Siirry pääsisältöön

Confusion Kitchen

karanteenikaveri Savu 9,5v
Pelko on vahvasti palannut aerosolien muodossa. Oikeastaan olen niin poissa tolaltani ollut nyt reilu puoli viikkoa näistä asioista, että en edes pikaisen priiffauksen jälkeen halua kirjoittaakkaan koko asiasta. Hyvin tiivistettynä pakettina siis tässä huoleni: ohitin keltaisen lehdistön kahdeksan metrin turvavälisuosituksen humpuukina (olen edelleen koittanut pitää koronauutispaastoani mahdollisimman paljon) ja hysteriana, kunnes kaverini kertoi, että se on arvostetun instituutin MIT:n tekemä tutkimus. Minä etsin sen tutkimuksen. Ja sitten olenkin menettänyt uniani ja sitä kautta olen vielä huolestuneempi ja sitä kautta nukun vielä huonommin. Tervetuloa oravanpyörään, se ei ole peruttu! Hermoni ovat kireällä ja olen ollut tässä usein vakuuttunut siitä, että tuo rappu (johon ilma asunnoista vetää) tai oma asuntoni (jonka ikkunat ja parvekkeen ovi vetävät sisään naapureilla röhivien tupakoitsijoiden partikkeleita) tulevat olemaan tuomioni. Selviäminen ei tunnu enää olevan omissa tekemisissäni ja se ahdistaa. Tämä on iso talo. Ja minulla olisi valtavasti elämänhalua, vaikka sitten samaan aikaan stressaan vastustuskykyäni huonommaksi. Tuntuu, ettei millään ehkäisytoimillani ole enää niin merkitystä (vaikka onhan niillä ja en minä niitä silti riko). Tuntuu.... turhalta.

(c) Mia K
Tätä aerosolisekoamista ennen löysin lohtua Kenazista, jota olen tutkiskellut lisää. Siinä missä Ken käänteisenä oli minulle vain tiedon tulvan aivoja kärventävä liekki ja itsenäänkin liittyi tiedon paloon niin olen löytänyt siitä nyt sen sisältämän luovan puolen ja ymmärrän, miksi se on taiteisiinkin yhdistetty. Kenaz on paloa ja näkemystä, mutta se ei tuo mitään valmiina; työ on silti tehtävä itse. Kenazia tutkiessani minulla avautui mielenterveyteni mutkia sekä melodioita pursusi päästäni. Enkä sano, että Ken olisi ne aiheuttanut mutta sen valossa niitä oli hedelmällistä tutkailla. Minusta tuntui vahvalta, soihdunkantajalta pimeässä, jollaisesta alapuolella olevan kuvan aukeamakin sisältää maininnan. Kirjoitin myös kolmanneksen lisää kuvan runoon, joka siis on ajatukseni Kenazista ja tapani muistaa, mistä voimista kyseisessä riimussa on kyse.

Aaltonen, Kai ; Sanat ovat lohikäärmeitä
(valitettavasti en saa käännettyä kuvaa)
Sitten tulivat tosiaan ne aerosilit, enkä edennyt kumppanuuden riimuun, Geboon, vaan otin käsittelyyni Wyrdin, tyhjän riimun, joka on ainoa, jota en ole vielä läpi käynyt ollenkaan. Tavallaan sen olemus tuo minulle tällä hetkellä lohtua sen muistaessani. Valinta ei ole minun. Herran haltuun. Unohdan sen vaan tuon tuostakin halutessani jatkaa loppuun keskeneräiset biisini, palapelini, mokkapalani, elämääni - kaiken tärkeän ja turhemman. Minä tahtoisin elää tämän kulkutaudin yli. Minun täytynee rauhoittua ja olla sekoamatta. Pitää itseni vahvana ja... Wyrd.

käsittelyä huumorin kautta, joka vielä
sentään löytyy; meemit helpottaa
Mutta iloisemmista asioista siis tovi vielä. Olen nimennyt monet kokkailuni confusion kitchenin tuotteiksi. Tämä siis on fusion kitchen vielä  vähän twistaavammalla elementillä, kuten esim. leipäjuusto-intialainen (korvaa muuten hyvin paneerin) tai vastaavanlaiset tuotokset. No, nyt keittiöni on ollut vähän eri tavalla confusion kitchen. Tällä siis meinaan sitä, että olen aika pitkälti hengaillut @ Los Kitchenas (katso kuva, niin ymmärrät tämän vitsin) ja tehnyt siellä mitä moninaisimpia eri maailmankolkista ja eri ajoilta olevia asioita. Nykyaikaa ja globaalia on edustamassa internetinkäyttöni. Länsimaista kulttuuria kauemmilta eri aikakausilta on edustanut mm. Mozartin pianokonsertot ja Nibelungein tarinat - jälkimmäisen kirjastoon tilatessa en tajunnut, että oikeasti haluamani teos olisi ollut se runomuotoinen Nibelungeinlaulu, mutta tarinatkin oli aivan viihdyttävä versio ja lisäksi kirja oli sekä kauniisti kuvitettu että ihanan kevyt välipala Norjan kuningassaagojen välipalana. Muinaisempia germaaneja ja skandinaveja edustaa  tuo riimustelu. Ruoka on painottunut enemmän itämaisen keittiön vivahteisiin, itään menee jumppailutkin, joina toimineet jokin joogahko tapa availla/treenata kroppaa ja 5 tiibetiläistä riittiä, joista yrittänyt ottaa päivittäistä tapaa nyt joitakin päiviä. Selkä ja oikeastaan koko kroppa on aivan raato kaikesta koneella istumisesta, kitaran kanssa istumisesta, istumisesta, istumisesta, istumisesta.. Ja kitaroinnissa vaikuttimina kuuluu taas keski-aikaiset linnanhovit, folkrock, grunge.... Tämä monikulttuurisuus ja -aikakautisuus  on saanut minut pohtimaan kyllä millaisessa sekametelisikermässä nykyisessä globalisaation maailmassa voikaan elää. Kiitos siitä, jatkaisin mielelläni pidempäänkin.








kova kaveri tuo Attila
kuvat ylhäällä: Nibelungein tarinat
kuvittanut: Laszlo Cal


Loppukevennyksenä kuvissa:
1. jumppapaidaksi alentunut pitkään käytössä ollut paita (joka muuten sopii Nibelungein kuvituksiin)...
2. ...josta kiedoin itselleni hameen (koska eihän niitä muuten olekkaan riittämiin, hehheh), oli tarkoitus alkaa jumppailemaan se paitana mutta toisin kävi (huomaa levenevät hihat, jotka näyttävät hienoilta sidottuna rusetiksi sivuun)
3. elämän pienet ilot ovat yksityiskohdat; hihojen nyöritys - tyylikästä jumppailua...
4. ja näin minä olisin pukeutunut sinne poliisiasemalle, jos olisivat pakottaneet; heikoin kohta oli hengityssuoja, jonka tiesin olevan riittämätön (ja päällimmäisen sadetakin taas tiesin olevan aika tarpeeton)






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Gypsy Variations

Witchy vai gypsy? Mixing both! Tällä viikolla tajuttua: tämä blogihan on juuri sitä työskentelyä, että olen omalla epämukavuusalueellani. Olen esillä. Minullakin on ihan samanlainen oikeus olla esillä ja ylipäätään tulla nähdyksi. Tässä nyt sitten opetellaan oikein kunnolla kohtaamaan sitä näkyvillä oloa ja on kai se terapeuttista myös poistaa häpeää julkisesti kirjoittamalla se ulos. Vaikka täytyy sanoa, että aika turvallinen olo tässä sinänsä, kun tätä ei näytä näkemiskertojen perusteella kai kukaan lukevan, enkä ole ihan lähipäivinä jakamassa julkisesti osoitetta blogiini (jaoin sen facebookissa erään päivitykseni kommenteissa, mistä se ei ole päässyt paljoa esille, ja näin on ihan hyvä aloittaa). Ja nyt minä lakkaan kaikki ajatukset, että esillä oleminen on huomiohuorausta ja pitää piiloutua mahdollisimman pienimpään ja pimeimpään nurkkaan. Enhän minä kuitenkaan sinänsä ole katseilta ja korvilta turvassa värikkään tyylini ja tanssi- ja lauluintohimoni kanssa. Että mitäkähän vi

Sadonkorjuu

Minä ja kissa Mietin tässä tänään tovin ongelmiani koronanpelon suhteen vähän metaforisesti. Ajatus lähti Kai Aaltosen kirjasta Sanat ovat lohikäärmeitä luvun Odotuksen riimut lukiessani. Tämän riimuneuvonpidon taustalla on riimuna Jera, joka merkitsee sadonkorjuuta. Jos lähdemme miettimään ympäristöä peltona, niin millainen se on? Minun peltoni on maailma täynnä kaaosta sen suurine ja tiheästi asuttuine kaupunkeineen, vaikka minun peltoni onkin vähän hiljaisemmassa, rauhallisessa periferiassa tätä suurta, kaikenkattavaa peltoa, jota maailmaksi sanottakoon. Jos ajatuksia ajatellaan siemeninä, niin minulla on ollut koura täynnä pelon siemeniä. Kylvöä ajattelen tässä nyt tekoina. Mutta minä en ole tehnyt siemenilleni mitään, kerrassaan mitään tämän kyseisen pandemiapelkoni selätykseen. Olen jättänyt peltoni siltä osin edes kylvämättä, jemmannut pelonsiemenet jonnekkin laatikon perälle piiloon, niitä tarpeeksi ensin katseltuani. Miettinyt, että poissa silmistä on poissa miele

Headache

Antibioottikuuri ei purrut. Otsalohkoon sattuu. Huomenna lääkäriin. Tämä väsymys lamauttaa ja ikävää kun ei voi jumpata eikä pääkivun ollessa kova voi oikein myöskään laulaa. Ja ranteetkin raksuu ihan viimoisen päälle, hankaloittaa kitaraharjoituksia. Kiva kiva. Pohdintoja Turquoise postauksesta jatkaen siis: Onko se merkki, ettei ihminen pärjää itsekseen, jos hän kaipaa huomiota?  Koronanaikaan olen huomannut tosiaan olevani enemmän esillä ja suorastaan halua jakaa pienempiäkin asioitani. Mietin siis yllämainittua kysymystäni. Enkö ole eheä jos tarvin muiden mielipiteitä ja hyväksyntää? Vaikka niitäkin enemmän haluan oikeastaan kohtaamista, jota kautta nuo kaksi sitten täyttyvät. Eikä karanteenin aikaan vuorovaikutusta niin paljoa ole, vaikka välillä jaksan olla aktiivisempi videopuheluiden ja soittelemisen kanssa, niin välillä se jää tai netti pätkii tai milloin mitäkin. Eikä tekstipohjainen viestittely tai edes Discordin puheohjelma toista näkemättä korvaa vuorovaikutusta

Mustalaisromantiikka kohtaa Raidhon

Hyvää iltaa, mahdolliset lukijat, ja hyvää turkoosinviolettia päivää karanteenilandiasta. Viereisessä kuvassa näkyy tapaa, jolla asuni usein muodostuvat. Hengariin eksyvät vaatteet näyttävät hyvältä väriyhdistelmältä vierekkäin ja siitä se sitten lähtee, sinne vähän lisää samaa värimaailmaa sekaan (tässä tapauksessa turkoosi sulka) ja kappas, takana olevassa hengarissa ollut hamehan sopisi oivallisesti yhdistelmään ja nuo villasukat myös; asu on valmis. Kuvan taustalla näkyy myös kankaalle maalattuna hindujumala Hanuman. En ole niin hindujen uskontoon syvällisesti perehtynyt, mutta maalaus, etenkin tuo aurinko tuolla yläkulmassa, on todella kaunis.  Tiesittekö muuten, että mustalaiset ovat lähteneet alkujaan Intiasta? Kun puhun mustalaisista, niin en tarkoita tällä mitään loukkaavaa tai alentavaa. Tarkoitan sellaista minun romantisoitua tyylikuvaa noista ennenmuinoin vaeltaneista kauppakaravaaneista ja muista. Minulla ylipäätään on useita ns. nimiä tyylilleni eri päivänä. Pääte

Noitakävely ja ambulanssi

(Pysyisiköhän tämä fonttikoko nyt hyvänä, kun ensimmäiseen se meni vituiksi.. Ei muokkaantunut tuosta kärpäsenpaskakoosta isommaksi. Sen lukeaksenne painakaa koneesta ctrl ja +  niin varmaan suurentaa. T. anti-atk) Niin. 18.03.2020 minä sain viimein vaattehet päälle tovin jälkeen. Siis muunkin, kuin yöpaidan, pikkuhousut, sukkikset ja jonkun neuleen tai hupparin lämmikkeeksi tarpeen vaatiessa. Juurikin tämän blogin motivoimana. Lähdin antamaan happea aivoilleni ja puhdistelemaan keuhkoja sisäilmasta, jotta ne olisivat voimakkaat koronaa vastaan. Oli kiva pukeutua pitkästä aikaa, minä pidän vaatteista ja väreistä ja värimaailmoista. Ja tällaista minä sitten puin: valkoinen läpinäkyvä pitsibody, jonka alla ihonväriset mitkälie urheiluliivit (hyvä efekti, iho näkyy mutta nännit ei :D ) STEP 2 : lämpimän violetit legginsit, ihan lempivärejä (lämpölegginsit ja body (2015) H&M) STEP 3 : äärettömän taitavan neulojan, pikkusiskoni, tekemä

Wyrd-viikko

Turkoosit päivät ja off shouldet -paidat Ohoi, rakas runsas lukijakuntani, johon kuulut ehkä sinä, siskoni Mona :D Terveisiä Espanjaan Suomen karanteenista.  Fb-kaverini on lanseerannut käyttööni aktiivisesti päätyneen sanan koronteeni, sekä termin koronteenipäiväkirjat.  Minun koronteenipäiväkirjat nyt jatkuvat vähän pidemmällä postauksella tai ainakin lukuihin jaetulla.  Eli ihan näin ensialkuun: jos sinua kiinnostavat riimut, jatka lukemista ja lopeta, kun aiheet eivät enää  kiinnosta. Jos sinua kiinnostavat hiljaisuus ja syventyminen omaan itseensä (sekä minun kamppailuni kyseisellä saralla), lue luku Silent Sunday.  Jos pukeutuminen resonoi niin hyppää suoraan loppuun lukuun 'Turkoosit päivät'.  Niin ja olen muuten pahoillani, että tekstin fontista on tullut tällainen jumboiso. Se ei miellytä ainakaan minun silmääni, mutta tahdoin vaihtaa blogin ulkoasua ja en millään saa tekstin kokoa tottelemaan tahtoani. Jossain kohtaa saatan konsultoida jotakuta tietokone- j

Koti-intiaani

sulkakorvakorut <3 Kello on puoli kuusi aamulla. Yhden yön valvomisella skipattu unirytmini kesti kunnollisena ehkä puoli vuorokautta. Keittiön ikkunasta näkyy usvasta nousevan auringon punerrus. Jaffapallero lepää vielä vähän horisontin alapuolella. Kauniita aamuja on tullut taas tähysteltyä samoin silmin. Ja on tässä tullut muutakin puuhasteltua. Eräänä päivänä kävin kiertämässä tuon läheisen järven, osittain metsiköissä ja osittain jäällä. Mielikuvitusmatkailin Keski-Maan Kalmansoille, kaaduin kerran tai pari ja nautin metsän sulaneista poluista ja raittiista ilmasta. Korona on ollut tulilla kai vain kerran tässä tämän ja edellisen postauksen välillä. Mielenterveys voi paremmin, siitä edelleen tulossa pidempi postaus kunhan jaksan sellaisen kirjoittaa. Elämäni kamalin aika on monessa tapaa kääntynyt elämän tuotteliaaksi ajaksi. Olen löytänyt kitarasta uusia melodioita, työstänyt uusia ja vanhoja biisejä (vaikka taidan edelleen olla mestari jättämään niitä kesken, keske

Ei voi kohtaloaan väistää

Eilisiä huoliryppyjä ennen kauppaan lähtöä Blues iski minuun uudestaan eilen, kun kauppareissujen jälkeen perehdyin vähän aerosoleihin (en voi vieläkään väittää tietäväni niistä paljoa tai ylipäätään kunnolla ymmärtäväni, mistä on kyse) ja airborneen. Korona leijuu ilmassa siis jo hengityksen mukana. Kumoan tämän tiedon myöhemmin, jos se osoittautuu vääräksi (ja jos pysyn tolpillani ylipäätään). Ja jos olen vielä kahden viikon päästä terve, niin haen kissanruokani suojautuen omilla askarteluillani silmiä myöten. Mutta nyt täytyy katsoa mihin olo etenee. Minulla on taas tunne sairaudesta. Naapurini yskii, on yskinyt jo viikon. Voihan se olla influenssaakin, mutta sitähän ei tiedä. Ja tämä on iso talo. Olen kulkenut rappua suojautumatta kunnolla. Eilen kävin kolmessa paikassa; hain paketin yhdestä kaupasta, Sinolin (desinfioimiseen) huoltoasemalta ja ruuat kaupasta, joka sentään oli melkein tyhjä. Silti tunsin oloni likaiseksi jo ennen lukemistani WHO:n sivulta että pitääkö ne

Pyhä pillerinsuodattaja

Kuva oikealla osoitus kieroontaipuvaisesta huumoristani, kuvat löytyvät seinältäni. Iloinen hymy on helposti tarttuvaa. Enpä siis hymyile. Ahdistaa. Kävin lääkärissä, kalliisti yksityisellä, oli koronaton olo kun flunssaoireettomana sain mennä ei-influenssaoireisten puolelle. Nyt on koronainen ja ihmisiä tappanut olo. Kissakin kävelee pois (kuva vasemmalla). Ruskeaa ja violettia toissapäivänä, tänään lääkärijazzien ja itsensä kontaminaatiosta puunaamisen jälkeen oranssia ja punaista, pillerinsuodatusta ja iltakoronabluesia. Yskittääkö minua vai onko se taas luulosairaus? Tapoinko äitini, kun näin hänet? Pitäisikö minun vaan nukkua ja antaa ajan näyttää? Suodattaa antibioottikuuri toisensa jälkeen, vaivasta toiseen, odottaa loppumattoman kulkutaudin päättymistä kotona hamaan tappiin asti, vailla muuta seuraa, kuin kissani? Tyttö sulkainen, vielä aiemmin päivällä iloinen Olen yksin. Olen surullinen. Tahtoisin itkeä mutta atopia silmänympärysiholla kuivuisi lisää ja

Noidanvihreä pandemiaelämä

Miau! Pääsin taas pihalle :) Virkistää tuo ulkoilu.  Silti tuppaa särkemään päätä tämä näytöntuijotus, niin, tai toivottavasti vain se... Näitä psykosomaattisia oireita on tässä kärsitty jo helmikuun lopusta, milloin on kurkku kipeä ja milloin huoli keuhkoissa. Nyt on ainakin hengityssuoja tuon rapun ajaksi pihalle lähtiessä (kumihanskat olen nyt jättänyt suosiolla kotiin, pesen kädet tultuani kävelyltä) mutta silmäsuojia en ole laittanut rappuun... Sen sijaan pidän silmiä sirrillään matkan ajan rapusta ulos ja hississä kokonaan kiinni. Varmasti on huvittavan näköistä, mutta minä en millään haluaisi sitä virusta silmieni kautta elimistöön... Emo eli emäntä eli äiti toi ovelle hengityssuojan ja silmäsuojan, jotta pääsen poliisin kuulemiseen ensi viikolla. Kammottaa jo etukäteen se kuulusteluhuone, jossa ravaa koko ajan porukkaa. Sinne en mene ilman kunnon suojausta. Yritin saada siirrettyä sitä tapaamista mutta eipä tietenkään onnistunut. Tai no, aamukymmenestä kello kolmeentois