Pyhä pillerinsuodattaja

Kuva oikealla osoitus kieroontaipuvaisesta huumoristani, kuvat löytyvät seinältäni. Iloinen hymy on helposti tarttuvaa. Enpä siis hymyile. Ahdistaa. Kävin lääkärissä, kalliisti yksityisellä, oli koronaton olo kun flunssaoireettomana sain mennä ei-influenssaoireisten puolelle. Nyt on koronainen ja ihmisiä tappanut olo. Kissakin kävelee pois (kuva vasemmalla). Ruskeaa ja violettia toissapäivänä, tänään lääkärijazzien ja itsensä kontaminaatiosta puunaamisen jälkeen oranssia ja punaista, pillerinsuodatusta ja iltakoronabluesia. Yskittääkö minua vai onko se taas luulosairaus? Tapoinko äitini, kun näin hänet? Pitäisikö minun vaan nukkua ja antaa ajan näyttää? Suodattaa antibioottikuuri toisensa jälkeen, vaivasta toiseen, odottaa loppumattoman kulkutaudin päättymistä kotona hamaan tappiin asti, vailla muuta seuraa, kuin kissani?

Tyttö sulkainen, vielä aiemmin päivällä iloinen

Olen yksin. Olen surullinen. Tahtoisin itkeä mutta atopia silmänympärysiholla kuivuisi lisää ja tekisi oloni vieläkin kurjemmaksi. Tahtoisin jumpata mutta siihen pitäisi parantua. Tahtoisin myös nukkua, mutta viime yönä ei onnistunut, koska paine onteloissa oli niin ärhäkkä, etten saanut unenpäästä kiinni. Lisäksi aloin kuumottelemaan kuolevaisuuttani jälleen. Ja nämä valvomiset sekoittavat pienen pääni niin nopeasti nykyään, toista se oli nuorempana. Pienen, soman, lääkärireissun jälkeen OCD-tarmolla kaikesta kontaminaatiosta puhdistetun ja sulkakoruilla koristetun pillerinsuodatinvartaloni kestokyky ei ole enää sama, kuin niinä päivinä, silloin joskus...

Miksi hypokondria on vaikeaa? Koska milloinkaan ei tiedä, milloin kyseessä on todella sairaus ja milloin itsepintaisesti luulee pelonsekaisesti olevansa ties miten vaurioitunut tai taudin X, Y tai Z kantaja. Ja koska sillä tavoin oirehtivana pelkään kaikkien vaivojeni menevän sen piikkiin, jos siitä mainitsen.

Miksi minä olen sellainen, ajoittain aika luulosairas? Koska minulla on herkkä tuntoaisti ja paljon ahdistusta. Yhdistettynä traumoihin ja siihen, että minulla on myös oikeita kipuja, saamme valmiiksi sopan, jota kauniisti nimittää hypokondriaksi eli luulotaudiksi. Ja miksi siitä on niin häpeällistä puhua? Koska se kuulostaa rumalta, haukkavalta, kilipäiseltä, typerältä sekopäältä. Eikä se silti kuulosta yhtä pahalta sanoa, kuin miltä se tuntuu kokea. Epävarmuus ja kuoleman- ja vammautumisenpelko seuraa välillä tiiviimmin mukana, kuin toisinaan. Herkkä kroppa aistii kehonsa ja mieli saattaa mukaan vielä lisätä mausteita - tai pahimmillaan kroppa alkaa kehittää peloissaan aidontuntoisia oireita.

Nämä kaikki minä syön...

Ja joskus sitä saattaa myös oikeasti olla pahimman pelkonsa mukaisessa tilassa. Trauma käynnisti tämän elämää, toisinaan jopa intensiivisesti, häiritseväksi ongelmaksi 22-vuotiaana, kun tein abortin. Pahin vaihtoehto voi olla todellinen. Siihen loppui minun kuolemattomuuteni.

Jotain mitä kirjoitin eräänä päivänä, osittain edeltävää toistavaa, oikeinkirjoituksellisesti virheellistä, mutta olen kaikin puolin liian väsynyt korjaamaan; silti jotain minkä voin tahtoa myöhemmin muistaa:

"patjallani mietiskellessä tajusin asioita, jotka myös ovat tuon tapauksen lisäksi synnyttäneet minussa tämän hankalan vaivan. ensinnäkin, minä olen kehoherkkä, vaikka voin sietää kipua, koska historiassa olen tuntenut niin paljn fyysistä kipua ja myös kokenut jonkun verran väkivaltaa, että olen pitänyt sen henkisen kivun rinnalla fyysistä pienenä pahana. olen myös kohdannut henkistä väkivaltaa, joka on tuntunut paljon pahemmalta. traumani ovat yhdistäneet sairaalla tavalla väkivaltaa välittämiseen (ei enää, nollatoleranssihko). olen viillellyt, olen kestänyt kipua luontoni kautta. tämä ei kuitenkaan poista sitä, että minulla on herkkä tuntoaisti. tunnen toimintoja ruumiini sisäpuolella herkästi. ja tämän kun yhdistää ahdistusoireiluun, jo nuorena ensi kertaa alkaneeseen pakko-oiretyyppiseen käytökseen ja traumoihin niin voila, meillä on valmis coctail, hypokondria oireilu.

...nämä kaikki.

miten tästä sitten edetä? vähemmän pelkoa, enemmän positiivisia ajatuksia selviämisestä ja vähemmän kehon toimintojen tarkastelua kauhun lasit päässä. intuition etsintää (mikä vaatii rauhallisempaa elämää), kehonkuuntelua tasapainoisesti. eiköhän sillä johonkin päästä, vaikka melko tasapainoilua se voi tällaisista ongelmista kärsivälle kuunnella kehoa; jotta sitä ei alkaisi kauhunsekaisesti kuunnella liikaa."

Kohti huomista ja uusia antibiootteja. Hyvää yötä. Nukkukaa minua paremmin.