Siirry pääsisältöön

Mustaa ja valkoista


Sitten vielä tämän päivän (teknisesti eilisen, en ole vielä nukkunut, kun aloin tehdä tätä blogia ja näemmä tekstiä syntyy kovin vaivatta..) eli maaliskuun 19. vaatetuspostaus. Kevyempi kuvapostaus. Päivä oli alkuun erittäin raskas edellisen illan itkuilujen ja lansseilujen vuoksi. Hyvä kun jaksoi nousta ollenkaan, mutta joskus vähän ennen klo 18 kampesin itseni ylös. Vuorokausirytmini on myöhäiseen päin normaalistikkin, mutta tämän koronan myötä se on ollut välillä aivan päinvastainenkin.

Ja täytyy todeta, että onneksi minulla nyt on tämä blogi. Se, että jokin kannustaa minua pukeutumaan saa arkeni kulkemaan ainakin jonkin verran paremmin tässä muuttuneessa ja epävarmassa tilanteessa. Ja se, että puin sai minut myös pihalle raittiiseen ilmaan. Se pitää järjenkin paremmin päässä, kunhan muistaa olla koskematta turhiin asioihin ja etenkin muistaa olla koskematta kasvoihinsa kontaminoituneilla käsillä.

Hymy ei loista kuvissa, koska kuten sanoin, eilinen ilta oli todella raskas.. Mustavalkoinen on väriyhdistelmä, johon taannoin olen ihastunut pukeutuessa. Tampereella jollain vastaantulijalla oli mustavalkoiset vaatteet ja siitä se idea sitten lähti. Valkoinen muutenkin on ollut väliin mukava, se oikein loistaa. Ja toivottavasti ei loista kohta myös silmänympärysihoni, joka tosiaan otti osumaa kaikesta itkeskelystä atopioineen :(


                                                                                       



























Epäeettinen kiinatilaukseni, ainoa tietoisesti tehty, nuo mustat noitamaiset hamehousut rimpsuttimineen päivineen. Ovat ne kyllä sievät ja käytössä olleetkin. H&M valkoinen puolihihainen, jossa kivan laaja kaula-aukko, että olkapäätkin näkyvät. Alla valkoiset sukkahousut (jotka olivat kotiasuni illan koettuani ulkoilun jälkeen housut kontaminoituneiksi), jotka kivasti näkyy noiden lahkeiden pitsikohtien läpi. Nuo lahkeet ovat kyllä niiiin hienot... Valkoisen paidan läpinäkyvyyden este: mustat urheiluliivintapaiset. Kaulassa ehkä pikkusiskon joskus hioma musta kivi ja korvassa mustaharmaa sulkakorvis. Pieni letti sivulla uudehko juttu laittautumisessa. Enkä vetänyt napaakaan sisään, kun mietin kuvat räpsiessä, että minähän suunnittelin luonnollista lähestymistapaa!

Ja kissoilla ruoka-aika! Lattialla myös kissojen isona vesikippona kattila, jos minä joutuisinkin sairaalaan, niin ei ole heti suu kuivana. Huomaa myös harmaa ahmatti molempien kuppien kimpussa eri kuvissa ja yhdessä heilauttamatta hameosan rimpsua hännällään. Rakkaita karvaolentoja <3






Ulkovaatteina jotkut keijukirppikseltä tilatut ergonomisemmat kengät, turhamaisuuteni saa vähän väistyä käytännöllisyyden tieltä, sillä jaloissani on vähän ongelmia, rakeenteellisesti yms. Takki mummon, jälleen hyvällä maulla valittu, antama takki. Viimeksi piti jo sanoa, että takkeja on niin paljon, että josko joku muu tarvisi sen, jonka oli viimeisimmäksi ostanut. Minun ihana rakas mummoni. Takin kaulukset muuten saisi aivan ylös asti, mutta huivin kanssa ei mahtunut. Lisäksi ihana eläinpipo ja superlämpimät, vuoritetut villasäärystimet nepalinmatkalta alkuvuodesta 2017. Silloinen poikaystävä piti reissaamisesta. Ja joskus on ikävä, Nepalia ja Intiaa.. Vaikka viihdyn minä täällä pohjolassakin. Ei sitä pää kolmantena jalkana ole minusta järkeäkään tuolla lennellä pitkin maapalloa. Ja mitä  se tämän koronankin kanssa aiheutti, ei edes mennä siihen nyt, koska alan kohta nukkumaan. Ensin vain iltapala ja ehkä pari sivua kirjaa, Norjan kuningassaagat eli Heimskringla.




Ja täytyy syödä hyvin tällaisen ikävän tilanteen alla, että pysyy voimissaan! Hapankaali (tuoreena ja ruokaan), pallokesäkurpitsa, kurkkua, vihreä chili, tuoretta inkivääriä, valkosipulia, keltasipulia ja kookosmaitoa kastikkeeksi, riisin ja lidlin (viimeisen) kaalikääryleen kera. Tuoreena paprikaa vähän. Kerralla enemmän ruokaa, niin ei tarvi joka päivä kokkailla ja muistaakin syödä, ettei iske sen takia bluesit ja huonokuntoisuus. Tämä tilanne on välillä vienyt ruokahalun aika pahasti. Sitten tajusin, että tarvin kroppani vahvassa kunnossa nyt, täytyy nukkua ja syödä hyvin. Suosittelen samaa muillekkin. En ole vielä tosin uskaltanut kauppaan karanteenin ja hamstrausbuumin jälkeen, se jännittää ja pelottaakin.. Miltähän siellä näyttää ja tuntuu? Onneksi minulla on lanssivierailun vuoksi se hengityssuoja sentään, jos se edes placebona auttaisi minua väistämään viruksen. Jos se virus vaikka säikähtäisi sitä.. 

Niin, ja toisessa kuvassa kaksi rättiä... Toinen valuraitapannuni kuivaamiseen, toinen desinfiointiin, jos sieltä kaupasta jotain kotiin tuo.. Toivottavasti ei ole elimistössä jo nyt se virus, kun haluaisin voittaa tämän tosielämän Pandemia-pelin (oloani helpottaakseni olen miettinyt tätä sellaisena). Enkä kyllä ainakaan kuolla resurssipulan vuoksi...

Niin, alemmassa kuvassa vielä C-vitamiinijauhe, jolla muunmuassa kiinalaiset hoitaneet potilaita, cee kun lisää vastustuskykyä ja stressi (jota minulla herranentähden on ollut!) myös kuluttaa c-vitamiinivarastoja. Huomaa myös YAD:n (Youth against drugs) hieno tarra leivänpaahtimessa. Missäpä muuallakaan sitä katselisi tarraa, jonka aiheena perseessä maahan muulitetut huumeet :D






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Noitakävely ja ambulanssi

(Pysyisiköhän tämä fonttikoko nyt hyvänä, kun ensimmäiseen se meni vituiksi.. Ei muokkaantunut tuosta kärpäsenpaskakoosta isommaksi. Sen lukeaksenne painakaa koneesta ctrl ja +  niin varmaan suurentaa. T. anti-atk) Niin. 18.03.2020 minä sain viimein vaattehet päälle tovin jälkeen. Siis muunkin, kuin yöpaidan, pikkuhousut, sukkikset ja jonkun neuleen tai hupparin lämmikkeeksi tarpeen vaatiessa. Juurikin tämän blogin motivoimana. Lähdin antamaan happea aivoilleni ja puhdistelemaan keuhkoja sisäilmasta, jotta ne olisivat voimakkaat koronaa vastaan. Oli kiva pukeutua pitkästä aikaa, minä pidän vaatteista ja väreistä ja värimaailmoista. Ja tällaista minä sitten puin: valkoinen läpinäkyvä pitsibody, jonka alla ihonväriset mitkälie urheiluliivit (hyvä efekti, iho näkyy mutta nännit ei :D ) STEP 2 : lämpimän violetit legginsit, ihan lempivärejä (lämpölegginsit ja body (2015) H&M) STEP 3 : äärettömän taitavan neulojan, pikkusiskoni, te...

Headache

Antibioottikuuri ei purrut. Otsalohkoon sattuu. Huomenna lääkäriin. Tämä väsymys lamauttaa ja ikävää kun ei voi jumpata eikä pääkivun ollessa kova voi oikein myöskään laulaa. Ja ranteetkin raksuu ihan viimoisen päälle, hankaloittaa kitaraharjoituksia. Kiva kiva. Pohdintoja Turquoise postauksesta jatkaen siis: Onko se merkki, ettei ihminen pärjää itsekseen, jos hän kaipaa huomiota?  Koronanaikaan olen huomannut tosiaan olevani enemmän esillä ja suorastaan halua jakaa pienempiäkin asioitani. Mietin siis yllämainittua kysymystäni. Enkö ole eheä jos tarvin muiden mielipiteitä ja hyväksyntää? Vaikka niitäkin enemmän haluan oikeastaan kohtaamista, jota kautta nuo kaksi sitten täyttyvät. Eikä karanteenin aikaan vuorovaikutusta niin paljoa ole, vaikka välillä jaksan olla aktiivisempi videopuheluiden ja soittelemisen kanssa, niin välillä se jää tai netti pätkii tai milloin mitäkin. Eikä tekstipohjainen viestittely tai edes Discordin puheohjelma toista näkemättä korvaa vuorovaikut...

Sadonkorjuu

Minä ja kissa Mietin tässä tänään tovin ongelmiani koronanpelon suhteen vähän metaforisesti. Ajatus lähti Kai Aaltosen kirjasta Sanat ovat lohikäärmeitä luvun Odotuksen riimut lukiessani. Tämän riimuneuvonpidon taustalla on riimuna Jera, joka merkitsee sadonkorjuuta. Jos lähdemme miettimään ympäristöä peltona, niin millainen se on? Minun peltoni on maailma täynnä kaaosta sen suurine ja tiheästi asuttuine kaupunkeineen, vaikka minun peltoni onkin vähän hiljaisemmassa, rauhallisessa periferiassa tätä suurta, kaikenkattavaa peltoa, jota maailmaksi sanottakoon. Jos ajatuksia ajatellaan siemeninä, niin minulla on ollut koura täynnä pelon siemeniä. Kylvöä ajattelen tässä nyt tekoina. Mutta minä en ole tehnyt siemenilleni mitään, kerrassaan mitään tämän kyseisen pandemiapelkoni selätykseen. Olen jättänyt peltoni siltä osin edes kylvämättä, jemmannut pelonsiemenet jonnekkin laatikon perälle piiloon, niitä tarpeeksi ensin katseltuani. Miettinyt, että poissa silmistä on poissa miele...

Gypsy Variations

Witchy vai gypsy? Mixing both! Tällä viikolla tajuttua: tämä blogihan on juuri sitä työskentelyä, että olen omalla epämukavuusalueellani. Olen esillä. Minullakin on ihan samanlainen oikeus olla esillä ja ylipäätään tulla nähdyksi. Tässä nyt sitten opetellaan oikein kunnolla kohtaamaan sitä näkyvillä oloa ja on kai se terapeuttista myös poistaa häpeää julkisesti kirjoittamalla se ulos. Vaikka täytyy sanoa, että aika turvallinen olo tässä sinänsä, kun tätä ei näytä näkemiskertojen perusteella kai kukaan lukevan, enkä ole ihan lähipäivinä jakamassa julkisesti osoitetta blogiini (jaoin sen facebookissa erään päivitykseni kommenteissa, mistä se ei ole päässyt paljoa esille, ja näin on ihan hyvä aloittaa). Ja nyt minä lakkaan kaikki ajatukset, että esillä oleminen on huomiohuorausta ja pitää piiloutua mahdollisimman pienimpään ja pimeimpään nurkkaan. Enhän minä kuitenkaan sinänsä ole katseilta ja korvilta turvassa värikkään tyylini ja tanssi- ja lauluintohimoni kanssa. Että mitäkähän vi...

Mustalaisromantiikka kohtaa Raidhon

Hyvää iltaa, mahdolliset lukijat, ja hyvää turkoosinviolettia päivää karanteenilandiasta. Viereisessä kuvassa näkyy tapaa, jolla asuni usein muodostuvat. Hengariin eksyvät vaatteet näyttävät hyvältä väriyhdistelmältä vierekkäin ja siitä se sitten lähtee, sinne vähän lisää samaa värimaailmaa sekaan (tässä tapauksessa turkoosi sulka) ja kappas, takana olevassa hengarissa ollut hamehan sopisi oivallisesti yhdistelmään ja nuo villasukat myös; asu on valmis. Kuvan taustalla näkyy myös kankaalle maalattuna hindujumala Hanuman. En ole niin hindujen uskontoon syvällisesti perehtynyt, mutta maalaus, etenkin tuo aurinko tuolla yläkulmassa, on todella kaunis.  Tiesittekö muuten, että mustalaiset ovat lähteneet alkujaan Intiasta? Kun puhun mustalaisista, niin en tarkoita tällä mitään loukkaavaa tai alentavaa. Tarkoitan sellaista minun romantisoitua tyylikuvaa noista ennenmuinoin vaeltaneista kauppakaravaaneista ja muista. Minulla ylipäätään on useita ns. nimiä tyylilleni eri päivänä. P...

Wyrd-viikko

Turkoosit päivät ja off shouldet -paidat Ohoi, rakas runsas lukijakuntani, johon kuulut ehkä sinä, siskoni Mona :D Terveisiä Espanjaan Suomen karanteenista.  Fb-kaverini on lanseerannut käyttööni aktiivisesti päätyneen sanan koronteeni, sekä termin koronteenipäiväkirjat.  Minun koronteenipäiväkirjat nyt jatkuvat vähän pidemmällä postauksella tai ainakin lukuihin jaetulla.  Eli ihan näin ensialkuun: jos sinua kiinnostavat riimut, jatka lukemista ja lopeta, kun aiheet eivät enää  kiinnosta. Jos sinua kiinnostavat hiljaisuus ja syventyminen omaan itseensä (sekä minun kamppailuni kyseisellä saralla), lue luku Silent Sunday.  Jos pukeutuminen resonoi niin hyppää suoraan loppuun lukuun 'Turkoosit päivät'.  Niin ja olen muuten pahoillani, että tekstin fontista on tullut tällainen jumboiso. Se ei miellytä ainakaan minun silmääni, mutta tahdoin vaihtaa blogin ulkoasua ja en millään saa tekstin kokoa tottelemaan tahtoani. Jossain kohtaa saatan konsultoida ...

Turquoise

Lyhyesti virsi kaunis. Korona pelottaa ja turkoosi miellyttää. Lisää turkoosin variaatioita, yksi kipeä kroppa, kireät hermot ja huono päivä. Jatketaan harjoituksia. Eli sitä, mihin toissapostauksessa jäätiin. Onko nöyrää haluta huomiota tai olla esillä? Minusta on (ehkä peruskristillisesti?) tuntunut siltä, että ei ole. Olen myös pelännyt pursuttavani egoani liikaa muiden silmille. En ole kirjoittanut syväluotaavia henkilökohtaisia tilapäivityksiä facebookiin tai jakanut kuvia itsestäni tiuhaan. En oikeastaan ole edes uskaltanut mennä tietoisesti esille teatteriharrastuksen  (2000-2009)  lopettamisen jälkeen ja tehdessäni asioita, jotka ovat saaneet huomiota olen usein hävennyt. En ole halunnut vaikuttaa huomionhakuiselta. Vaikka eihän se siinä näy, onko nöyrä vai ei, että miten paljon on esillä. Vaikka on nöyrä, ei kynttiläänsä vakan alle tarvitse piilottaa. Vaikka nykyisin minulta puuttuu myös rohkeus ja osittain myös halu esiintymiseen. Sitten toisaalta myös...

NYBD Blue

                                                               Kissani kävelee päältäni ja jättää tassunjäljet sydämeeni. Feeling blue, looking blue, NYBD Blue... No, ei aivan. Pelkästään Oulun poliisi. On se nyt alta pois hoidettu ainakin. Siinä kävi sitten niin, että sain uudestaan kiinni kyttäkolmosen, joka ei edelleenkään ollut yhteistyöhaluinen kuulemisen siirtämiseksi tuonnemmaksi, post-korona-aikaan. Ehdin jo suivaantuneena soittaa Iltalehdelle tarjotakseni heille juttuvihjettä siitä, kuinka poliisi pakottaa ihmisiä tulemaan kuulusteluun, vaikka se voi olla mahdollinen tartutustilanne - poliisi on kuitenkin paljon tekemisissä ihmisten kanssa ja kaikkihan eivät oireile. Tämä poliisi myös jo valmiiksi ryki puhelimessa ja kieltäytyi käyttämästä kasvosuojainta, kun kysyin pitäisikö hän sellaista, jos paikalle sellais...

Ei voi kohtaloaan väistää

Eilisiä huoliryppyjä ennen kauppaan lähtöä Blues iski minuun uudestaan eilen, kun kauppareissujen jälkeen perehdyin vähän aerosoleihin (en voi vieläkään väittää tietäväni niistä paljoa tai ylipäätään kunnolla ymmärtäväni, mistä on kyse) ja airborneen. Korona leijuu ilmassa siis jo hengityksen mukana. Kumoan tämän tiedon myöhemmin, jos se osoittautuu vääräksi (ja jos pysyn tolpillani ylipäätään). Ja jos olen vielä kahden viikon päästä terve, niin haen kissanruokani suojautuen omilla askarteluillani silmiä myöten. Mutta nyt täytyy katsoa mihin olo etenee. Minulla on taas tunne sairaudesta. Naapurini yskii, on yskinyt jo viikon. Voihan se olla influenssaakin, mutta sitähän ei tiedä. Ja tämä on iso talo. Olen kulkenut rappua suojautumatta kunnolla. Eilen kävin kolmessa paikassa; hain paketin yhdestä kaupasta, Sinolin (desinfioimiseen) huoltoasemalta ja ruuat kaupasta, joka sentään oli melkein tyhjä. Silti tunsin oloni likaiseksi jo ennen lukemistani WHO:n sivulta että pitääkö ne ...

Valoa pimeään?

minä, vanne ja likainen peilikuvani Hei. Minä olen Mia. Minä olen itkenyt. Olen ollut huolissani itsestäni ja läheisistäni. Ja minä olen ollut paljon yksin yöpuvussa viime aikoina. Joku ehkä kysyy, että kuka tällaiseen aikaan laittaa blogin pystyyn, kun jokainen postaus voi jäädä viimeiseksi. Minä laitan ja kerron vielä miksikin. Minä tarvin syyn laittaa vaatteet päälle, etten ole koko päivää yöpaidassa. Ja ne vaatteet tarvin päälle siksi, että pääsisin ulos tuulettamaan keuhkojani ja päätäni. Ja jotta olisin kiinni jonkinlaisessa arjessa. Ja siinä taas haluan pysyä kiinni siksi, että en olisi huolissani koko aikaa. Ja sitä kautta minulla olisi enemmän voimaa pitää huolta itsestäni, jos minuun pesii se nimeltämainitsematon virus, joka esiintyy tuossa blogin nimessäkin. Tämän on siis tarkoitus tuoda minulle motivaatiota, esim. saada ne vaatteet päälle, näistä kaikista hyvistä syistä. Kyllähän minä pukeudun itseänikin varten mutta enää en ole jaksanut. Olen ollut todella syv...