Sadonkorjuu

Minä ja kissa

Mietin tässä tänään tovin ongelmiani koronanpelon suhteen vähän metaforisesti. Ajatus lähti Kai Aaltosen kirjasta Sanat ovat lohikäärmeitä luvun Odotuksen riimut lukiessani. Tämän riimuneuvonpidon taustalla on riimuna Jera, joka merkitsee sadonkorjuuta.

Jos lähdemme miettimään ympäristöä peltona, niin millainen se on? Minun peltoni on maailma täynnä kaaosta sen suurine ja tiheästi asuttuine kaupunkeineen, vaikka minun peltoni onkin vähän hiljaisemmassa, rauhallisessa periferiassa tätä suurta, kaikenkattavaa peltoa, jota maailmaksi sanottakoon. Jos ajatuksia ajatellaan siemeninä, niin minulla on ollut koura täynnä pelon siemeniä. Kylvöä ajattelen tässä nyt tekoina.

Mutta minä en ole tehnyt siemenilleni mitään, kerrassaan mitään tämän kyseisen pandemiapelkoni selätykseen. Olen jättänyt peltoni siltä osin edes kylvämättä, jemmannut pelonsiemenet jonnekkin laatikon perälle piiloon, niitä tarpeeksi ensin katseltuani. Miettinyt, että poissa silmistä on poissa mielestä. Oli välissä useampi (2-4) vuosi, kun en miettinyt tätä pandemian pelkoa. Laatikon perältä siemenet muistui mieleen toviksi vain joskus silloin, kun jokin paha tartuntatauti puhkesi jossain, mutta nämä ajatukset kuolivat nopeasti pois, sillä nuo vakavat taudit eivät koskaan saapuneet minun pellolleni asti. Jätin siis edelleen valmistautumatta mihinkään tällaiseen, mitä korona toi mukanaa. Vaikka toisaalta en myöskään kylvänyt noita pelonsiemeniä aiemmin ja kasvattanut näin ollen pelkoani suuremmaksikaan.

Tekemättä jättäminen on myös teko.

Näin syntyy asuja....

Sitten koronatilanne lähestyi Euroopan kautta Suomea. Nopeasti kylvin pelkojen siemenet, kuolemanpelko ei niiden joukossa vähäisin, maahan hallitsemattomuuden ja epävarmuuden pelottavaan maaperään ja sieltä ne lähtivät nopeaan kasvuunsa. Huomasin nopeasti, että siemenistä kasvoi huonoja kasveja, rikkaruohoja. Minulla oli pelto täynnä pelkoja!

Rupesin kitkemään peltoani, jottei se menisi aivan piloille, kasvaisi pelosta umpeen. Aloin ravita sitä toisenlaisilla ajatuksilla, mahdollisuuksilla. Pelko väheni kitkemällä, maasta nousi uusia mahdollisuuksia. En ollutkaan kylvenyt vain pelon siemeniä pelkästään. Pienempänä joukkona oli ollut mukana muutakin. Huomasin, että se n. 2,5 vuotta tekemäni intensiivisehkö työ itseni kanssa, kaikkine mt-hoitoon menemisineen, riimuineen ja valtavine joukkoineen itsensä kohtaamista ja muita kasvua tukevia asioita, joita olin tehnyt, oli myös ollut siemeninä joukossa kylvön hetkellä. Ja niimpä kaiken sen pelon seassa kasvoi myös rohkeutta; vasta kitkiessäni pelkoa huomasin pellon tämän annin. Mahdollisuudet, unelmat, kuvitelmat tulevasta ravitsivat tuota rohkeutta kasvamaan pelkoa paremmin.

Rohkeus sai minut unelmoimaan muutosta toiseen kaupunkiin. Rohkeus sai minut haaveilemaan liftaamisesta siskoni luokse Espanjaan, kunhan tämä korona-asia olisi jollain tavalla purkissa. Rohkeus on saanut minut kasvamaan ja käänteisesti minun kasvaessani myös rohkeus kasvaa - positiivinen oravanpyörä.  Vaikka samalla minun on vartioitava peltoani alati, kitkettävä sitä sinnikkäistä pelon rikkaruohoista.

...ja näin syntyy vaatteita ja univelkaa, kun ei osaa lopettaa ajoissa.

Se on minun tämän hetken satoni. Elämää puidaan alati. Mutta se ei ole vielä lopullinen sato, jonka tulen keräämään, koska korona on vielä hyvinkin ajankohtainen. Eikä tulevaa voi kukaan varmuudella ennustaa mutta tällä hetkellä koitan ravita peltoani muiden ravinteiden mukana vain terveellä pelolla, joka saa minut pysymään sosiaalisesti erillään, kunnes saan parempaa tietoa (jos korona osoittautuukin vain vähän vaaralliseksi lopulta) tai kunnes toimiva ratkaisu (esim. toimiva rokote) tilanteeseen löytyy.

Tai ehkä minun satoni sittenkin on jo valmis, puinti on tosiaan tämä hetki. Nyt kylvän jo erilaisia siemeniä erilaiseen peltoon, raviten sitä unelmilla uusista matkoista, uusista paikoista, uudesta rohkeudesta ja sen tuomista mahdollisuuksista, jota satoni tulee mahdollistamaan. Mietin tulevaa puintia eli kaikkia niitä kevyitä ja raskaita tekoja, jota puiminen sadon korjaajalta vaatii.

Jokainen hetki on puintia, kylvöä, hoitoa, ravitsemista... Tämä hetki on sen kaiken tuotos ja tästä hetkestä tulevat myös itämään tulevat ja ovat jo myös kasvamassa tulevat satomme mutta on hyvä myös pysähtyä ajatuksistaan vain puimaankin välillä.  Olla ihan vain tässä ja nyt, eikä alati tulevassa tai menneessä.

Tällä viikolla olen ollut ruskeasävytteisessä gypsy maailmassa vaatteineni.

Ja asuja on useampi, kuvia vieläkin emmän. Tässä siis tulee postauksen (ja koko viikon) pukeutumisosio, kaikki brown gypsy variaatiot:

1. asu

1. ruskea toppi (H&M), vyö [lähes jokaisessa asussa] keijukirppis, hame [kaikissa asuissa] Omeeban nettikaupasta vuonna nakki, sukkahousut jostain ja matchin cat

2. tädin (rippilahjana tai täyttäessäni 17, en muista) antama Kalevala-koru sydän sekä jotkut halparihkama korvikset exän korulaarista, kampaus on edelleen aina osa asua(!!)
3. asu lämpökerroksen kanssa, neulebolero keijukirppikseltä

2. asu

4. sama toppi, hame, vyö ja korut, kuin ensimmäisessä, lisänä päähuivi (keijukirppis?), aivan mahtava vuosikausia mukana seurannut helmikirjailtu liivi (Seppälä by Nykänen & Frilander [taisi olla ensimmäinen vaatteni ihan nimellisiltä suunnittelijoilta]) ja luonnonvalkoiset sukkahousut vaihtuneet ruskeansävyisiin (H&M)

5. ilman liiviä, lisäksi kampaukseen kuului myös letti

6. kuva, joka ei näytä mitään uutta itse asusta mutta kitaraharjoitusten yhteydessä näppäsin kuvan huomatessani kitaran sointuvan hyvin asuun

3. asu

7. kaikki samaa, kuin toisessa asussa, mutta liivi on vaihtunut väljäsilmukkaiseen ponchoon (keijukirppis?), jota voi pitää eri tavoin; ensimmäisessa kuvassa toinen olkapää paljaana

8. poncho molemmat olkapäät ja rintakehän peittävänä

9. poncho vesiputouskaulusmaisesti eteenpäin vedettynä

10. lähikuvaa ponchosta ja koruista

4. asu

11. ensimmäisen asun luonnonvalkoiset sukkahousut, halterneck-mallinen liivi (kirpputorilta) ja villasukat (kaverilta) jatkavat samaa tummanruskeaa värimaailmaa, liivin alta näkyvä pitsibody ja makrameevyö puolestaan jatkavat sukkahousujen luonnonvalkoista linjaa [lisäksi korut eivät näy kuvissa, mutta niitä olivat 5. asun sulkakorvis ja ensimmäinen kaulakoruni, joka minulla on tallessa; sain sen alle kouluikäisenä lähikaupasta, kun joku korumyyjä oli siellä aulassa - koru näkyy kuvissa ylempänä, postauksen toinen kuva, hatun sisällä oleva koru; norsu sopii mustalaiskoruksi koska mustalaisten olen edelleenkin kuullut olleen lähtöisin Intiasta!]

12. suttuinen kuva, joka yrittää näyttää miten kivalta body ja liivi yhdessä näyttävät takaa päin

5. asu

13. edellisen asun liivi ja jo ylempänä olleet sukkahousut ja vyö, lisänä hattu

14. koruina kaverini taitavaa käsityötä, Halla-Artin (löytyy facebookistakin) sulkakorvakoru sekä joskus muinoin keijukirppikseltä ostamani tiikerinsilmäinen makrameekaulakoru (tekijä Noora Nuukaa)

15. asu taas toistensa sävyjä jatkavilla lämpövarusteilla, jo ylempänä esiintyvillä neulebolerolla ja villasukilla

PS. Kuvia saa klikkaamalla isommaksi :)

PPS. Identiteettini ei muuten ole sillä tavalla sekaisin, että kuvittelisin olevani mustalainen - se on pukeutumisessa inspiraation lähteenä oleva asia