Siirry pääsisältöön

Sadonkorjuu

Minä ja kissa
Mietin tässä tänään tovin ongelmiani koronanpelon suhteen vähän metaforisesti. Ajatus lähti Kai Aaltosen kirjasta Sanat ovat lohikäärmeitä luvun Odotuksen riimut lukiessani. Tämän riimuneuvonpidon taustalla on riimuna Jera, joka merkitsee sadonkorjuuta.

Jos lähdemme miettimään ympäristöä peltona, niin millainen se on? Minun peltoni on maailma täynnä kaaosta sen suurine ja tiheästi asuttuine kaupunkeineen, vaikka minun peltoni onkin vähän hiljaisemmassa, rauhallisessa periferiassa tätä suurta, kaikenkattavaa peltoa, jota maailmaksi sanottakoon. Jos ajatuksia ajatellaan siemeninä, niin minulla on ollut koura täynnä pelon siemeniä. Kylvöä ajattelen tässä nyt tekoina.

Mutta minä en ole tehnyt siemenilleni mitään, kerrassaan mitään tämän kyseisen pandemiapelkoni selätykseen. Olen jättänyt peltoni siltä osin edes kylvämättä, jemmannut pelonsiemenet jonnekkin laatikon perälle piiloon, niitä tarpeeksi ensin katseltuani. Miettinyt, että poissa silmistä on poissa mielestä. Oli välissä useampi (2-4) vuosi, kun en miettinyt tätä pandemian pelkoa. Laatikon perältä siemenet muistui mieleen toviksi vain joskus silloin, kun jokin paha tartuntatauti puhkesi jossain, mutta nämä ajatukset kuolivat nopeasti pois, sillä nuo vakavat taudit eivät koskaan saapuneet minun pellolleni asti. Jätin siis edelleen valmistautumatta mihinkään tällaiseen, mitä korona toi mukanaa. Vaikka toisaalta en myöskään kylvänyt noita pelonsiemeniä aiemmin ja kasvattanut näin ollen pelkoani suuremmaksikaan.

Tekemättä jättäminen on myös teko.

Näin syntyy asuja....

Sitten koronatilanne lähestyi Euroopan kautta Suomea. Nopeasti kylvin pelkojen siemenet, kuolemanpelko ei niiden joukossa vähäisin, maahan hallitsemattomuuden ja epävarmuuden pelottavaan maaperään ja sieltä ne lähtivät nopeaan kasvuunsa. Huomasin nopeasti, että siemenistä kasvoi huonoja kasveja, rikkaruohoja. Minulla oli pelto täynnä pelkoja!

Rupesin kitkemään peltoani, jottei se menisi aivan piloille, kasvaisi pelosta umpeen. Aloin ravita sitä toisenlaisilla ajatuksilla, mahdollisuuksilla. Pelko väheni kitkemällä, maasta nousi uusia mahdollisuuksia. En ollutkaan kylvenyt vain pelon siemeniä pelkästään. Pienempänä joukkona oli ollut mukana muutakin. Huomasin, että se n. 2,5 vuotta tekemäni intensiivisehkö työ itseni kanssa, kaikkine mt-hoitoon menemisineen, riimuineen ja valtavine joukkoineen itsensä kohtaamista ja muita kasvua tukevia asioita, joita olin tehnyt, oli myös ollut siemeninä joukossa kylvön hetkellä. Ja niimpä kaiken sen pelon seassa kasvoi myös rohkeutta; vasta kitkiessäni pelkoa huomasin pellon tämän annin. Mahdollisuudet, unelmat, kuvitelmat tulevasta ravitsivat tuota rohkeutta kasvamaan pelkoa paremmin.

Rohkeus sai minut unelmoimaan muutosta toiseen kaupunkiin. Rohkeus sai minut haaveilemaan liftaamisesta siskoni luokse Espanjaan, kunhan tämä korona-asia olisi jollain tavalla purkissa. Rohkeus on saanut minut kasvamaan ja käänteisesti minun kasvaessani myös rohkeus kasvaa - positiivinen oravanpyörä.  Vaikka samalla minun on vartioitava peltoani alati, kitkettävä sitä sinnikkäistä pelon rikkaruohoista.

...ja näin syntyy vaatteita ja univelkaa, kun ei osaa lopettaa ajoissa.
Se on minun tämän hetken satoni. Elämää puidaan alati. Mutta se ei ole vielä lopullinen sato, jonka tulen keräämään, koska korona on vielä hyvinkin ajankohtainen. Eikä tulevaa voi kukaan varmuudella ennustaa mutta tällä hetkellä koitan ravita peltoani muiden ravinteiden mukana vain terveellä pelolla, joka saa minut pysymään sosiaalisesti erillään, kunnes saan parempaa tietoa (jos korona osoittautuukin vain vähän vaaralliseksi lopulta) tai kunnes toimiva ratkaisu (esim. toimiva rokote) tilanteeseen löytyy.

Tai ehkä minun satoni sittenkin on jo valmis, puinti on tosiaan tämä hetki. Nyt kylvän jo erilaisia siemeniä erilaiseen peltoon, raviten sitä unelmilla uusista matkoista, uusista paikoista, uudesta rohkeudesta ja sen tuomista mahdollisuuksista, jota satoni tulee mahdollistamaan. Mietin tulevaa puintia eli kaikkia niitä kevyitä ja raskaita tekoja, jota puiminen sadon korjaajalta vaatii.


Jokainen hetki on puintia, kylvöä, hoitoa, ravitsemista... Tämä hetki on sen kaiken tuotos ja tästä hetkestä tulevat myös itämään tulevat ja ovat jo myös kasvamassa tulevat satomme mutta on hyvä myös pysähtyä ajatuksistaan vain puimaankin välillä.  Olla ihan vain tässä ja nyt, eikä alati tulevassa tai menneessä.

Tällä viikolla olen ollut ruskeasävytteisessä gypsy maailmassa vaatteineni.
Ja asuja on useampi, kuvia vieläkin emmän. Tässä siis tulee postauksen (ja koko viikon) pukeutumisosio, kaikki brown gypsy variaatiot:

1. asu

1. ruskea toppi (H&M), vyö [lähes jokaisessa asussa] keijukirppis, hame [kaikissa asuissa] Omeeban nettikaupasta vuonna nakki, sukkahousut jostain ja matchin cat
2. tädin (rippilahjana tai täyttäessäni 17, en muista) antama Kalevala-koru sydän sekä jotkut halparihkama korvikset exän korulaarista, kampaus on edelleen aina osa asua(!!)
3. asu lämpökerroksen kanssa, neulebolero keijukirppikseltä

2. asu

4. sama toppi, hame, vyö ja korut, kuin ensimmäisessä, lisänä päähuivi (keijukirppis?), aivan mahtava vuosikausia mukana seurannut helmikirjailtu liivi (Seppälä by Nykänen & Frilander [taisi olla ensimmäinen vaatteni ihan nimellisiltä suunnittelijoilta]) ja luonnonvalkoiset sukkahousut vaihtuneet ruskeansävyisiin (H&M)
5. ilman liiviä, lisäksi kampaukseen kuului myös letti
6. kuva, joka ei näytä mitään uutta itse asusta mutta kitaraharjoitusten yhteydessä näppäsin kuvan huomatessani kitaran sointuvan hyvin asuun

3. asu

7. kaikki samaa, kuin toisessa asussa, mutta liivi on vaihtunut väljäsilmukkaiseen ponchoon (keijukirppis?), jota voi pitää eri tavoin; ensimmäisessa kuvassa toinen olkapää paljaana
8. poncho molemmat olkapäät ja rintakehän peittävänä
9. poncho vesiputouskaulusmaisesti eteenpäin vedettynä
10. lähikuvaa ponchosta ja koruista

4. asu

11. ensimmäisen asun luonnonvalkoiset sukkahousut, halterneck-mallinen liivi (kirpputorilta) ja villasukat (kaverilta) jatkavat samaa tummanruskeaa värimaailmaa, liivin alta näkyvä pitsibody ja makrameevyö puolestaan jatkavat sukkahousujen luonnonvalkoista linjaa [lisäksi korut eivät näy kuvissa, mutta niitä olivat 5. asun sulkakorvis ja ensimmäinen kaulakoruni, joka minulla on tallessa; sain sen alle kouluikäisenä lähikaupasta, kun joku korumyyjä oli siellä aulassa - koru näkyy kuvissa ylempänä, postauksen toinen kuva, hatun sisällä oleva koru; norsu sopii mustalaiskoruksi koska mustalaisten olen edelleenkin kuullut olleen lähtöisin Intiasta!]
12. suttuinen kuva, joka yrittää näyttää miten kivalta body ja liivi yhdessä näyttävät takaa päin

5. asu

13. edellisen asun liivi ja jo ylempänä olleet sukkahousut ja vyö, lisänä hattu
14. koruina kaverini taitavaa käsityötä, Halla-Artin (löytyy facebookistakin) sulkakorvakoru sekä joskus muinoin keijukirppikseltä ostamani tiikerinsilmäinen makrameekaulakoru (tekijä Noora Nuukaa)
15. asu taas toistensa sävyjä jatkavilla lämpövarusteilla, jo ylempänä esiintyvillä neulebolerolla ja villasukilla




PS. Kuvia saa klikkaamalla isommaksi :)
PPS. Identiteettini ei muuten ole sillä tavalla sekaisin, että kuvittelisin olevani mustalainen - se on pukeutumisessa inspiraation lähteenä oleva asia

Kommentit

  1. 1. asun voisin pistää itsekkin päälle... Jos vaan mahtuis :D!
    Hienoja asukokonaisuuksia jälleen, kyllä sulla on veressä tuo että tiedät mikä menee yhteen minkäkin kanssa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Headache

Antibioottikuuri ei purrut. Otsalohkoon sattuu. Huomenna lääkäriin. Tämä väsymys lamauttaa ja ikävää kun ei voi jumpata eikä pääkivun ollessa kova voi oikein myöskään laulaa. Ja ranteetkin raksuu ihan viimoisen päälle, hankaloittaa kitaraharjoituksia. Kiva kiva. Pohdintoja Turquoise postauksesta jatkaen siis: Onko se merkki, ettei ihminen pärjää itsekseen, jos hän kaipaa huomiota?  Koronanaikaan olen huomannut tosiaan olevani enemmän esillä ja suorastaan halua jakaa pienempiäkin asioitani. Mietin siis yllämainittua kysymystäni. Enkö ole eheä jos tarvin muiden mielipiteitä ja hyväksyntää? Vaikka niitäkin enemmän haluan oikeastaan kohtaamista, jota kautta nuo kaksi sitten täyttyvät. Eikä karanteenin aikaan vuorovaikutusta niin paljoa ole, vaikka välillä jaksan olla aktiivisempi videopuheluiden ja soittelemisen kanssa, niin välillä se jää tai netti pätkii tai milloin mitäkin. Eikä tekstipohjainen viestittely tai edes Discordin puheohjelma toista näkemättä korvaa vuorovaikutusta

Gypsy Variations

Witchy vai gypsy? Mixing both! Tällä viikolla tajuttua: tämä blogihan on juuri sitä työskentelyä, että olen omalla epämukavuusalueellani. Olen esillä. Minullakin on ihan samanlainen oikeus olla esillä ja ylipäätään tulla nähdyksi. Tässä nyt sitten opetellaan oikein kunnolla kohtaamaan sitä näkyvillä oloa ja on kai se terapeuttista myös poistaa häpeää julkisesti kirjoittamalla se ulos. Vaikka täytyy sanoa, että aika turvallinen olo tässä sinänsä, kun tätä ei näytä näkemiskertojen perusteella kai kukaan lukevan, enkä ole ihan lähipäivinä jakamassa julkisesti osoitetta blogiini (jaoin sen facebookissa erään päivitykseni kommenteissa, mistä se ei ole päässyt paljoa esille, ja näin on ihan hyvä aloittaa). Ja nyt minä lakkaan kaikki ajatukset, että esillä oleminen on huomiohuorausta ja pitää piiloutua mahdollisimman pienimpään ja pimeimpään nurkkaan. Enhän minä kuitenkaan sinänsä ole katseilta ja korvilta turvassa värikkään tyylini ja tanssi- ja lauluintohimoni kanssa. Että mitäkähän vi

Wyrd-viikko

Turkoosit päivät ja off shouldet -paidat Ohoi, rakas runsas lukijakuntani, johon kuulut ehkä sinä, siskoni Mona :D Terveisiä Espanjaan Suomen karanteenista.  Fb-kaverini on lanseerannut käyttööni aktiivisesti päätyneen sanan koronteeni, sekä termin koronteenipäiväkirjat.  Minun koronteenipäiväkirjat nyt jatkuvat vähän pidemmällä postauksella tai ainakin lukuihin jaetulla.  Eli ihan näin ensialkuun: jos sinua kiinnostavat riimut, jatka lukemista ja lopeta, kun aiheet eivät enää  kiinnosta. Jos sinua kiinnostavat hiljaisuus ja syventyminen omaan itseensä (sekä minun kamppailuni kyseisellä saralla), lue luku Silent Sunday.  Jos pukeutuminen resonoi niin hyppää suoraan loppuun lukuun 'Turkoosit päivät'.  Niin ja olen muuten pahoillani, että tekstin fontista on tullut tällainen jumboiso. Se ei miellytä ainakaan minun silmääni, mutta tahdoin vaihtaa blogin ulkoasua ja en millään saa tekstin kokoa tottelemaan tahtoani. Jossain kohtaa saatan konsultoida jotakuta tietokone- j

Käärinliinoja ja päikkäripohdintoja

Kiitä terveestä ihostasi; se ei ole itsestäänselvyys. Ei merirosvoleikkiä vaan ihonhoitoa käärinliinoin. Noh, Wyrd-viikko meni miten meni. Loppuviikkoa kohti aloin jo osata rentoutuakin vaikka vielä minulla on siitä paljon opittavaa. Näin lyhyenä koosteena; maanantai meni kokonaan pyykkäyksien ja kaikenlaisen 'to do':n parissa ja pää oli helisemässä. Tiistaista en nopeasti enää edes muista mitään. Keskiviikkona heräsin kelatädin soittoon, enkä ehtinyt nukkua kunnolla ennen kuin ostokset saapuivat oven taakse ja tämä väsymys laukaisi kolmen-neljän tunnin OCD-rallin, kun järjestelin ostoksia, hinkkasin kaikki kaappien veto-osat, ovenkahvat, lattiat niistä kohti jossa ruokakassit olivat olleet... Lopulta olin aivan itkun partaalla, mietin etten ole ehtinyt olla yhtään ns. vapaalla vapaaviikollani - niin siinähän se tiistai menikin, kun jätin tiibetiläiset riittini iltaan ja olin niitä koko ajan tekemässä enkä pysähtynyt hetkeen vain olemaan, kun ainoat suoritukseni eli ne rii

Mustalaisromantiikka kohtaa Raidhon

Hyvää iltaa, mahdolliset lukijat, ja hyvää turkoosinviolettia päivää karanteenilandiasta. Viereisessä kuvassa näkyy tapaa, jolla asuni usein muodostuvat. Hengariin eksyvät vaatteet näyttävät hyvältä väriyhdistelmältä vierekkäin ja siitä se sitten lähtee, sinne vähän lisää samaa värimaailmaa sekaan (tässä tapauksessa turkoosi sulka) ja kappas, takana olevassa hengarissa ollut hamehan sopisi oivallisesti yhdistelmään ja nuo villasukat myös; asu on valmis. Kuvan taustalla näkyy myös kankaalle maalattuna hindujumala Hanuman. En ole niin hindujen uskontoon syvällisesti perehtynyt, mutta maalaus, etenkin tuo aurinko tuolla yläkulmassa, on todella kaunis.  Tiesittekö muuten, että mustalaiset ovat lähteneet alkujaan Intiasta? Kun puhun mustalaisista, niin en tarkoita tällä mitään loukkaavaa tai alentavaa. Tarkoitan sellaista minun romantisoitua tyylikuvaa noista ennenmuinoin vaeltaneista kauppakaravaaneista ja muista. Minulla ylipäätään on useita ns. nimiä tyylilleni eri päivänä. Pääte

Noitakävely ja ambulanssi

(Pysyisiköhän tämä fonttikoko nyt hyvänä, kun ensimmäiseen se meni vituiksi.. Ei muokkaantunut tuosta kärpäsenpaskakoosta isommaksi. Sen lukeaksenne painakaa koneesta ctrl ja +  niin varmaan suurentaa. T. anti-atk) Niin. 18.03.2020 minä sain viimein vaattehet päälle tovin jälkeen. Siis muunkin, kuin yöpaidan, pikkuhousut, sukkikset ja jonkun neuleen tai hupparin lämmikkeeksi tarpeen vaatiessa. Juurikin tämän blogin motivoimana. Lähdin antamaan happea aivoilleni ja puhdistelemaan keuhkoja sisäilmasta, jotta ne olisivat voimakkaat koronaa vastaan. Oli kiva pukeutua pitkästä aikaa, minä pidän vaatteista ja väreistä ja värimaailmoista. Ja tällaista minä sitten puin: valkoinen läpinäkyvä pitsibody, jonka alla ihonväriset mitkälie urheiluliivit (hyvä efekti, iho näkyy mutta nännit ei :D ) STEP 2 : lämpimän violetit legginsit, ihan lempivärejä (lämpölegginsit ja body (2015) H&M) STEP 3 : äärettömän taitavan neulojan, pikkusiskoni, tekemä

Mustaa ja valkoista

Sitten vielä tämän päivän (teknisesti eilisen, en ole vielä nukkunut, kun aloin tehdä tätä blogia ja näemmä tekstiä syntyy kovin vaivatta..) eli maaliskuun 19. vaatetuspostaus. Kevyempi kuvapostaus. Päivä oli alkuun erittäin raskas edellisen illan itkuilujen ja lansseilujen vuoksi. Hyvä kun jaksoi nousta ollenkaan, mutta joskus vähän ennen klo 18 kampesin itseni ylös. Vuorokausirytmini on myöhäiseen päin normaalistikkin, mutta tämän koronan myötä se on ollut välillä aivan päinvastainenkin. Ja täytyy todeta, että onneksi minulla nyt on tämä blogi. Se, että jokin kannustaa minua pukeutumaan saa arkeni kulkemaan ainakin jonkin verran paremmin tässä muuttuneessa ja epävarmassa tilanteessa. Ja se, että puin sai minut myös pihalle raittiiseen ilmaan. Se pitää järjenkin paremmin päässä, kunhan muistaa olla koskematta turhiin asioihin ja etenkin muistaa olla koskematta kasvoihinsa kontaminoituneilla käsillä. Hymy ei loista kuvissa, koska kuten sanoin, eilinen ilta oli todella raskas.

Pyhä pillerinsuodattaja

Kuva oikealla osoitus kieroontaipuvaisesta huumoristani, kuvat löytyvät seinältäni. Iloinen hymy on helposti tarttuvaa. Enpä siis hymyile. Ahdistaa. Kävin lääkärissä, kalliisti yksityisellä, oli koronaton olo kun flunssaoireettomana sain mennä ei-influenssaoireisten puolelle. Nyt on koronainen ja ihmisiä tappanut olo. Kissakin kävelee pois (kuva vasemmalla). Ruskeaa ja violettia toissapäivänä, tänään lääkärijazzien ja itsensä kontaminaatiosta puunaamisen jälkeen oranssia ja punaista, pillerinsuodatusta ja iltakoronabluesia. Yskittääkö minua vai onko se taas luulosairaus? Tapoinko äitini, kun näin hänet? Pitäisikö minun vaan nukkua ja antaa ajan näyttää? Suodattaa antibioottikuuri toisensa jälkeen, vaivasta toiseen, odottaa loppumattoman kulkutaudin päättymistä kotona hamaan tappiin asti, vailla muuta seuraa, kuin kissani? Tyttö sulkainen, vielä aiemmin päivällä iloinen Olen yksin. Olen surullinen. Tahtoisin itkeä mutta atopia silmänympärysiholla kuivuisi lisää ja

Valoa pimeään?

minä, vanne ja likainen peilikuvani Hei. Minä olen Mia. Minä olen itkenyt. Olen ollut huolissani itsestäni ja läheisistäni. Ja minä olen ollut paljon yksin yöpuvussa viime aikoina. Joku ehkä kysyy, että kuka tällaiseen aikaan laittaa blogin pystyyn, kun jokainen postaus voi jäädä viimeiseksi. Minä laitan ja kerron vielä miksikin. Minä tarvin syyn laittaa vaatteet päälle, etten ole koko päivää yöpaidassa. Ja ne vaatteet tarvin päälle siksi, että pääsisin ulos tuulettamaan keuhkojani ja päätäni. Ja jotta olisin kiinni jonkinlaisessa arjessa. Ja siinä taas haluan pysyä kiinni siksi, että en olisi huolissani koko aikaa. Ja sitä kautta minulla olisi enemmän voimaa pitää huolta itsestäni, jos minuun pesii se nimeltämainitsematon virus, joka esiintyy tuossa blogin nimessäkin. Tämän on siis tarkoitus tuoda minulle motivaatiota, esim. saada ne vaatteet päälle, näistä kaikista hyvistä syistä. Kyllähän minä pukeudun itseänikin varten mutta enää en ole jaksanut. Olen ollut todella syv