Ylipäätään aikaa on ollut huomattavasti enemmän, kun ei ole ollut sitä kaikkea sosialisoimista ihmisten kanssa. Sosialisoitua on voinut kotoa käsin viestimien ja puhelimen välityksellä. Mietin eilen, että onko muut ihmiset se linkki, jonka poistamalla minä saisin aikaa ja jaksamista tehdä niitä asioita, joita oikeasti haluan edistää. Minulla on niin paljon mielenkiinnon kohteita ja projekteja, kaikki vain tuppaa jäämään kesken tai paisumaan niin laajaksi tiedonhauksi, että saatan eksyä pikkuseikkoihin kokonaisuuden kustannuksella. Omassa kuplassa olo on ollut oikeastaan todella mielenterveydellistä nyt. Ei se siltä ole aina tuntunut, kun yksin ollessa on jäänyt sitten aivan omien ajatuksiensa kanssa, kun ei ole osannut olla sosiaalinen juuri muita väyliä, kuin kasvotusten ja ehkä fb-chatin kautta, mikä ei kuitenkaan aivan aja samaa asiaa, kuin puhuminen. Ja nyt minulla on tämä blogikin toki, johon voin kaiken sepostaa, vaikka tosiaan vahvasti epäilen, ettei tätä taida kukaan lukea. Tämä on silti väylä purkaa - ja purkaa myös häpeää. Mutta siitä kirjoitan tuonnempana, hamassa tulevaisuudessa, kun jaksan kirjoittaa sen mielenterveyspostauksen.
Ja aikaa, aikaa.. Minusta tuntuu, että en oikein mene tähän yhteiskunnan aikarytmiin ylipäätään. Nyt, kun maailma on pysähtynyt, kaikki peruttu, mistään ei jää paitsi tai mitään ei jää väliin niin minä olen vapautunut myös enemmän siitä pakosta pyrkiä siihen rytmiin, jossa yhteiskunta pyörii. Minun rytmini vaan ei pysy samana. Olen ollut aina aamutorkku ja iltavirkku. Ihan lapsuudesta asti muistan unen hakemisen olleen hankalaa ja halun kukkua ja aamulla nukkua. Vapaus tästä pakotetun rytmin kahleesta on saanut minut voimaan paremmin. Vaikka kokonaan tästä en ole irti päästänyt niin olen antanut paljon armoa itselleni vinksahtaneen rytmini kanssa. Kyllähän minä toivoisin, että joku päivä rytmini pyörähtäisi luonnostaan samaan, kuin kanssaeläjien. Mutta sitä ennen tämä nyt on tällaista. Ja olkoon.
Goldberg variaatiot ovat piristäneet kyllä iltojanikin. Olen nyt kuunnellut neljä tai viisi kertaa läpi ne kokonaisuudessaan, viime kerrasta tätä ennen on vierähtänyt tovi. Nyt karanteeniaikana en ole ylipäätään oikein löytänyt inspiraatiota kuunnella musiikkia, lukuunottamatta omaa kitarointia ja lauleluani, johon inspiraatiota on ollut nyt todella paljon. En suorastaan ole pystynyt kuuntelemaan muuta musiikkia juuri ollenkaan. On ollut tarve jollekkin rauhalle, käsittelylle, vaikka tosiaan ennen karanteenia minulla oli vahvasti musiikinkuuntelukausi käynnissä. Pääasiassa meni ennen karanteenia olleina parina kuukautena Fairport Conventionia ja Jethro Tullia, vähän Wardrunaa ja Primusta - eli siis folkimman ja rokimman musiikin parissa. Nyt polkuni on johtanut taas klassisen luo takaisin; nämä kaksi ovat alkaneet kausittain vuorotella soittolistoillani tässä puolentoista/vajaan kahden vuoden aikana. Vaikka en minä tänä karanteeniaikana kyllä ole muuta klassistakaan ehtinyt kuunnella, kuin Sibeliuksen sinfoniat, kerran, niitä en koskaan kokonaisuudessaan ollutkaan kuullut. Jos nyt kuolen, niin olempa kuunnellut nekin sitten.
Sama aatos kuolemisesta oli mielessä tänään lenkkeillessäni ohittaessa lumikerroksisen luostelukentän koulun kulmilla. Ulkonahan ei haluaisi viruksenpelkoinen mihinkään koskea mutta minulla tuli hillitön halu tehdä lumienkeli. Ja minä mietin, että hei carpe diem, huomenna voi olla myöhäistä, minä haluan tehdä sen lumienkelin! Tuskin minä siihen kuolen (vaikka sen johdosta ehkä täytyykin pestä hiukset ennen kuin menee nukkumaan, koska kuumotan kuitenkin kontaminaatiomahdollisuutta sen verran). Jälleen yksi tekemäni lumienkeli liihottaa tuolla maassa. Ja minullahan muuten on myös tapana lauleskella tuolla pihamannuilla kävelyilläni - siksikin muuten todella myöhäiset ja todella aikaiset ajat ovat hyviä lenkkeilyyn; mukavampi se on lauleskella ilman turhia vastaantulijoita. Minä sitten luikautin Lumi teki enkelin eteiseen pari kertaa.
Minulla on fobiaisesta pelkokäytöksestäni huolimatta jotenkin hyvin varovaisen toiveikas tunne, että jos korona ei rantautuisikaan Ouluun sitten kunnolla (en nyt mieti mahdolliseen toiseen aaltoon asti, se on sitten oma numeronsa). Sisäpiiritietona kuulin, että OYS:ssa on rauhallista ja nyt kun baarit, kirjastot, nuorisotalot, koulut ja muut ovat kiinni niin josko se voisi tukahduttaa viruksen..? Varotoimenpiteiden noudattaminen on kuitenkin todella tärkeää, jotta tämä tapahtuisi. No, päivä kerrallaan, niinkuin tähänkin asti. Uutisten lukemisen jättäminen on ollut kyllä helpottava tekijä arjessani. Mikä aasinsilta asiasta johtaakin sitten siihen, että ironisesti mielenterveyteni tiimoilta tuli päätös kuntoutustuen hyväksymisestä. Mikään ei ole ironisempaa, kuin elämä - siltä minusta tuntuu! Ainakin minun elämäni osaa olla kyllä yhtä ironian riemujuhlaa. Viimeksi täytin oikein ajan kanssa, useamman tunnin eläkehakemusta Kelalle - vain saadakseni sen hylättynä takaisin. Ehkä se juju olikin sitten täyttää se huonosti. Nyt tuohon hyväksyttyyn, kuntoutustukena saatavaan hakemukseen en jaksanu niin panostaa, koska uskoin sen tulevan bumerangina takaisin. Muutenkin taisi olla taas masennusvaihde päällä sitä täyttäessä. Vuoristoratainen elämä.
Luovuus on muuten virrannut kuten tämä postauskin näyttää tekevän, kun se jatkuu jatkumistaan. Kitarasta löytyy melodioita enemmän, kuin kerkeää opetella ja valmiihkoksikaan saattaa. Eilen kirjoittelin extemporena lyriikat erääseen hämyiseen riffiin, joka kitarasta löytyi tuossa taannoin. Maailmassa taitaa olla jo tusinan verran biisejä nimeltä Corona. Minun biisini nimi tästä ajasta on (ainakin työnimellä) Pandemia. En nyt tosin voi ihan hirveästi istua enään kitaran kanssa soittelemassa. Tai istua ylipäätään. Tämä virtaava luovuus ja istuminen kirjan ääressä ja istuminen koneen ääressä ja istuminen istuminen istuminen on saanut selkäni aivan älyttömän kipeäksi. Olen jättänyt kehonhuollon liian pitkäksi aikaa ja nyt se sitten näyttää taas, että mitä siitä tällä resuisella kropalla seuraa. Joka paikkaan sattuu ja kolottaa. Paikat niksuu, noksuu, loksuu, poksuu, muljahtelee.... Minun täytyy nyt ottaa kehonhuolto osaksi arkeani. Sen aloitan ottamalla päivärutiiniksi viisi tiibetiläistä liikettä. Toivottavasti tämä alkaisi helpottaa pian, koska se kipuhelvetti nyt ei oikein kutsuisi luokseen. Se osaa olla masentava tekijä elämässä, etenkin kun sen puskiessa päälle ei sitten voikaan enää tehdä monia sellaisia asioita, joita haluaisi - ja se vasta sitten masentaakin.
Näihin tunnelmiin, Hallaneito harmajainen koronteenistaan kuittaa!
Kuvissa harmaan sään ja Goldberg variaatioiden innoittamana Hallaneito variaatiot:
Kaikissa asuissa BIKBOKin paita, jonka löysin joskus kaverin(..?) kirppiskasseja penkoessa. Aika hippimallinen ja -kuvioinen. Avara kaula-aukko, leikkaukset, lyhyt helma ja leveät hihat saavat minun pisteeni tässä paidassa. En usko, että täytyy olla isorintainen, käyttääkseen paitoja, joissa on suuri kaula-aukko. Mielestäni muutenkin pukeutumissäännöt ovat suuntaviivoja, eivät lakeja. Kokonaisuus ratkaisee. Mikä tuntuu ja näyttää hyvältä omasta mielestä tulee usein myös kannettua hyvin. Se kuka siitä pitää ja kuka ei onkin sitten katsojan silmässä.
Kaikissa asuissa myös sama hame, joka on omaa käsialaani. Variaatioilla meinaan sitten sitä, miten asujen ilmettä voi pienin seikoin muuttaa ja miten pienin elementein eri värit myös korostuvat eri tavalla. Pienellä tekijällä voi esim. saada jonkun sävyn erilailla vaatteesta esiin. Tässä asuja on siis muuteltu sukkahousujen ja villasukkien värien mukaan, päälyneuleella ja varioimalla hametta erilaiseksi laittamalla sen alle poncho jatkeeksi; lämmittää muuten talvella tämä kikka!
2. valkoisin sukkahousuin oli ehkä sievin variaatioista
3. & 5. hame ponchon kera valkoisilla sukkahousuilla; valkoiset sointuvat toisiinsa
4. poncholla jatkettu hame sinisin kuviolegginsein (tokmannilta löytö!); ponchon valkoisuus jatkuu villasukissa
6. siniharmahtavat kuviolegginsit ilman ponchoa; harmaus sointuu hameen sävyihin ja jatkuu villasukissa
7. kuurainen lehti korvakoruna (tilanteesta riippuen voi olla myös hopeainen, keskimaalainen.... mielikuvitus on vapaa lentämään), keijukirppikseltä
8. & 9. vaaleanharmaat sukkahousut, asu saanut myös kaverikseen muinaisen kirpparilöytöni eli tuon neuleen, joka antaa asulle taas uuden ilmeen; yksityiskohtina takana muotoon vaikuttavat kiristysvyö ja kaunis palmikkoneule edessä (tämä vaate toimii myös auki mutta ompelin tähän joskus yhden napin, koska todella sievä kiinni)
Noniin, nyt on lässytetty vaatteistakin. Menen tekemään niitä tiibetiläisiä liikkeitä ja ruokaa ja villinä perjantai-illan tekemisenä saatan vielä repäistä ja aloittaa palapelin, jos selkäni antaa myöten, eikä väsymys lyhyiden unien vuoksi iske pian ruuan jälkeen.
Kommentit
Lähetä kommentti