 |
| karanteenikaveri Savu 9,5v |
Pelko on vahvasti palannut aerosolien muodossa. Oikeastaan olen niin poissa tolaltani ollut nyt reilu puoli viikkoa näistä asioista, että en edes pikaisen priiffauksen jälkeen halua kirjoittaakkaan koko asiasta. Hyvin tiivistettynä pakettina siis tässä huoleni: ohitin keltaisen lehdistön kahdeksan metrin turvavälisuosituksen humpuukina (olen edelleen koittanut pitää koronauutispaastoani mahdollisimman paljon) ja hysteriana, kunnes kaverini kertoi, että se on arvostetun instituutin MIT:n tekemä tutkimus. Minä etsin sen tutkimuksen. Ja sitten olenkin menettänyt uniani ja sitä kautta olen vielä huolestuneempi ja sitä kautta nukun vielä huonommin. Tervetuloa oravanpyörään, se ei ole peruttu! Hermoni ovat kireällä ja olen ollut tässä usein vakuuttunut siitä, että tuo rappu (johon ilma asunnoista vetää) tai oma asuntoni (jonka ikkunat ja parvekkeen ovi vetävät sisään naapureilla röhivien tupakoitsijoiden partikkeleita) tulevat olemaan tuomioni. Selviäminen ei tunnu enää olevan omissa tekemisissäni ja se ahdistaa. Tämä on iso talo. Ja minulla olisi valtavasti elämänhalua, vaikka sitten samaan aikaan stressaan vastustuskykyäni huonommaksi. Tuntuu, ettei millään ehkäisytoimillani ole enää niin merkitystä (vaikka onhan niillä ja en minä niitä silti riko). Tuntuu.... turhalta.
 |
| (c) Mia K |
Tätä aerosolisekoamista ennen löysin lohtua Kenazista, jota olen tutkiskellut lisää. Siinä missä Ken käänteisenä oli minulle vain tiedon tulvan aivoja kärventävä liekki ja itsenäänkin liittyi tiedon paloon niin olen löytänyt siitä nyt sen sisältämän luovan puolen ja ymmärrän, miksi se on taiteisiinkin yhdistetty. Kenaz on paloa ja näkemystä, mutta se ei tuo mitään valmiina; työ on silti tehtävä itse. Kenazia tutkiessani minulla avautui mielenterveyteni mutkia sekä melodioita pursusi päästäni. Enkä sano, että Ken olisi ne aiheuttanut mutta sen valossa niitä oli hedelmällistä tutkailla. Minusta tuntui vahvalta, soihdunkantajalta pimeässä, jollaisesta alapuolella olevan kuvan aukeamakin sisältää maininnan. Kirjoitin myös kolmanneksen lisää kuvan runoon, joka siis on ajatukseni Kenazista ja tapani muistaa, mistä voimista kyseisessä riimussa on kyse.
 |
| Aaltonen, Kai ; Sanat ovat lohikäärmeitä (valitettavasti en saa käännettyä kuvaa) |
Sitten tulivat tosiaan ne aerosilit, enkä edennyt kumppanuuden riimuun, Geboon, vaan otin käsittelyyni Wyrdin, tyhjän riimun, joka on ainoa, jota en ole vielä läpi käynyt ollenkaan. Tavallaan sen olemus tuo minulle tällä hetkellä lohtua sen muistaessani. Valinta ei ole minun. Herran haltuun. Unohdan sen vaan tuon tuostakin halutessani jatkaa loppuun keskeneräiset biisini, palapelini, mokkapalani, elämääni - kaiken tärkeän ja turhemman. Minä tahtoisin elää tämän kulkutaudin yli. Minun täytynee rauhoittua ja olla sekoamatta. Pitää itseni vahvana ja... Wyrd.
 |
| käsittelyä huumorin kautta, joka vielä sentään löytyy; meemit helpottaa |
Mutta iloisemmista asioista siis tovi vielä. Olen nimennyt monet kokkailuni confusion kitchenin tuotteiksi. Tämä siis on fusion kitchen vielä vähän twistaavammalla elementillä, kuten esim. leipäjuusto-intialainen (korvaa muuten hyvin paneerin) tai vastaavanlaiset tuotokset. No, nyt keittiöni on ollut vähän eri tavalla confusion kitchen. Tällä siis meinaan sitä, että olen aika pitkälti hengaillut @ Los Kitchenas (katso kuva, niin ymmärrät tämän vitsin) ja tehnyt siellä mitä moninaisimpia eri maailmankolkista ja eri ajoilta olevia asioita. Nykyaikaa ja globaalia on edustamassa internetinkäyttöni. Länsimaista kulttuuria kauemmilta eri aikakausilta on edustanut mm. Mozartin pianokonsertot ja Nibelungein tarinat - jälkimmäisen kirjastoon tilatessa en tajunnut, että oikeasti haluamani teos olisi ollut se runomuotoinen Nibelungeinlaulu, mutta tarinatkin oli aivan viihdyttävä versio ja lisäksi kirja oli sekä kauniisti kuvitettu että ihanan kevyt välipala Norjan kuningassaagojen välipalana. Muinaisempia germaaneja ja skandinaveja edustaa tuo riimustelu. Ruoka on painottunut enemmän itämaisen keittiön vivahteisiin, itään menee jumppailutkin, joina toimineet jokin joogahko tapa availla/treenata kroppaa ja 5 tiibetiläistä riittiä, joista yrittänyt ottaa päivittäistä tapaa nyt joitakin päiviä. Selkä ja oikeastaan koko kroppa on aivan raato kaikesta koneella istumisesta, kitaran kanssa istumisesta, istumisesta, istumisesta, istumisesta.. Ja kitaroinnissa vaikuttimina kuuluu taas keski-aikaiset linnanhovit, folkrock, grunge.... Tämä monikulttuurisuus ja -aikakautisuus on saanut minut pohtimaan kyllä millaisessa sekametelisikermässä nykyisessä globalisaation maailmassa voikaan elää. Kiitos siitä, jatkaisin mielelläni pidempäänkin.
 |
| kova kaveri tuo Attila kuvat ylhäällä: Nibelungein tarinat kuvittanut: Laszlo Cal |
Loppukevennyksenä kuvissa:
2. ...josta kiedoin itselleni hameen (koska eihän niitä muuten olekkaan riittämiin, hehheh), oli tarkoitus alkaa jumppailemaan se paitana mutta toisin kävi (huomaa levenevät hihat, jotka näyttävät hienoilta sidottuna rusetiksi sivuun)
3. elämän pienet ilot ovat yksityiskohdat; hihojen nyöritys - tyylikästä jumppailua...
4. ja näin minä olisin pukeutunut sinne poliisiasemalle, jos olisivat pakottaneet; heikoin kohta oli hengityssuoja, jonka tiesin olevan riittämätön (ja päällimmäisen sadetakin taas tiesin olevan aika tarpeeton)
Kommentit
Lähetä kommentti