Auringon korona

Pieni postaus, jolla ei nyt sen suurempaa tarkoitusta, kuin diivailla eilisellä gypsy-vaikutteisella lookilla. Sen verran avaan otsikkoa, että on tämä kyllä yhtä vuoristorataa fiiliksien kanssa. Voimauttavia hetkiä oman mielenterveyden parissa myös koettu, tämä rehellisyys ja häpeilemättömyys sopii minulle. Mutta tästä mielenterveyspuolesta kyllä saa sen verran asiaa, että sen postauksen kirjoittaminen vie vähän aikaa ja se aika ei ole nyt aamuyöstä. Nyt sen sijaan olisi tarkoitus yöulkoilulle ennenkuin valkenee liikaa ja nukahtaminen menee hankalammaksi. Unirytmi on aivan sekaisin, unta silti kuitenkin olen saanut, ja se on aivan kaikista tärkein asia, jottei sekoa. Kaikista pahimmat huoliboogiet ja varmuudet omasta koronakantajuudesta on tullut juurikin huonosti nukuttujen tai valvottujen öiden jälkeen. Kyllä huolta on edelleen, mutta ei nyt akuutisti tunnu niin koronaiselta. Kurkku on vähän kipeä mutta ei tämä bronkiitti ole. Hengityksen hankaluutta ei ole. Uskallust

                                                               Kissani kävelee päältäni ja jättää tassunjäljet sydämeeni. Feeling blue, looking blue, NYBD Blue... No, ei aivan. Pelkästään Oulun poliisi. On se nyt alta pois hoidettu ainakin. Siinä kävi sitten niin, että sain uudestaan kiinni kyttäkolmosen, joka ei edelleenkään ollut yhteistyöhaluinen kuulemisen siirtämiseksi tuonnemmaksi, post-korona-aikaan. Ehdin jo suivaantuneena soittaa Iltalehdelle tarjotakseni heille juttuvihjettä siitä, kuinka poliisi pakottaa ihmisiä tulemaan kuulusteluun, vaikka se voi olla mahdollinen tartutustilanne - poliisi on kuitenkin paljon tekemisissä ihmisten kanssa ja kaikkihan eivät oireile. Tämä poliisi myös jo valmiiksi ryki puhelimessa ja kieltäytyi käyttämästä kasvosuojainta, kun kysyin pitäisikö hän sellaista, jos paikalle sellaisen toisin. Minä silti yötä myöten ompelin pari sellaista mukaan otettavaksi, itselleni ja kuulustelijalle. Sitten keksin soittaa lakitoimistoon, onko minul

Eilisiä huoliryppyjä ennen kauppaan lähtöä Blues iski minuun uudestaan eilen, kun kauppareissujen jälkeen perehdyin vähän aerosoleihin (en voi vieläkään väittää tietäväni niistä paljoa tai ylipäätään kunnolla ymmärtäväni, mistä on kyse) ja airborneen. Korona leijuu ilmassa siis jo hengityksen mukana. Kumoan tämän tiedon myöhemmin, jos se osoittautuu vääräksi (ja jos pysyn tolpillani ylipäätään). Ja jos olen vielä kahden viikon päästä terve, niin haen kissanruokani suojautuen omilla askarteluillani silmiä myöten. Mutta nyt täytyy katsoa mihin olo etenee. Minulla on taas tunne sairaudesta. Naapurini yskii, on yskinyt jo viikon. Voihan se olla influenssaakin, mutta sitähän ei tiedä. Ja tämä on iso talo. Olen kulkenut rappua suojautumatta kunnolla. Eilen kävin kolmessa paikassa; hain paketin yhdestä kaupasta, Sinolin (desinfioimiseen) huoltoasemalta ja ruuat kaupasta, joka sentään oli melkein tyhjä. Silti tunsin oloni likaiseksi jo ennen lukemistani WHO:n sivulta että pitääkö ne

Hyvää iltaa, mahdolliset lukijat, ja hyvää turkoosinviolettia päivää karanteenilandiasta. Viereisessä kuvassa näkyy tapaa, jolla asuni usein muodostuvat. Hengariin eksyvät vaatteet näyttävät hyvältä väriyhdistelmältä vierekkäin ja siitä se sitten lähtee, sinne vähän lisää samaa värimaailmaa sekaan (tässä tapauksessa turkoosi sulka) ja kappas, takana olevassa hengarissa ollut hamehan sopisi oivallisesti yhdistelmään ja nuo villasukat myös; asu on valmis. Kuvan taustalla näkyy myös kankaalle maalattuna hindujumala Hanuman. En ole niin hindujen uskontoon syvällisesti perehtynyt, mutta maalaus, etenkin tuo aurinko tuolla yläkulmassa, on todella kaunis.  Tiesittekö muuten, että mustalaiset ovat lähteneet alkujaan Intiasta? Kun puhun mustalaisista, niin en tarkoita tällä mitään loukkaavaa tai alentavaa. Tarkoitan sellaista minun romantisoitua tyylikuvaa noista ennenmuinoin vaeltaneista kauppakaravaaneista ja muista. Minulla ylipäätään on useita ns. nimiä tyylilleni eri päivänä. Pääte

Miau! Pääsin taas pihalle :) Virkistää tuo ulkoilu.  Silti tuppaa särkemään päätä tämä näytöntuijotus, niin, tai toivottavasti vain se... Näitä psykosomaattisia oireita on tässä kärsitty jo helmikuun lopusta, milloin on kurkku kipeä ja milloin huoli keuhkoissa. Nyt on ainakin hengityssuoja tuon rapun ajaksi pihalle lähtiessä (kumihanskat olen nyt jättänyt suosiolla kotiin, pesen kädet tultuani kävelyltä) mutta silmäsuojia en ole laittanut rappuun... Sen sijaan pidän silmiä sirrillään matkan ajan rapusta ulos ja hississä kokonaan kiinni. Varmasti on huvittavan näköistä, mutta minä en millään haluaisi sitä virusta silmieni kautta elimistöön... Emo eli emäntä eli äiti toi ovelle hengityssuojan ja silmäsuojan, jotta pääsen poliisin kuulemiseen ensi viikolla. Kammottaa jo etukäteen se kuulusteluhuone, jossa ravaa koko ajan porukkaa. Sinne en mene ilman kunnon suojausta. Yritin saada siirrettyä sitä tapaamista mutta eipä tietenkään onnistunut. Tai no, aamukymmenestä kello kolmeentois

Sitten vielä tämän päivän (teknisesti eilisen, en ole vielä nukkunut, kun aloin tehdä tätä blogia ja näemmä tekstiä syntyy kovin vaivatta..) eli maaliskuun 19. vaatetuspostaus. Kevyempi kuvapostaus. Päivä oli alkuun erittäin raskas edellisen illan itkuilujen ja lansseilujen vuoksi. Hyvä kun jaksoi nousta ollenkaan, mutta joskus vähän ennen klo 18 kampesin itseni ylös. Vuorokausirytmini on myöhäiseen päin normaalistikkin, mutta tämän koronan myötä se on ollut välillä aivan päinvastainenkin. Ja täytyy todeta, että onneksi minulla nyt on tämä blogi. Se, että jokin kannustaa minua pukeutumaan saa arkeni kulkemaan ainakin jonkin verran paremmin tässä muuttuneessa ja epävarmassa tilanteessa. Ja se, että puin sai minut myös pihalle raittiiseen ilmaan. Se pitää järjenkin paremmin päässä, kunhan muistaa olla koskematta turhiin asioihin ja etenkin muistaa olla koskematta kasvoihinsa kontaminoituneilla käsillä. Hymy ei loista kuvissa, koska kuten sanoin, eilinen ilta oli todella raskas.