Siirry pääsisältöön

Mustalaisromantiikka kohtaa Raidhon


Hyvää iltaa, mahdolliset lukijat, ja hyvää turkoosinviolettia päivää karanteenilandiasta. Viereisessä kuvassa näkyy tapaa, jolla asuni usein muodostuvat. Hengariin eksyvät vaatteet näyttävät hyvältä väriyhdistelmältä vierekkäin ja siitä se sitten lähtee, sinne vähän lisää samaa värimaailmaa sekaan (tässä tapauksessa turkoosi sulka) ja kappas, takana olevassa hengarissa ollut hamehan sopisi oivallisesti yhdistelmään ja nuo villasukat myös; asu on valmis. Kuvan taustalla näkyy myös kankaalle maalattuna hindujumala Hanuman. En ole niin hindujen uskontoon syvällisesti perehtynyt, mutta maalaus, etenkin tuo aurinko tuolla yläkulmassa, on todella kaunis.  Tiesittekö muuten, että mustalaiset ovat lähteneet alkujaan Intiasta?

Kun puhun mustalaisista, niin en tarkoita tällä mitään loukkaavaa tai alentavaa. Tarkoitan sellaista minun romantisoitua tyylikuvaa noista ennenmuinoin vaeltaneista kauppakaravaaneista ja muista. Minulla ylipäätään on useita ns. nimiä tyylilleni eri päivänä. Pääteemoja ovat lähiönoita, menninkäinen ja 70's Baby, mukana eri määrä rokkimaistetta tai keijuilua, 60's Hippie'ä. Sitten on erivärisiä Dragon Ladyja, Owl Ladyjä, mustalaista ja milloin mitäkin - ja kaikkien näiden yhdistelmiä. Hallaneitoa, jääprinsessaa, elementtejä (tulta, jäätä, vettä, maata - harvemmin ilmaa).. Minä pidän asioiden nimeämisestä.

Hilseestä minä en pidä. Mutta sitä nyt kaiken stressaamisen jäljiltä on. Pää kutiaa, kuin pieni perkele. Enkä usko tällä hiljaiselolla täitäkään mistään napanneeni, vaikka tarkistin kuitenkin, ettei saivareita näkynyt (minulla on "pieniä" kuumotuksia mitä tulee loisiin..) Keksinkin sitten kaapin perukoille unohtuneet tuotteet, mitä ehdin viimeksi samaan hilseongelmaan ostaa, mutten koskaan käyttää, kun tilanne päänahan kanssa rauhoittui. Että eikun systeemi neloset päähän ja jumpalle, kunhan tämän saa kirjoitettua. Lapaan ja siitä säteilevästi niskaan ja koko kallonpohjaan asti sattuu. Nämä ahdistusviikot, joista osan vietin hyvin lamaantuneena patjan pohjalla, ovat tehneet vittupäisen tehtävänsä ja pitäisi alkaa aktivoimaan itseään kehonhuollossa. Näitä fyysisiä vaivoja valitettavasti riittää.

Mutta ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Korona stoppasi tupakointini. Tässä jo kolmisen vuotta about olen tehnyt välillä enemmän ja välillä vähemmän töitä sen eteen, että lopettaisin tupruttelun. Välillä olen myös lopettanut lopettamisen, koska se on itsessään stressannut (se ei ole sama asia, kuin antaa itsellensä lupa poltella ja päihteillä vapaasti kaikkea ja koko ajan, päinvastoin).No, korona tuli Suomeen, terve vaan, ja kun minulla välillä teki mieli polttaa niin ajattelin vain koronaa ja keuhkojen kuntoa ja sitä, miten tarvin terveet keuhkot nyt enemmän, kuin tupakkaa. Ei tehnyt pitkään mieli polttaa. Minä kyllä haistan nyt kaiken, KAIKEN. Ja lisäksi on tehnyt mieli taas sokeria. Vajaa pari viikkoa sitten ostettu mutakakku alkaa loppua. Ehkä minun pitää kohta uskaltaa sinne kauppaan, ellen löydä jostain kaappien perukoilta tomusokeria mokkapalojen leipomiseen.

Tänään on siis pukeuduttu ja syöty ja lenkkeilty ja syöty lisää. Tänään on myös taas riimusteltu, kirjoitettu Raidhosta ja laulettu siitä laulu. Mietin, että mistähän sen melodia kuulosti tutulta, että tuliko se alitajuisesti jostain jo olemassa olevasta biisistä vai ihan omasta päästä. No, metikössä lauleskellessani sitä tajusin, että se kuulostaa varsin samalta, kuin toinen muinoin lauleskelemani biisi. Ja nyt minä ensimmäistä kertaa jaan laulelujani julkisesti tallenteina. Jos saan sen onnistumaan, koitan tämän postauksen kommentteihin laittaa linkin, jottei tästä sivusta tulisi niin raskas. Jos ei onnistu niin sitten ei onnistu. En tosiaan ole teknisin ihminen näiden erilaisten laitteiden sun muiden puolesta.


Mustalaispukeutumispäivänä Raidho matkan, pyörän (wheel, ei bike) ja vankkurin riimuna oli muutenkin oikein sopiva. Ja sitten vaattehet esittelyyn. Eli muinainen vaalea hippimekko Pelastusarmeijan kirpparilta. Violetin ja turkoosin sävyjen yhdistelmät ovat alkaneet tuossa 2019 kiinnostaa; tässä siis lämmintä violettia ja hyvin sinertävää turkoosia. Huivi lie kirpparilta joskus raahattu (huiveja on kyllä kertynyt vuosien mittaan) ja muovisulan muistelen tulleen matkaan joko fb:n keijukirppikseltä tai ehkä H&M:ltä, useimpien vaatteideni alkuperäs muistan mutta kaikkien en. Turkoosi kaulakoru oli matkamuisto itselleni Thaimaasta. Se on hyvin kaunis mutta harvemmin kaapista pääsee ulkoilemaan. Mutta kyllähän nyt romantisoidulla mustalaisella koru kuuluu olla kaulassa, yksi VÄHINTÄÄN. Toppi on jostain kotoa, jonkun käyttämättömäksi jäänyt ja minullakin pitkään mukana roikkunut myös käyttämättömänä mutta eteenpäin laittamattomana. Ja hyvä niin, sillä viime vuonna ihastuin siihen sen väreineen ja pitsiosineen.

Illalla lähti ulkomaailman kontaminoima mekko taas päältä omaan kaappikaranteeniinsa ulkoilun jälkeen. Kokeilin tuollaista ruskeaa huivia lanteille, ei ihan toiminut, ehkä melkein.Turkoosivioletti kokonaisuus ilman hametta toimi kuitenkin. Mutta nyt; öitä, tai mitä lie. Minä en lähde Tampereelle, minä lähden jumppaamaan. Mitäpä muutakaan sitä yöllä tekisi. Täytyy ajaa tämä kissa sylistä kehräämästä.



Kommentit

  1. Äh, komento takaisin, en minä taida tähän mitään musiikkilinkkejä saada... Jos joku näkee tämän niin minua saa auttaa lisäämään niitä musiikkitiedostoja koneelta tähän tai hmmm, johonkin, mihin kehtaa huonosti ja laaduttomasti taltioitua materiaalia ladata ja jaella :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Gypsy Variations

Witchy vai gypsy? Mixing both! Tällä viikolla tajuttua: tämä blogihan on juuri sitä työskentelyä, että olen omalla epämukavuusalueellani. Olen esillä. Minullakin on ihan samanlainen oikeus olla esillä ja ylipäätään tulla nähdyksi. Tässä nyt sitten opetellaan oikein kunnolla kohtaamaan sitä näkyvillä oloa ja on kai se terapeuttista myös poistaa häpeää julkisesti kirjoittamalla se ulos. Vaikka täytyy sanoa, että aika turvallinen olo tässä sinänsä, kun tätä ei näytä näkemiskertojen perusteella kai kukaan lukevan, enkä ole ihan lähipäivinä jakamassa julkisesti osoitetta blogiini (jaoin sen facebookissa erään päivitykseni kommenteissa, mistä se ei ole päässyt paljoa esille, ja näin on ihan hyvä aloittaa). Ja nyt minä lakkaan kaikki ajatukset, että esillä oleminen on huomiohuorausta ja pitää piiloutua mahdollisimman pienimpään ja pimeimpään nurkkaan. Enhän minä kuitenkaan sinänsä ole katseilta ja korvilta turvassa värikkään tyylini ja tanssi- ja lauluintohimoni kanssa. Että mitäkähän vi

Sadonkorjuu

Minä ja kissa Mietin tässä tänään tovin ongelmiani koronanpelon suhteen vähän metaforisesti. Ajatus lähti Kai Aaltosen kirjasta Sanat ovat lohikäärmeitä luvun Odotuksen riimut lukiessani. Tämän riimuneuvonpidon taustalla on riimuna Jera, joka merkitsee sadonkorjuuta. Jos lähdemme miettimään ympäristöä peltona, niin millainen se on? Minun peltoni on maailma täynnä kaaosta sen suurine ja tiheästi asuttuine kaupunkeineen, vaikka minun peltoni onkin vähän hiljaisemmassa, rauhallisessa periferiassa tätä suurta, kaikenkattavaa peltoa, jota maailmaksi sanottakoon. Jos ajatuksia ajatellaan siemeninä, niin minulla on ollut koura täynnä pelon siemeniä. Kylvöä ajattelen tässä nyt tekoina. Mutta minä en ole tehnyt siemenilleni mitään, kerrassaan mitään tämän kyseisen pandemiapelkoni selätykseen. Olen jättänyt peltoni siltä osin edes kylvämättä, jemmannut pelonsiemenet jonnekkin laatikon perälle piiloon, niitä tarpeeksi ensin katseltuani. Miettinyt, että poissa silmistä on poissa miele

Koti-intiaani

sulkakorvakorut <3 Kello on puoli kuusi aamulla. Yhden yön valvomisella skipattu unirytmini kesti kunnollisena ehkä puoli vuorokautta. Keittiön ikkunasta näkyy usvasta nousevan auringon punerrus. Jaffapallero lepää vielä vähän horisontin alapuolella. Kauniita aamuja on tullut taas tähysteltyä samoin silmin. Ja on tässä tullut muutakin puuhasteltua. Eräänä päivänä kävin kiertämässä tuon läheisen järven, osittain metsiköissä ja osittain jäällä. Mielikuvitusmatkailin Keski-Maan Kalmansoille, kaaduin kerran tai pari ja nautin metsän sulaneista poluista ja raittiista ilmasta. Korona on ollut tulilla kai vain kerran tässä tämän ja edellisen postauksen välillä. Mielenterveys voi paremmin, siitä edelleen tulossa pidempi postaus kunhan jaksan sellaisen kirjoittaa. Elämäni kamalin aika on monessa tapaa kääntynyt elämän tuotteliaaksi ajaksi. Olen löytänyt kitarasta uusia melodioita, työstänyt uusia ja vanhoja biisejä (vaikka taidan edelleen olla mestari jättämään niitä kesken, keske

Headache

Antibioottikuuri ei purrut. Otsalohkoon sattuu. Huomenna lääkäriin. Tämä väsymys lamauttaa ja ikävää kun ei voi jumpata eikä pääkivun ollessa kova voi oikein myöskään laulaa. Ja ranteetkin raksuu ihan viimoisen päälle, hankaloittaa kitaraharjoituksia. Kiva kiva. Pohdintoja Turquoise postauksesta jatkaen siis: Onko se merkki, ettei ihminen pärjää itsekseen, jos hän kaipaa huomiota?  Koronanaikaan olen huomannut tosiaan olevani enemmän esillä ja suorastaan halua jakaa pienempiäkin asioitani. Mietin siis yllämainittua kysymystäni. Enkö ole eheä jos tarvin muiden mielipiteitä ja hyväksyntää? Vaikka niitäkin enemmän haluan oikeastaan kohtaamista, jota kautta nuo kaksi sitten täyttyvät. Eikä karanteenin aikaan vuorovaikutusta niin paljoa ole, vaikka välillä jaksan olla aktiivisempi videopuheluiden ja soittelemisen kanssa, niin välillä se jää tai netti pätkii tai milloin mitäkin. Eikä tekstipohjainen viestittely tai edes Discordin puheohjelma toista näkemättä korvaa vuorovaikutusta

Noitakävely ja ambulanssi

(Pysyisiköhän tämä fonttikoko nyt hyvänä, kun ensimmäiseen se meni vituiksi.. Ei muokkaantunut tuosta kärpäsenpaskakoosta isommaksi. Sen lukeaksenne painakaa koneesta ctrl ja +  niin varmaan suurentaa. T. anti-atk) Niin. 18.03.2020 minä sain viimein vaattehet päälle tovin jälkeen. Siis muunkin, kuin yöpaidan, pikkuhousut, sukkikset ja jonkun neuleen tai hupparin lämmikkeeksi tarpeen vaatiessa. Juurikin tämän blogin motivoimana. Lähdin antamaan happea aivoilleni ja puhdistelemaan keuhkoja sisäilmasta, jotta ne olisivat voimakkaat koronaa vastaan. Oli kiva pukeutua pitkästä aikaa, minä pidän vaatteista ja väreistä ja värimaailmoista. Ja tällaista minä sitten puin: valkoinen läpinäkyvä pitsibody, jonka alla ihonväriset mitkälie urheiluliivit (hyvä efekti, iho näkyy mutta nännit ei :D ) STEP 2 : lämpimän violetit legginsit, ihan lempivärejä (lämpölegginsit ja body (2015) H&M) STEP 3 : äärettömän taitavan neulojan, pikkusiskoni, tekemä

Wyrd-viikko

Turkoosit päivät ja off shouldet -paidat Ohoi, rakas runsas lukijakuntani, johon kuulut ehkä sinä, siskoni Mona :D Terveisiä Espanjaan Suomen karanteenista.  Fb-kaverini on lanseerannut käyttööni aktiivisesti päätyneen sanan koronteeni, sekä termin koronteenipäiväkirjat.  Minun koronteenipäiväkirjat nyt jatkuvat vähän pidemmällä postauksella tai ainakin lukuihin jaetulla.  Eli ihan näin ensialkuun: jos sinua kiinnostavat riimut, jatka lukemista ja lopeta, kun aiheet eivät enää  kiinnosta. Jos sinua kiinnostavat hiljaisuus ja syventyminen omaan itseensä (sekä minun kamppailuni kyseisellä saralla), lue luku Silent Sunday.  Jos pukeutuminen resonoi niin hyppää suoraan loppuun lukuun 'Turkoosit päivät'.  Niin ja olen muuten pahoillani, että tekstin fontista on tullut tällainen jumboiso. Se ei miellytä ainakaan minun silmääni, mutta tahdoin vaihtaa blogin ulkoasua ja en millään saa tekstin kokoa tottelemaan tahtoani. Jossain kohtaa saatan konsultoida jotakuta tietokone- j

Ei voi kohtaloaan väistää

Eilisiä huoliryppyjä ennen kauppaan lähtöä Blues iski minuun uudestaan eilen, kun kauppareissujen jälkeen perehdyin vähän aerosoleihin (en voi vieläkään väittää tietäväni niistä paljoa tai ylipäätään kunnolla ymmärtäväni, mistä on kyse) ja airborneen. Korona leijuu ilmassa siis jo hengityksen mukana. Kumoan tämän tiedon myöhemmin, jos se osoittautuu vääräksi (ja jos pysyn tolpillani ylipäätään). Ja jos olen vielä kahden viikon päästä terve, niin haen kissanruokani suojautuen omilla askarteluillani silmiä myöten. Mutta nyt täytyy katsoa mihin olo etenee. Minulla on taas tunne sairaudesta. Naapurini yskii, on yskinyt jo viikon. Voihan se olla influenssaakin, mutta sitähän ei tiedä. Ja tämä on iso talo. Olen kulkenut rappua suojautumatta kunnolla. Eilen kävin kolmessa paikassa; hain paketin yhdestä kaupasta, Sinolin (desinfioimiseen) huoltoasemalta ja ruuat kaupasta, joka sentään oli melkein tyhjä. Silti tunsin oloni likaiseksi jo ennen lukemistani WHO:n sivulta että pitääkö ne

Pyhä pillerinsuodattaja

Kuva oikealla osoitus kieroontaipuvaisesta huumoristani, kuvat löytyvät seinältäni. Iloinen hymy on helposti tarttuvaa. Enpä siis hymyile. Ahdistaa. Kävin lääkärissä, kalliisti yksityisellä, oli koronaton olo kun flunssaoireettomana sain mennä ei-influenssaoireisten puolelle. Nyt on koronainen ja ihmisiä tappanut olo. Kissakin kävelee pois (kuva vasemmalla). Ruskeaa ja violettia toissapäivänä, tänään lääkärijazzien ja itsensä kontaminaatiosta puunaamisen jälkeen oranssia ja punaista, pillerinsuodatusta ja iltakoronabluesia. Yskittääkö minua vai onko se taas luulosairaus? Tapoinko äitini, kun näin hänet? Pitäisikö minun vaan nukkua ja antaa ajan näyttää? Suodattaa antibioottikuuri toisensa jälkeen, vaivasta toiseen, odottaa loppumattoman kulkutaudin päättymistä kotona hamaan tappiin asti, vailla muuta seuraa, kuin kissani? Tyttö sulkainen, vielä aiemmin päivällä iloinen Olen yksin. Olen surullinen. Tahtoisin itkeä mutta atopia silmänympärysiholla kuivuisi lisää ja

Mustaa ja valkoista

Sitten vielä tämän päivän (teknisesti eilisen, en ole vielä nukkunut, kun aloin tehdä tätä blogia ja näemmä tekstiä syntyy kovin vaivatta..) eli maaliskuun 19. vaatetuspostaus. Kevyempi kuvapostaus. Päivä oli alkuun erittäin raskas edellisen illan itkuilujen ja lansseilujen vuoksi. Hyvä kun jaksoi nousta ollenkaan, mutta joskus vähän ennen klo 18 kampesin itseni ylös. Vuorokausirytmini on myöhäiseen päin normaalistikkin, mutta tämän koronan myötä se on ollut välillä aivan päinvastainenkin. Ja täytyy todeta, että onneksi minulla nyt on tämä blogi. Se, että jokin kannustaa minua pukeutumaan saa arkeni kulkemaan ainakin jonkin verran paremmin tässä muuttuneessa ja epävarmassa tilanteessa. Ja se, että puin sai minut myös pihalle raittiiseen ilmaan. Se pitää järjenkin paremmin päässä, kunhan muistaa olla koskematta turhiin asioihin ja etenkin muistaa olla koskematta kasvoihinsa kontaminoituneilla käsillä. Hymy ei loista kuvissa, koska kuten sanoin, eilinen ilta oli todella raskas.