 |
| Kiitä terveestä ihostasi; se ei ole itsestäänselvyys. Ei merirosvoleikkiä vaan ihonhoitoa käärinliinoin. |
Noh, Wyrd-viikko meni miten meni. Loppuviikkoa kohti aloin jo osata rentoutuakin vaikka vielä minulla on siitä paljon opittavaa. Näin lyhyenä koosteena; maanantai meni kokonaan pyykkäyksien ja kaikenlaisen 'to do':n parissa ja pää oli helisemässä. Tiistaista en nopeasti enää edes muista mitään. Keskiviikkona heräsin kelatädin soittoon, enkä ehtinyt nukkua kunnolla ennen kuin ostokset saapuivat oven taakse ja tämä väsymys laukaisi kolmen-neljän tunnin OCD-rallin, kun järjestelin ostoksia, hinkkasin kaikki kaappien veto-osat, ovenkahvat, lattiat niistä kohti jossa ruokakassit olivat olleet... Lopulta olin aivan itkun partaalla, mietin etten ole ehtinyt olla yhtään ns. vapaalla vapaaviikollani - niin siinähän se tiistai menikin, kun jätin tiibetiläiset riittini iltaan ja olin niitä koko ajan tekemässä enkä pysähtynyt hetkeen vain olemaan, kun ainoat suoritukseni eli ne riitit ja ulkoilu olivat jääneet iltaan.. Oikeastaan edelleenkin nyt vielä sunnuntainakaan en ole saanut sitä hetkeä, että mitään ei päivälle olisi tehtävänä mutta siinä puolen viikon jälkeen sain rennomman asenteen käyntiin. Olen pysähtynyt hetkiin.
Ja kun ei ole ollut niin paljoa mitä PITÄÄ tehdä niin mitä minä tein? Olen tehnyt tiibetiläiset riittini joka päivä ja joogatyylisen jumpan keskiviikkona ja perjantaina, saanut sen suuren pyykkirumban hoidetuksi ja nyt sunnuntaina sain imuroitua ja siivottua kissanhiekan laatikon pesua myöten puhtaaksi. Olen käynyt vaihtelevanmittaisella happihyppelyllä kävelemässä joka päivä, paitsi tänään, mutta ajattelin vielä käväistä ulkona mahdollisesti tämän kirjoituksen jälkeen. En saanut edelleenkään aloitettua palapeliä, jota siis oikeasti haluaisin rakennella, mutten koskaan muka jotenkin ehdi. Sen sijaan kuitenkin extempore suunnittelin uusia vaatteita tuunattavaksi noista rytkyistä, joita olen varastoinut ompelukäyttöön. Tein maailman parhaan risoton, jota olen tässä jokusen päivän syönyt ja taitaa riittää pakkaseenkin asti vielä. Olen myös kuunnellut Tuntematon sotilas -äänikirjaa yli puolen välin, lukenut äitini syntymäpäivänä antamaa lahjakirjaa erityisherkkyydestä (ja se on muuten aika herkistävää luettavaa :,) ), juonut rauhassa kaakaocappuchinoa, ottanut päiväunia - ja se on muuten minulle ollut nykyisin harvinaista herkkua, että annan itseni levätä kesken päivän - furminoinut kissat, löytänyt kävelyltä kiven kuin lohikäärmeen ja maalannut sen sellaiseksi, soitellut vähän kitaraa löytäen tabulatuureja erääseen vanhaan piisiin sattumalta, hoitanut käärein neuroosisiivouksestani ja siitä homeisesta sovitusnukesta suuttunutta atooppista ihoani, soitellut mummon ja papan ja äidin kanssa ja lauantai-illan (...teknisesti aamuyön ja aamun) viihteenä katsoin ensimmäisen version Tuntemattomasta sotilaasta! Että kyllä sitä ehtii ja saa aikaan ilman listaakin. Viikon taitteen jälkeen oli oikeastaan aika kivaa.
Sitten haluaisin jakaa jotain, mitä olen aiemmin kirjoittanut. Siitä jostain tuli niin paljon ja pitkästi tekstiä, että jaan sen nyt kolmeen osaan, josta ensimmäinen tulee tässä seuraavaksi. Nämä ovat siis Wyrd-viikkoa edeltäneen hiljaisen sunnuntaini mietelmiä esillä olemisesta, nöyryydestä, pärjäämisestä ja sen sellaisesta.
kuvissa oikealla: lisää turkoosia ja yksi pikkutassuinen karanteenikaveri / oikealla: kivi, kuin lohikäärme. Hänellä ei ole vielä nimeä
Päikkäripohdinnat
Viime sunnuntaina pääni meni aika ylikierroksilla edellisten päivien valvomisen ja pärisemisen jälkimainingeissa. Toisaalta tein aika monta älyämistä siinä itsekseni ajatuksissani, aika rauhatta, ollessani. Niistä ensimmäinen kertomani liittyi siihen, kun koitin rentoutua oppimallani tekniikalla, jossa sisäänhengittäessä mietitään mielessä "I'm not my body" ja uloshengityksellä "I'm not even my soul". Tämä on ihan toimiva tapa rentoutua mutta nyt en jatkanut sitä, sillä tahdoin kuunnella ajatuksiani, jotka samalla kiehtoivat ja pelottivat. Mikä minä sitten olen? Pelko johtui sekoamisen pelosta, sillä nämä ovat niin isoja kysymyksiä ja vastauksia. Enkä minä näin isoja sitten lopulta lähtenytkään miettimään. Sain rauhan siitä ajatuksesta, että monesti se on näkemyskysymys, mikä 'minä' on. Se vaihtelee kulttuurien, aikakausien, yksilöiden mukaan.. Ja mitä sillä lopulta on väliä 'kuka minä olen', niin pitkään kun yksilö tulee toimeen itsensä, muiden ja ideaalitilanteessa myös luonnon kanssa? Vaikka saahan siitä kysymyksestä hyvää debattiaihetta moninaisiis uskonnollisiin- ja filosofisiin keskusteluihin, niin minä en ehkä kuitenkaan niin kovasti vastausta kaipaa.
 |
| rento sunnuntailook: päällä violettia ja sinistä, katosta roikkuvia norsuja, suussa kookosöljyä |
Ajatuksissa olin myös pienemmissä mutta huomattavasti enemmän lähelleni tulevissa aiheissa. Nimittäin siinä, että olen ollut enemmän ns. näkyvillä tämän koronteenin alettua. Jossain vaiheessa lakkasin piittaamasta monista asiosta ja annoin itseni näkyä ja salaisuuksieni kuulua, sillä halusin riisua häpeän pois. Olen myös tehnyt mielenterveydellisiä oivalluksia. Miksi tämä kuitenkin sitten häiritsi minua? Siihen vastaa kolme kysymystä, joista kahteen ensimmäiseen mieleni on aiemmin vastannut "ei" ja viimeisen olen allekirjoittanut kyllänä. Nämä kolme kysymystä ovat seuraavien lukujen otsikoina.
Onko nöyrää haluta huomiota tai olla esillä?
Eikö huomionhaluinen ihminen pärjää itsekseen?
Onko mielenkiintoisempaa jättää jotain paljastamatta?
 |
| yksityskohdat: pitsit, silkkinauha ja paljetit ikiaikainen kirpparilöytö löytää vieläkin päälle |
...Mutta tosiaan koska tekstiä tulisi ihan hirveästi yhteen postaukseen niin vastaan näihin kysymyksiin seuraavissa postauksissa :)
T. karanteeniselviytyjä-90
Kommentit
Lähetä kommentti