samoin silmin. Ja on tässä tullut muutakin puuhasteltua. Eräänä päivänä kävin kiertämässä tuon läheisen järven, osittain metsiköissä ja osittain jäällä. Mielikuvitusmatkailin Keski-Maan Kalmansoille, kaaduin kerran tai pari ja nautin metsän sulaneista poluista ja raittiista ilmasta. Korona on ollut tulilla kai vain kerran tässä tämän ja edellisen postauksen välillä. Mielenterveys voi paremmin, siitä edelleen tulossa pidempi postaus kunhan jaksan sellaisen kirjoittaa. Elämäni kamalin aika on monessa tapaa kääntynyt elämän tuotteliaaksi ajaksi. Olen löytänyt kitarasta uusia melodioita, työstänyt uusia ja vanhoja biisejä (vaikka taidan edelleen olla mestari jättämään niitä kesken, keske

Wyrd-viikko

Turkoosit päivät ja off shouldet -paidat Ohoi, rakas runsas lukijakuntani, johon kuulut ehkä sinä, siskoni Mona :D Terveisiä Espanjaan Suomen karanteenista.  Fb-kaverini on lanseerannut käyttööni aktiivisesti päätyneen sanan koronteeni, sekä termin koronteenipäiväkirjat.  Minun koronteenipäiväkirjat nyt jatkuvat vähän pidemmällä postauksella tai ainakin lukuihin jaetulla.  Eli ihan näin ensialkuun: jos sinua kiinnostavat riimut, jatka lukemista ja lopeta, kun aiheet eivät enää  kiinnosta. Jos sinua kiinnostavat hiljaisuus ja syventyminen omaan itseensä (sekä minun kamppailuni kyseisellä saralla), lue luku Silent Sunday.  Jos pukeutuminen resonoi niin hyppää suoraan loppuun lukuun 'Turkoosit päivät'.  Niin ja olen muuten pahoillani, että tekstin fontista on tullut tällainen jumboiso. Se ei miellytä ainakaan minun silmääni, mutta tahdoin vaihtaa blogin ulkoasua ja en millään saa tekstin kokoa tottelemaan tahtoani. Jossain kohtaa saatan konsultoida jotakuta tietokone- j

Ei voi kohtaloaan väistää

Eilisiä huoliryppyjä ennen kauppaan lähtöä Blues iski minuun uudestaan eilen, kun kauppareissujen jälkeen perehdyin vähän aerosoleihin (en voi vieläkään väittää tietäväni niistä paljoa tai ylipäätään kunnolla ymmärtäväni, mistä on kyse) ja airborneen. Korona leijuu ilmassa siis jo hengityksen mukana. Kumoan tämän tiedon myöhemmin, jos se osoittautuu vääräksi (ja jos pysyn tolpillani ylipäätään). Ja jos olen vielä kahden viikon päästä terve, niin haen kissanruokani suojautuen omilla askarteluillani silmiä myöten. Mutta nyt täytyy katsoa mihin olo etenee. Minulla on taas tunne sairaudesta. Naapurini yskii, on yskinyt jo viikon. Voihan se olla influenssaakin, mutta sitähän ei tiedä. Ja tämä on iso talo. Olen kulkenut rappua suojautumatta kunnolla. Eilen kävin kolmessa paikassa; hain paketin yhdestä kaupasta, Sinolin (desinfioimiseen) huoltoasemalta ja ruuat kaupasta, joka sentään oli melkein tyhjä. Silti tunsin oloni likaiseksi jo ennen lukemistani WHO:n sivulta että pitääkö ne

Pyhä pillerinsuodattaja

Kuva oikealla osoitus kieroontaipuvaisesta huumoristani, kuvat löytyvät seinältäni. Iloinen hymy on helposti tarttuvaa. Enpä siis hymyile. Ahdistaa. Kävin lääkärissä, kalliisti yksityisellä, oli koronaton olo kun flunssaoireettomana sain mennä ei-influenssaoireisten puolelle. Nyt on koronainen ja ihmisiä tappanut olo. Kissakin kävelee pois (kuva vasemmalla). Ruskeaa ja violettia toissapäivänä, tänään lääkärijazzien ja itsensä kontaminaatiosta puunaamisen jälkeen oranssia ja punaista, pillerinsuodatusta ja iltakoronabluesia. Yskittääkö minua vai onko se taas luulosairaus? Tapoinko äitini, kun näin hänet? Pitäisikö minun vaan nukkua ja antaa ajan näyttää? Suodattaa antibioottikuuri toisensa jälkeen, vaivasta toiseen, odottaa loppumattoman kulkutaudin päättymistä kotona hamaan tappiin asti, vailla muuta seuraa, kuin kissani? Tyttö sulkainen, vielä aiemmin päivällä iloinen Olen yksin. Olen surullinen. Tahtoisin itkeä mutta atopia silmänympärysiholla kuivuisi lisää ja

NYBD Blue

                                                               Kissani kävelee päältäni ja jättää tassunjäljet sydämeeni. Feeling blue, looking blue, NYBD Blue... No, ei aivan. Pelkästään Oulun poliisi. On se nyt alta pois hoidettu ainakin. Siinä kävi sitten niin, että sain uudestaan kiinni kyttäkolmosen, joka ei edelleenkään ollut yhteistyöhaluinen kuulemisen siirtämiseksi tuonnemmaksi, post-korona-aikaan. Ehdin jo suivaantuneena soittaa Iltalehdelle tarjotakseni heille juttuvihjettä siitä, kuinka poliisi pakottaa ihmisiä tulemaan kuulusteluun, vaikka se voi olla mahdollinen tartutustilanne - poliisi on kuitenkin paljon tekemisissä ihmisten kanssa ja kaikkihan eivät oireile. Tämä poliisi myös jo valmiiksi ryki puhelimessa ja kieltäytyi käyttämästä kasvosuojainta, kun kysyin pitäisikö hän sellaista, jos paikalle sellaisen toisin. Minä silti yötä myöten ompelin pari sellaista mukaan otettavaksi, itselleni ja kuulustelijalle. Sitten keksin soittaa lakitoimistoon, onko minul